maanantai 19. marraskuuta 2018

Herkulliset salsa-tonnikalalämppärit


Leipä on hyvää. Se on yksi niitä syötäviä, mihin en kyllästy koskaan. Aamuni lähtee parhaiten käyntiin voileivällä ja hedelmillä. En(hän) minä mitenkään tapoihini pinttynyt ole, mutta arkiaamuisin minun pitää saada leivän päälle leikkeleen ja/tai juuston lisäksi iso keko tuorekurkkua. Viikonloppuisin saatan viimeistellä aamuleivän paistetulla kananmunalla. Sopan kanssa maistuu myös leipä, ja Pil Pilin seuraksi kuuluu ehdottomasti leipä. Ja sitten on vielä lämmin leipä eli lämppäri, oi joi, siinäpä vasta herkku. Se on helppo ja nopea valmistaa, ja täytteeksikin käy melkeinpä mikä vain.




Leiväksi valitsin paistopisteestä kunnon Paesano-maalaisleipää. Kääreessä luki: vaalea vahvakuorinen maalaisleipä, jossa maukas ja mehevä sisus. Totta. Valmiita lämppäreitä nauttiessamme olin erityisen iloinen siitä, että tein nämä leivät kunnon maalaisleipäpohjalle. Paahtoleivät käyvät toki myös, mutta ne menevät monesti vähän turhan mössöksi mehevien täytteiden alla. Tämä leipä säilytti hyvin rakenteensa, ja kuorikin maistui aivan ihanalle, olematta kuitenkaan liian kova.


Salsa-tonnikalalämppärit
(2:lle nälkäiselle)

4 siivua maalaisleipää
voita
1 prk (230 g) medium-tulista pineapple (ananas) salsaa
1 tlk (150 g) tonnikalaa (Abban valikoituja fileepaloja)
3-4 valkosipulinkynttä puristettuna tai raastettuna
mustapippuria
½ suippopaprikaa
8 kirsikkatomaattia
1 pss (175 g) cheddarjuustoraastetta

salaattia
avokadokuutioita
sitruunanmehua
oliiviöljyä
vuorisuolaa
mustapippuria

Testasin (ihan omaksi ilokseni, ei ole siis mainos) elämäni ensimmäistä kertaa pakastettuja avokadokuutioita. Sellainenkin ihme on saapunut pakastealtaisiin. Enpä olisi osannut kuvitellakaan. Olivat muuten yllättävän hyviä. Ja mikä parasta, hyvälaatuisia. Toisinaan avokadot ovat vähän kuin Kinderin yllätysmunat, koskaan ei tiedä, mitä sisältä löytyy. No näistä näköjään tietää. Ota siis ensimmäiseksi avokadokuutiot sulamaan, ja sulata ne pakkauksen ohjeen mukaan.




Leikkaa leipäsiivut ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele kevyesti voilla. (Voitelu voi vaikuttaa turhalta, mutta kevytkin sipaisu voita leivän pintaan antaa lisää aromia.) Levitä salsa leipien päälle niin, että leivät peittyvät kauttaaltaan. Valuta tonnikalasta öljyt, mutta varo puristamasta sitä liian kuivaksi. Möyhennä tonnikalaa kevyesti haarukalla, isoimmat palat hajottaen. Levitä tonnikala leiville. Purista päälle valkosipulia, tasaisesti sinne tänne. Pyöräytä pippurimyllystä kerran pari per leipä.




Suikaloi suippopaprika renkaiksi ja lisää renkaat leiville. Lisää myös halkaistut kirsikkatomaatit. Minä käytin keltaisia kirsikkatomaatteja ihan vain monipuolisen värimaailman vuoksi.




Päällystä leivät kunnon keoilla cheddarraastetta. Isokin keko sulaa uunissa juuri täydelliseksi juustokuorrutukseksi.




Paista 225 C-asteisen uunin keskitasolla n. 9 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä, koska uunien tehot vaihtelevat.




Levitä lautaselle pestyä, lingottua ja revittyä salaattia. Ripottele salaatin pinnalle avokadopalat. Purista joukkoon sitruunanmehua ja liruta päälle hieman oliiviöljyä.  Pyöräytä vielä suola- ja pippurimyllystä.




Lisää salaatin keskelle herkulliset ja rapeat lämpimät leivät. Nauti.




Tämä oli ihan täydellinen perjantai-illan herkku siihen hetkeen. Nämä toimivat joka tilanteessa, niin pikkupirskeiden pikkulämpiminä, kuin lohtua kaipaavan lohturuokana. Sopivat siis tunnelmaan, jos toiseenkin. Yritin ensin syödä vain yhden leivän, mutta ihan helposti meni kummallakin toisetkin leivät. Olipas hyvä tuuri, että tein niitä kaksi per henkilö.

2 kommenttia:

  1. Kiitti avokadovinkistä! Testasin eilen puolikkaalla avokadolla ja tuntuu toimivan. Palat eivät ehtineet täysin jäähän, koska tarvitsinkin salaattiin. Toisaalta banaanikin vain paranee pakasteena, joten miksi ei avokadokin.
    😋 Maukkaille näyttävät leivätkin!
    Hyvää viikonloppua sinne! 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Maukkaita olivat leivät, ja avokado juuri hyvä tasapainottaja tässä kokoonpanossa. Nyt on kätevää, kun hyväkuntoista avokadoa löytyy omastakin pakkasesta inspiraation iskiessä. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua toivotan teille sinne! ☀️🌴⛳️

      Poista