Tässä eräänä päivänä sain idean tehdä pasta alla puttanescaa (ilotytön pastaa), joka syntyy vähistä aineksista, nopeasti, ja on syntisen hyvää. Luulin, että kaapistamme löytyisi pieni purkillinen sardelleja, joka on yksi puttanescapastan ainesosa. Itse asiassa aika oleellinen sellainen. No eipä löytynytkään. Ajatus ei silti antanut rauhaa, joten käynnistin operaatio sardellien metsästyksen. Tutkittuani kolmen pienemmän kohtuullisen hyvän kaupan, ja paikkakunnan kahden suurimman marketin valikoimat päätin etsinnän tuloksettomana. Täysi turhautuminen tuli siinä kohti, kun yhdessä suuressa kaupassa sardellipurkkeja tiedustellessani sain vastaukseksi ”sardelleja… en ole ikinä kuullutkaan”. No ei sitten tehdä puttanescapastaa, ajattelin.
Mutta eihän se niin mene, jos on kerran päähänpinttymän saanut. Sadattelin miehelle asiaa. Hän realistina kysyi, että no miksi et tee anjoviksista? Vastasin, että eihän niistä voi tehdä, eivät ole sama asia. Piste. Suomessa, kuin myös laajemmin Pohjoismaissa ”anjovikset” ovat kilohailia. Sen sijaan Välimeren maissa ”anchovy” tarkoittaa sardellia. Eroa on myös maussa ja rakenteessa. Mutta totta puhuen, kyllähän niissä on sen verran paljon samaa makumaailmaa, että kannattaisikohan kuitenkin kokeilla, tuumin. Tuumasta toimeen. Jos jossakin, niin kyllä kai nyt ainakin ilotytön pastan tekemisessä kevytmielisyys sallitaan. Kuka kieltää? Niin justiinsa, ei kukaan. Minun keittiöni, minun kokeiluni. Kokeiluun alkaessani jupisin vielä, että haetaan pizzat, jos lopputulos tökkii. Pizzat jäivät hakematta, kevytmielisyys kannatti.
Ilotytön pasta kevytmielisesti
4:lle reilut annokset
400 g spagettia
mereltä maistuva, eli kunnolla merisuolalla maustettu keitinvesi
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tlk ”anjoviksia” (nettopaino 79 g)
1 kuivattu (pieni) chilipalko
2 dl valkoviiniä
1 tlk (70 g) tomaattipyretta
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
4 rkl pieniä kapriksia
1,5 dl kivettömiä kalamataoliiveja
mustapippuria
(suolaa)
persiljaa
(parmesaania)
Keitä spagetti sopivan kypsäksi hyvin suolatussa vedessä (katso paketista keittoaika). Ota varalta talteen motillinen keitinvettä. Valuta pasta, mutta älä huuhtele. Valmista pastan kiehuessa kastike.
Kuori ja silppua valkosipulit. Saksi tai leikkaa anjovisfileet pienemmiksi. (Jos satut löytämään oikeita sardellifileitä, niin niitä riittää ehkä 8 kpl. Sardellifileitä myydään sekä pienissä lasipurkeissa, että säilykkeenä. Täkäläisiä, miedommalta maistuvia ”anjoviksia” tarvittiin koko pieni tölkillinen, ennen kuin olin tyytyväinen umamiin. Mutta olinpa kuitenkin.) Mittaa muutkin ainekset lisäysvalmiiksi. Silppua persilja. Itse kokkailu sujuu näppärästi, kun valmistelut on tehty etukäteen.
Kuullota valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, mutta varo polttamasta. Lisää anjovikset, ja jatka kuullottamista varovaisella lämmöllä 4-5 minuutin ajan. Lisää chilipalko ja valkoviini, ja nosta lämpöä niin, että valkoviini alkaa porista. Lisää joukkoon tomaattipyre ja tomaattimurska. Anna porista toiset viitisen minuuttia.
Lisää joukkoon kaprikset ja oliivit. Pyöräytä sekaan muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa (minä en kokenut tarvetta lisätä sitä). Lisää myös persiljasilppu, mutta säästä siitä pieni osa annosten koristeluun.
Kun kastike maistuu hyvältä, sekoita valutettu pasta kastikkeeseen. Lisää tarvittaessa tilkka etukäteen talteen otettua keitinvettä, kastikkeen pastoineen edelleen liedellä poristessa. Keitinvesi sitoo kastikkeen pastaan. Annostele pasta lautasille, ja koristele annokset persiljalla.
Tiedän kyllä, että italialaiset eivät perinteisesti käytä parmesaania kalaa ja mereneläviä sisältävien pastojen kanssa. Minäkin punnitsin asiaa hetkisen ääneen miettien. Parmesaanillako, vai ilman sitä… Mieheltä löytyi ratkaisu tähänkin asiaan. Hän sanoi, että emme ole nyt Italiassa, eikä hän näe keittiössämme yhtään italialaista, joten anna mennä vain. Kun nyt kerran kevytmielisiksi alettiin, niin ollaan sitten kunnolla huikentelevaisia, ajattelin, ja raastoin hyvät keot parmesaania annoksille. Ja hetken päästä vielä uudelleenkin. Ai että oli hyvää, kelpasi meille nämä kevytkenkäisetkin versiot.
PS.
Tulipa tässä vielä mieleen yksi sattumus vuosien takaa. Se ei liity tähän pastaan oikeastaan mitenkään muuten, kuin ainoastaan esimerkkinä siitä, että ihan aina ei ole viisasta kokeilla korvaavaa vaihtoehtoa. Tai ainakin kannattaa ensin miettiä ja tutkia asia huolella läpi. Vuonna yks ja kaks kävi nimittäin niin, että meiltä oli konetiskiaine päässyt loppumaan. Koneen täytyttyä likaisista astioista pitelin sitten kädessäni tavallista (käsin tiskaukseen tarkoitettua) Fairy-pulloa, ja pohdiskelin, että voisikohan sitä laittaa tiskikoneeseen. Blondina päättelin, että no tiskiaine kuin tiskiaine, eiköhän se toimi. Toimihan se siihen asti, kunnes tiskikone ykskaks sammui. Menin katsomaan, mikä sille tuli. Avasin luukun, ja jestas sentään! Humps! Keittiöön vyöryi koneesta vaahtoa, jota oli muodostunut niin paljon, ettei kone pystynyt enää toimimaan. Sitä vaahtoa vain tuli ja tuli, ja sitä lapioitiin lattialta, pitkään. Naurettiin, ja taas lapioitiin. Että voikin niin pienestä pesuainemäärästä muodostua niin käsittämättömän paljon vaahtoa! En suosittele kokeilemaan.
