Sitruksinen rucolasalaatti vie ajatukset New Yorkiin

No nyt sitä sai! Nimittäin ruukkurucolaa lomakeskuksen lähikaupasta. Aiemmalla kauppareissulla sitä ei ollut (tuskailinkin tätä asiaa edellisessä postauksessani), ja jouduin tyytymään valmiiksi käsiteltyyn, pussitettuun versioon. Ruukkurucola on paljon pehmeämmän makuinen, ja siksi parempi. No nyt kun sitä taas oli, nappasin yhden ruukullisen ostoskärryyn. Päätin saman tien tehdä tätä ihanan pirteää rucolasalaattia, joka on ihan täydellinen lisäkesalaatti. Erittäin helppotekoinenkin se on.

Rucolasalaatti

(2:lle lisäkesalaatiksi)

1 ruukullinen villirucolaa

oliiviöljyä

pari puristusta sitruunasta

mustapippuria

suolaa

parmesaania

2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä (tai mantelirouhetta)

1 rkl suolasitruunahippuja (tai raastettua sitruunan kuorta)

Katkaise rucolat lehtien alapuolelta ja laita ne vartiksi kylmään veteen likoamaan. Tämä kikka pehmentää maun täydelliseksi. Siivilöi rucolat salaattilinkoon ja linkoa ne kuiviksi. Jos sinulla ei ole salaattilinkoa, voit kuivata rucolat vaikka keittiöpyyhkeellä taputellen. Levitä rucolat laakealle vadille.

Pirskottele rucoloille oliiviöljyä ja purista niille sitruunasta mehua. Pyöräytä rucolat kevyesti sekaisin, jotta öljy ja sitruuna jakautuvat tasaisesti. Tarkoitus ei ole, että salaatti lilluu nesteessä, eli eipä sitten läträtä sen öljyn kanssa.

Mausta salaatti parilla kolmella pyöräytyksellä suola- ja pippurimyllystä ja raasta pinnalle parmesaanihuntu. Parmesaania saa olla ihan reilusti.

Paahda pinjansiemenet (tai mantelirouhe, jota minä käytin tällä kertaa, kun lomakeittiön kaapissa ei ollut pinjansiemeniä) kuivalla pannulla ja ripottele ne salaatin päälle. Jos sinulla sattuu olemaan suolattuja sitruunoita, silppua siitä pieniä palasia ja ripottele nekin salaatin päälle. Myös hyvin pestyn tuoreen sitruunan raastettu kuori käy. Sen sekoittaisin kuitenkin ensin oliiviöljyn sekaan. Toki jo pelkkä sitruunasta puristettu mehukin riittää, eli sitruunan kuorta (suolattua tai tuoretta) ei ole välttämätöntä lisätä.

Tämä salaatti on yksi lempisalaateistani. Se toimii erittäin hyvin esim. grillipihvin seuralaisena, kuten meillä eilen. Itse asiassa tämä salaatti toimii minkä vain lihan, tai vaikka kanan tai kalan seuralaisena.

Idean tähän salaattiin sain muutama vuosi sitten New Yorkissa ollessamme. Illastimme eräässä Tom Colicchion ravintoloista, Craft nimeltään, ja heidän listallaan oli tämäntyyppinen rucolasalaatti. Tarvittavat ainekset olen analysoinut ihan itse, eli voi olla, että tämä salaatti ei ole ihan klooni tuolle kuuluisan ravintolan salaatille. Illallinen Craftissa oli muuten yksi vaikuttavimmista ravintolakokemuksista koskaan, kaikki palikat olivat niin sanotusti kohdillaan. Ja mikä parasta, vaikka ravintola on ilmeisen tasokas, olivat he onnistuneet pitämään tunnelman rentona. Jos sinne päin matka käy, tätä ravintolaa voin todellakin suositella.

Näin kätevästi voi ruokien inspiroimana matkustaa ajatuksissaan hyvien makumuistojen lähteille, ja matkoista on tällä tavoin iloa pitkään. Samalla tuli muisteltua tuota mukavaa reissua muiltakin osin. Minulla ei ole yhtä ainoaa lempikaupunkia, mutta New York on ehdottomasti yksi suosikeistani, ja sitä on aina kiva muistella. 

Lapin noidan savuporopasta

Pastaa teki mieli. Se on todella helppo ja nopea valmistaa, mikä sopi mainiosti viime lauantaille. Tarkoitukseni oli viettää keittiössä mahdollisimman vähän aikaa, ja keskittyä kokkaamisen sijasta ulkoiluun ja lukemiseen. Takana oli useampi kalaisa ateria, joten tällä kertaa oli tilaus lihalle. Ja kun vietimme viikonloppua mökillä Noitatunturin kupeessa, oli poro luonteva valinta lihaksi. Tunturissa poro maistuu erityisen hyvältä, vaikka maistuu se kyllä ihan mahtavalta kaupungissakin. Voin siis suositella tätä pastaa ihan kaikille. Kylmäsavuporosta pastaruoka valmistuu niin näppärästi, että siinä ei ehdi Lapin noitakaan kovin montaa loitsua loitsia, kun pasta on jo valmista.

Savuporopasta

(2-3:lle)

250 g pastaa

suolaa keitinveteen

2 rkl öljyä tai voita kuullottamiseen
1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

100 g kylmäsavuporon paistisiivuja

3,3 dl kuohukermaa

(¼ kasvisfondinapista)

mustapippuria

parmesaania

rucolaa

Laita pastavesi kiehumaan ja käsittele veden kiehuessa raaka-aineet.

Silppua sipulit ja porosiivut. Itse käytän tosiaankin mieluummin kylmäsavusiivuja kuin –rouhetta, joka on hieman hengetöntä, ja lisäksi se tahtoo piiloutua pastan sekaan. Siivupaloista saa hyvää rakennetta ja suutuntumaa.

Mausta kiehuva vesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Pastaksi valitsin kauniin värinsä takia Kaura-Porkkana Torteglioneja. Olin hieman epäileväinen, kuinkahan tällainen pastalaji toimii. Ihan turhaan, hyvää oli. Väri tietysti hieman haalistui keittäessä, mutta ihan kivan näköistä oli vähän haalistuneenakin. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Kastike valmistuu pastan kiehuessa. Kuullota sipulit ja lisää pienityt porosiivut ja paista hetki. Lisää kerma ja kiehuttele muutama minuutti. Maista, tarviiko lisämakua. Suolaa en laittanut lainkaan, koska poro on suolaista, mutta hetken aprikoinnin jälkeen laitoin neljänneksen fondinapista. Se saattoi olla juuri se juttu, joka viimeisteli maun minun suuhuni täydelliseksi. (Avattu fondinappi säilyy hyvin suljettuna jääkaapissa n. 3 päivää.) Vielä vähän mustapippuria, ja kastike on valmis.

Ota kuppiin talteen pastan keitinvettä ja valuta pasta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tilkkanen keitinlientä, ja sekoittele, kunnes neste ei näytä lilluvan. Raastoin tässä kohti kattilaan sekaan hieman parmesaania. Myös se osaltaan sitoo kermaa.

Annostele pasta lautasille ja pyöräytä annoksen päälle vielä hieman mustapippuria. Raasta vielä pinnallekin parmesaania.

 

Ja vielä loppusilaus rucolalla. Paitsi että se näyttää kauniilta pasta-annoksen päällä, antaa se myös ihanaa vastamakua. Siis jos rucolasta tykkää. Minä suorastaan rakastan sitä. Perheeni ei ole voinut välttyä tältä tiedolta, koskapa melkein joka kerta rucolaa syödessäni minulta pääsee aina uudestaan spontaanisti ”voi että ku mie ra-kas-tan rucolaa”. Minulla on myös oma pinttynyt tapani käsitellä rucolaa, jota olen joissakin edellisissä jutuissani sivunnutkin.  Viimeksi kerroin tuosta tavastani tämän Päärynä-brie-granaattiomenasalaatista kertovan juttuni  puolivälissä, reseptin alla olevassa selostuksessa.

Pidän rucolasta niin paljon, että laitan sitä ihan kulhoon pöydälle, josta sitä saa helposti revittyä lisää pastan päälle, kun entiset on rouskutettu. Samoin parmesaanin pidän raastimineen käden ulottuvilla, jos sitäkin tekee mieli lisätä.

Ennen ruokaa oli ohjelmassa luonnollisesti ulkoiluosuus raikkaassa tunturisäässä. Pitkästä aikaa ei tihuuttanut edes vettä. Aurinkokin näyttäytyi. Lumesta ei ollut vielä tietoakaan. Innokkaimmille hiihtäjille oli tosin jo jonkin mittainen pätkä hiihtolatua olemassa, vaikka se aika hassulta näyttikin keskellä lumetonta luontoa.

Täällä käydään siis jokavuotista jännitysnäytelmää, kumpi laskeutuu ensin taivaalta, lumi vai runsas määrä joulukauden matkailijoita kuljettavia lentokoneita. Konstit ovat monet, jotta matkailijoille saadaan edes jonkinlaiset lumifantasiat toteutettua. Ihan matkailuyrittäjien puolesta soisin lunta jo tulevan, vaikka itse pärjään vallan hyvin sitä ilmankin.

Poroalkupala Italian malliin

Sunnuntaina oli lepopäivä. Ihanan kiireetön päivä. Aamulla oli lupa mennä aamiaisen jälkeen lehtipinon kanssa takaisin sänkyyn ja lojua siellä niin pitkään, kunnes kaikki pinossa olevat lehdet oli luettu. Loppupäivästä uppouduin aiemmin kesken jääneeseen romaaniin. Näiden lukuhetkien välissä oli päivän ainoa varsinainen askareeni, eli ruoan valmistus. Ja kun sekin on asia, mistä nautin, niin päivähän oli kaikin puolin mahtava. Sunnuntain kunniaksi innostuin tekemään alkupalankin, johon olen saanut inspiraation aikoinaan Roomassa matkalla ollessani. Siellä tykästyin antipastolistalla olleeseen Carpaccio di bresaola e rucola –nimiseen annokseen. Bresaola on ilmakuivattua naudanlihaa. Täällä meillä päin sitä on kaupoissa aika olemattomasti tarjolla, joten päätin reissun jälkeen tehdä oman toisintoni tuosta mainiosta alkupalasta sillä lailla, että korvasin bresaolan kylmäsavuporolla. Aina sen jälkeen olen kaikki nämä vuodet valmistanut tätä jaettavaa alkupalaa juurikin tällä tavalla, missä Lappi kohtaa Italian.

”Carpaccio” di poro e rucola

(tällä kertaa tein tätä 3:lle, muuntele määriä pääluvun mukaan)

70 g (12 pienehköä viipaletta) kylmäsavuporoa

1 ruukku villirucolaa

parmesaania

oliiviöljyä

½ sitruunan mehu

mustapippuria

Tämä on niin helppo ja nopeasti valmistuva alkupala, että se ei juuri ohjetta kaipaa. Kirjaan sen nyt kuitenkin tähän.

Levitä porosiivut tarjoiluvadille. Pudottele 15 minuuttia kylmässä vedessä liotetut (kerroin tästä rucolan käsittelykikasta kirjoituksessani  Luumusalaatti caprese) , huuhdellut ja lingotut rucolat porosiivujen päälle. Höylää parmesaanitahkosta reilusti parmesaania rucolan päälle. Itse höylään parmesaanin ihan vain perunankuorimaveitsellä, ei siinä sen kummempia työvälineitä tarvita. Pirskottele päälle hieman oliiviöljyä ja puolikkaan sitruunan mehu. Viimeistele parilla pyöräytyksellä pippurimyllystä.

 

Tämä poroalkupala on paitsi hyvää, myös aivan loistavaa vierastarjottavaa. Tämän voi hyvin tehdä hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin odottelemaan. Muista kuitenkin, että öljy ja sitruunan mehu kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Näin rucola pysyy freesinä aina h-hetkeen saakka.