Andalusialainen kana-kasvispata

Viikko sitten heräsin aamuyöllä hirmuiseen sateen ropinaan. Uni karkasi, ja ajatukset harhailivat. Lopulta huomasin jumittuneeni miettimään päivän menua. Ideoita tuli ja meni, mutta muheva uunissa kypsytetty kanapata palasi aina uudestaan mieltäni kutkuttamaan. Sitä siis. Ensimmäisessä sateen raossa suoritimme kauppareissun. Saavuimme takaisin kotiin kassi täynnä mahtavia kasviksia, ja sitä kanaa myös. Sadepäivän lukemisten ja leffojen välissä oli niistä aineksista syntyvä andalusialaiseen tyyliin reilusti paprikainen kana-kasvispata.

 

 

Olin ostavinani luuttomia ja nahattomia kanan reisipaloja, mutta luin kaupassa liian pikaisesti pakkauksen tekstin. Ne olivatkin vain nahattomia. Luulliset ovat toki maullisesti jopa parempia, mutta niiden syöminen vaatiikin sitten erityistä tarkkuutta.

 

 

Nämä paikalliset paprikat ovat ihan valtavan kokoisia. Kuvasta sitä on ehkä vaikea hahmottaa. Tämä yksilö oli pienimmästä päästä. Kesäkurpitsa puolestaan oli ihan reilun mittainen.

 

 

Andalusialainen kana-kasvispata

4:lle

 

oliiviöljyä

900 g kanan reisipalaa

suolaa

mustapippuria

3 tl savustettua paprikaa (dulce eli makea)

(jos haluat pataan hieman tulisuutta, korvaa 1 tl dulce-paprikajauheesta picante-versiolla)

 

Paloittele kanan reisipalat vähän pienemmiksi. Mausta ne suolalla, paprikalla ja paprikajauheella. Paista pinnat liedellä padassa. Poista paistetut kanat vadille kasvisten alkukäsittelyn ajaksi.

 

oliiviöljyä

1 suuri sipuli (tosin tässä oli ½ suuresta sipulista ja 3 salottisipulia, koska sellaiset löytyi)

4 valkosipulin kynttä

1 suuri punainen paprika

1 kesäkurpitsa

suolaa

mustapippuria

3 tl kuivattua timjamia (tai kourallinen tuoretta)

 

Kuori ja lohko sipulit. Pese ja paloittele kasvikset. Lisää pannulle oliiviöljyä, ja kuullota siinä ensin sipulit. Lisää sitten paprikat ja kesäkurpitsat ja mausta ainekset kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää myös timjami. Anna ainesten muhia liedellä padassa n. 5 minuuttia.

 

 

500 g kirsikkatomaatteja (tässä mix-lajitelma) tai 1 tlk tomaattimurskaa

suolaa

ripaus sokeria

2 dl vettä

3 rkl viinietikkaa (tässä sherryviinietikkaa, mutta punaviinietikka käy myös)

 

Lisää pataan huuhdellut kirsikkatomaatit, sekä pieni ripaus suolaa ja sokeria. Lisää myös vesi ja viinietikka. Kiehauta, ja muhittele liedellä vielä toiset 5-10 minuuttia.

 

 

1 tlk kypsiä valkoisia papuja

1 prk mustia kivettömiä oliiveja

(kuivattuja chilihiutaleita tarvittaessa)

 

Valuta pavut ja oliivit, ja lisää ne pataan. Sekoita, ja lisää myös aiemmin käsitellyt kanat padan pinnalle. Laita pata 200 C -asteiseen uuniin 35-40 minuutiksi. Kääntele kanoja kypsennyksen puolivälissä.

 

 

 

Kun kanat alkavat olla kypsiä, tarkista liemen maku. Lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita. Myös kuivatut chilihiutaleet ovat helppo keino lisätä ruokaan ytyä. Ripottele niitä sekaan oman maun mukaan. Maistele siis, kunnes maku on varmasti kohdallaan. Jos lisäät jotain mausteita, muhita pataa vielä tovi uunissa, jotta maut tasaantuvat.

 

 

persiljaa

 

Ripottele valmiin padan pinnalle runsaasti persiljasilppua.

 

 

 

Tarjoa pata perunoiden, riisin tai vaikka couscousin kanssa.

 

 

Minä valitsin tällä kertaa täysjyväriisin. Muotoilin ne keoiksi lautasen keskelle, ja kauhoin herkullista pataa liemineen sitten siihen riisin ympärille.

 

  

Söimme tätä kana-kasvispataa vielä seuraavanakin päivänä, hieman muunnettuna. Otin jäljelle jääneestä padasta kanat vadille, ja irrotin niiden lihat luista. Se tapahtui melkeinpä itsestään, kun liha oli muhinut liemessä kunnolla kypsäksi. Vaan ei kuivaksi! Sekoitin luista irrotetut lihat takaisin pataan, ja jaoin seoksen valmiiksi annoksiksi lautasille. Ja lautaset jäähdyttyään jääkaappiin. Näin oli seuraavan päivän annoksetkin jo valmiina mikron kautta pöytään tarjoiltaviksi.

 

 

 

 

 

 

Hullaantunut tomaateista

Terveiset täältä Alboráninmeren rannalta, eli Välimeren läntisimmästä osasta! Tämä vuosi on käynnistynyt kummallisten säiden vallitessa. Värjöttelimme alkuvuoden Suomen Lapin pakkasissa. Helmikuun alussa siirryimme harvinaisen epävakaiseen Espanjaan, jossa pienemmät tai suuremmat myräkät ovat seuranneet toinen toisiaan aina tulostamme asti. Laskeuduimme tänne Leonardon puhkuessa. Viime viikolla uhkaili Therese, tosin sen vaikutukset jäivät onneksi näillä tienoin kohtuullisen lieviksi. Mutta kun ajatellaan, että myrskyjä on riittänyt aina L:stä T:hen, niin ihan mahtavilta ovat tuntuneet ne päivät, jolloin olemme voineet nauttia täysillä ulkoilmaelämästä patiolounaineen.

Nämä erityisen mehevät, tonnikalalla rikastelut tomaattisalaatit (kummallekin omansa) nautimme juuri tuollaisen erityisen kauniin päivän lounaaksi. Olin silloin hullaantunut tomaateista.

 

 

Ja mikäpä on hullaantuessa, kun ruokakaupan tomaattihyllyt näyttävät tältä. Kaikkea on, ja joka lajia.

 

 

Ostin tuolla kertaa kolmenlaisia tomaatteja. Niistä yksi laji oli varsinainen kruununjalokivi. Ihan aiheesta tällä tomaatilla on upea nimikin, Rosa de la Reina, eli Kuningattaren ruusu. Tämä tomaatti oli hyvin suuri. Yhdestä tomaatista riitti hyvin kahdelle.

 

 

Kohtelin Kuningattaren ruusua kunnioituksella (pesin hellästi raikkaalla vedellä, poistin kannan ja viipaloin), ja annoin sen loistaa lounaan kruununa. Tämän suuren tomaatin lisäksi tarvittiin vain lasipurkillinen erittäin laadukasta tonnikalaa, kunnon loraus hyvää oliiviöljyä, pyöräytykset suolaa ja mustapippuria, ja pieneksi hapoksi puristus sitruunasta tai muutama pisara viinietikkaa. Hienonsin kaksi valkosipulinkynttä pieneen tilkkaan oliiviöljyä, ja lusikoin ne sinne tänne tomaattien päälle. Viimeistelin annokset basilikasilpulla. Aah!

 

  

Koska kyseessä oli maanantai, oli tarkoitukseni nauttia lounas kuplivan veden kanssa. Sitten totesin, että syntihän se olisi. Kyllä kuningatar vaatii seurakseen lasin valkoviiniä. Palaset paahdettua maalaisleipää täydensi hienosti ja riittävästi nautinnon.

 

 

Tämäntyyppinen tomaattisalaatti löytyy yleensä myös paikallisten, perinteistä andalusialaista keittiötä edustavien ravintoloiden listoilta. Ansaitusti. Monesti yksinkertainen on parasta, jos raaka-aine on kohdillaan. Ja kun se on, se myös loistakoon.

 

 

PS.

Huomasin juuri, että edellisestä varsinaisesta blogipostauksestani on jo vierähtänyt aikaa. Toki Instagram-tilini (@lentavatsardiinit) on elänyt tuonkin ajan sitäkin aktiivisemmin. Nyt kuitenkin tämä tomaatti näköjään hullaannutti minut niin, että se sai runosuoneni sykkimään vielä instamittaisia julkaisujakin vuolaammin.