torstai 20. syyskuuta 2018

Kinuskirahka – helppoakin helpompi suosikkijälkkäri


Työviikko alkaa olla jo päivää vaille pulkassa, mutta minä makustelen vielä viime sunnuntain ateriaa. Toisaalta onhan se ihan mukavaa, että yhdestä ateriakokonaisuudesta riittää iloa monelle päivälle. Viimeksi kerroin sunnuntaiaterian päätähdestä, ratatouillesta. Nyt olisi sitten alku/pää/jälkiruokatrilogian kolmas ja viimeinen jakso, jälkiruoka. Itse asiassa olen aika laiska tekemään jälkkäreitä, mutta silloin tällöin niitä tekee mieli. Viime sunnuntaina tein jälkkäriä, joka on perheemme ehdoton suosikki. Jos pöydässä näkyy katettuna jälkiruokalusikat, tulee jonkun suusta heti kysymys: ”onko kinuskirahkaa?” On. ”Jee!!!”, kuuluu aina vastaus.





Kinuskirahka
(4-5:lle)

1 prk (2 dl) kuohukermaa
1 prk (2 dl) kinuskikastiketta
1 prk (250 g) maitorahkaa

Siinä ne ainekset ovat. Muuta ei tarvita. Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi, mutta ei sentään voiksi asti. Vaahto on silloin sopivaa, kun se ei ole enää valuvaa. Kaada kinuskikastike ja maitorahka kermavaahdon päälle ja ihan vain sekoita ne sähkövatkaimen hitaimmalla nopeudella kermavaahdon kanssa sekaisin.





Kinuskirahkan voi koristella sesongin mukaan. Nyt siihen sopi itseoikeutetusti jäiset puolukat. Joulun alla paloittelen sekaan pipareita. Aprikoosit (tölkki tai tuore) sopivat myös hyvin yhteen kinuskirahkan kanssa. Ja hyvää se on ihan sellaisenaankin. Jännä juttu, yleensä välttelen makeita jälkkäreitä, mutta tämä maistuu aina minullekin. Se ei tunnu yhtään niin makealta, kuin mitä voisi luulla. Sokeria en siihen kuitenkaan menisi lisäämään.





Niin taas kulho tyhjeni viiteen pekkaan alta aikayksikön. Onnellinen se, joka sai luvan rapata kulhon. Minä ehdin jo tekovaiheessa nuolemaan taikinakoukut ja rappaamaan valmistuskulhon. Tein sen niin antaumuksella, että kinuskirahkasta jäi todistusaineisto leukaani. En huomannut katsoa peiliin, joten kärähdin.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti