Uunilenkki uudella tavalla, sunnuntaimuusin kera

Kaikki lähti pottumuusin himosta. Vietettyämme hyvän rupeaman merellisten herkkujen äärellä Andalusian auringon alla, tuli minulla (kaikkien ihanien kala- ja äyriäisruokien jälkeen) Suomeen palattuamme pakottava tarve saada kunnon puikulamuusia. Sille piti keksiä jotain sopivaa kaveriksi.

Pallottelin kotoisten jauheliha- ja makkararuokien välillä Googlestakin eri vaihtoehtoja etsien, kunnes silmiini osui artikkeli keittiömestari Risto Mikkolan valmistamasta kunnianosoituksesta suomalaiselle makkaralle. Siinä ohjeessa hän oli viipaloinut lenkkimakkaran, ja sekoittanut viipaleet sopivien ainesten kera uunivuokaan muhimaan. Nappasin idean käyttööni, kiertoonhan se ohje oli tarkoitettukin. Tosin toteutin sen omista kaapeista löytyneiden ainesten kera, omalla tavallani.

 

 

Uunilenkki

4:lle

 

1 lenkkimakkara

120 g smetanaa

150 g juustoraastetta (emmental punaleima)

sinappia

2 tomaattia

mustapippuria

suolaa

pari kourallista persiljasilppua

 

200 C n. 45 min.

 

Kuori ja viipaloi lenkki n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Laita viipaleet sekoituskulhoon. Lisää kulhoon smetana, puoli pussillista juustoraastetta sekä kunnon pruuttaukset sinappia. (En mitannut/punninnut sinapin määrää, mutta varmaan sitä nyt ainakin ½ dl oli, ellei enemmänkin. Riston ohjeessa sitä oli 50 g, mikä antanee paremmin osviittaa.) Lisää sekaan muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Ihan aavistuksen (pari pyöräytystä) suolaakin lisäsin, sekä osan persiljasilpusta (loput persiljat säästin koristeluun). Sekoita makkaraviipaleita rikkomatta kaikki ainekset sekaisin niin, että smetana ja kaikki muukin leviää tasaisesti makkaraviipaleille. Kaada sekoituskulhon sisältö voideltuun uunivuokaan.

 

 

Huuhtele ja kuivaa tomaatit. Poista kannat ja viipaloi tomaatit pyöreiksi siivuiksi. Lisää ne makkarasekoituksen päälle. Pyöräytä myös tomaateille hieman suolaa ja pippuria.

 

 

Ripottele loput juustoraasteesta (pitäisi olla vielä puoli pussillista jäljellä) tasaisesti tomaattien päälle.

 

 

Laita vuoka 200 C -asteisen uunin keskitasolle. Minä pidin vuokaa uunissa 45 minuuttia. (Riston ohjeen lenkki oli uunissa vain 20 minuuttia. Minä tykkään kunnolla muhineesta uunimakkarasta, toisaalta myös uunien tehot vaihtelevat.) Tarkkaile välillä paistoksen väriä. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita päälle folio (minun uunissani sitä ei tarvittu) ja/tai testaa, joko uunilenkki on kunnolla muhinutta ja kuumaa. Ota vuoka uunista, kun lenkki näyttää valmiilta. 45 minuutin jälkeen minun uunilenkkini näytti tältä.

 

 

Siinä oli kaunis ruskea pinta, mutta sieluni kaipasi vielä vehreyttä. Siispä ripottelin loput persiljat valmiin paistoksen pinnalle. Valmista tuli.

 

 

Tarjosin tämän uunilenkin puikuloista tehdyn todella makoisan muusin kera. Siitä muusistahan tämä kaikki sai alkunsakin. Muusin tein seuraavalla tavalla. Se oli syntinen sunnuntaiversio, voin ja kerman kera.

 

Sunnuntaimuusi

4:lle

 

1 kg puikulaperunoita

2 tl suolaa keitinveteen

50 g voita

2 dl kuohukermaa

4 rkl keitinvettä

 

Keitä kuoritut puikulat kypsiksi, mutta varo, etteivät ne ehdi hajota/liueta. Kypsyvät yllättävän nopeasti. Ota motillinen keitinvettä talteen, ja kaada loput vedet pois.

Yhdistä kattilassa voi, kerma ja 4 rkl keitinvettä, säästä loput keitinvedet siltä varalta, että muusia pitäisi lopussa ohentaa. Kuumenna vesi-voi-kermaseos kiehuvaksi valvovan silmän alla. Kerma kuohuu yli yhtä helposti kuin maito! Kokemusta on 😉

Soseuta perunat survimella pienemmiksi. Kaada kuuma kermaliemi perunoiden sekaan, ja jatka survomista, kunnes muusi on sopivan sileää. Tarkista suolan määrä, ja lisää tarvittaessa, hyvin sekoittaen.

 

 

Voin vilpittömästi sanoa, että tämä sunnuntaimuusi oli parasta muusia ikinä. Samoin Risto Mikkolan viitoittama tapa valmistaa uunilenkki sai makkarankin maistumaan suorastaan taivaalliselta. Puolukkahillo ja Myrttisen maustekurkut olivat lisukkeista parhaimmat. Annokseen kuuluneet tomaatit riittivät tällä kertaa hoitamaan tuorekasvisten virkaa. Näin ihanasti tuli tämäkin (pottumuusin) himo tyydytettyä.

 

 

 

Lapin poronkäristys ja puikulamuusi

Muutaman kalaisan aterian (ja niiden postauksen) jälkeen oli jo aika tehdä kunnon liharuokaa. Kurkistus pakastimeen sinetöi ruokalajin, sieltä löytyneestä poron ulkopaistista tulisi hyvä poronkäristys. Teen poronkäristyksen yleensäkin aina paistista, koska se on helppo työstää, eikä siinä ole jänteitä. Poronkäristys on minun makuuni silloin, kun se on mureaa ja kaikilta osin syötävää. Tarvittavat raaka-aineet ovat hyvin yksinkertaiset, poronpaistin lisäksi tarvitaan vain voita, suolaa ja olutta, ja ehkä myös tilkka vettä. Poro on niin hieno raaka-aine, että sen makua ei kannata peittää. Etenkin poronkäristyksen täytyy maistua vahvasti porolta, ja nimenomaan Lapin perukoilla kasvaneelta stressittömältä porolta.

Poronkäristys

(tästä annoksesta riittää 3:lle)

n. 750 g poron paistia (tässä ulkopaistia)

voita

2 tl suolaa

2 pll (0,33 l) tummaa lagerolutta

1 dl vettä

Jos vuolet poronpaistin itse, ota se sulamaan n. 1,5 tuntia ennen kuin alat sitä työstämään. (Voit aivan hyvin käyttää myös valmiiksi siivutettua poronpaistilihaa.) Vuole terävällä veitsellä ohuita porosiivuja. Paistin on oltava kunnolla kohmeinen, jotta siitä saa ohuita lastuja.

Kuumenna pata ja sulata siinä kunnon nokare voita. Laita porosiivuja paistumaan vähän kerrallaan.

Kun edellinen satsi on sulanut ja ruskistunut, lisää uusia siivuja taas vähän kerrallaan.

Paistele näin, kunnes kaikki siivut ovat sulia ja ruskistuneita. Mausta suolalla. Oikea suolamäärä täsmentyy sitten haudutuksen aikana maistelemalla. Kaada porojen joukkoon pullollinen olutta, ja anna kiehua hiljaisella tulella kannen alla.

On mahdotonta kertoa tarkkaa kypsennysaikaa. Paistista tehty poronkäristys kypsyy kuitenkin yleisesti nopeasti. Myös paisteissa on eroja. Sisäpaistista tehty käristys on valmista jo lyhyen muhituksen jälkeen, tätä ulkopaistista tehtyä muhitin ensin tunnin. Sitten aloin valmistella ja keitellä perunoita muusia varten, ja annoin poropadan muhia koko tuon ajan, siihen välillä olutta lisäten. Tämä käristys hautui siis ehkä parin tunnin ajan, toki se olisi ollut valmista jo aiemminkin. Mitä pidempään käristys hautuu ja porisee, sen varmemmin lihasiivut hajoavat pienempiin osiin. Eli jos haluat säilyttää siivut kokonaisina, ota käristys tulelta heti kun liha on mureaa. Jos teet käristyksen muista ruhonosista kuin paistista, voi sitä olla tarpeen muhitella jopa 3-4 tuntia. Maistelemalla tiedät, milloin on parhaimmillaan.

Ja sittenhän on vielä se poromiesten käristys, joka valmistetaan ulkotulilla. Silloin vuollaan kohmeisesta lihasta ohuita siivuja suoraan tulen päällä olevalle pannulle. Kun pannu on tarpeeksi kuuma, on käristyskin valmis hetkessä. Ihan tulee vesi kielelle, kun ajattelen miten herkullista nuotiokäristys olisi.

Minä tarjoan poronkäristyksen aina puikulaperunoista tehdyn muusin kanssa. Puikulat ja poro, ne vain kuuluvat yhteen.

Puikulamuusi

(tästä annoksesta tulee useammallekin kuin kolmelle, jatkojalostin loput muuhun käyttöön)

reilu 1 kg puikulaperunoita

suolaa

75 g voita

2 dl maitoa

Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valuta keitinvesi pois melkein kokonaan, ei haittaa jos sitä jää hiukan (mutta ei paljon!) kattilan pohjalle. Veistele kunnon määrä voisiivuja kuumien perunoiden päälle ja pyöräytä myös suolaa perunoille. Muusi ei saa olla suolatonta.

Survo perunoita pienemmiksi. Minä muusaan puikulamuusin aina käsin, perunasurvimella. Puikulat suorastaan hajoavat itsekseen survimen tieltä, tässä ei siis vatkainta tarvita. Toki voit sitäkin käyttää, etenkin jos haluat hienostuneempaa, oikein sileää muusia. Minä pidän siitä, että muusi pysyy kasassa ja paikallaan senkin jälkeen, kun painan lautaselle muusin keskelle kolon käristystä varten.

Kuumenna maito ja lisää se jo hieman survottujen perunoiden joukkoon. Anna survimen heilua, kunnes muusin rakenne on makusi mukainen. Lisää maitoa, jos muusi tuntuu liian paksulta. Maistele myös, onko suolan määrä sopiva.

Poronkäristyksen lisukkeet ovat meillä aina samat, suolakurkkuja ja survottuja puolukoita, tai parilla ruokalusikallisella puolukoita rikastettua puolukkahilloa (kuten tässä). Poronkäristyksen ruokajuomaksi suosittelen vaaleaa lagerolutta. Myös alkoholiton olut käy hyvin. Viiniä en poronkäristyksen kanssa nauttisi.

Poronkäristys on muuten yksi niitä harvoja ruokia, jotka syömme pelkästään haarukkaa käyttäen. Tai no, veitsi on sen aikaa kuvioissa mukana, että sillä saa pilkottua kurkut, elleivät ne ole jo valmiiksi pieninä paloina tarjolla. Siitä eteenpäin haarukka reilusti oikeaan käteen (jos oikeakätinen), ja muusia käristyksineen ääntä kohti.

Ihan liian harvoin tulee tehtyä poronkäristystä, mutta aina se on yhtä hyvää. Yleensä teen ison satsin kerrallaan, se ei nimittäin mene miksikään pakastettunakaan. Tällä kertaa minulla oli käytettävissäni vain tällainen pienempi paistin pala, joka kyllä riitti meille kahdelle hyvin, jopa ihan santsaukseen asti. Tätä ei voi olla ottamatta lisää.

Porkkana-perunarieskoista vuoden parhaat naurut

Kylläpäs sitä yritettiin olla niin näppärää, niin näppärää. Viikonlopulta jäi perunamuusia sen verran, että ajattelin tuosta vain pyöräyttää pellillisen perunarieskoja. Olen tehnyt niin monta kertaa, mutta siitä taitaa olla hieman aikaa… Yritin ihan muistella, että milloin viimeksi. Ehkä silloin, kun lapset olivat vielä lapsia (hmmm… vanhempi meni viime vuonna naimisiin), ja ruokaa ja välipaloja piti olla tarjolla ihan eri tahtiin kuin nykyään kaksin elellessä.  Niihin aikoihin minulla oli silloin tällöin tapana leipoa jotakin, vaikken varsinaisesti mikään pullantuoksuinen äiti ollutkaan, kuin ajoittain vain. Hyvässä ja terveellisessä ruoassa on kuitenkin perhe pysynyt aina, ja on kai sekin jotakin. No, viime maanantaina päätin sitten leipasta rieskoja. Helppo homma, luulin.

Not. Luulo ei ole tiedon väärti. Kerron kohta mikä meni pieleen, mutta viimein kaikki oli hyvin. Heti kun keittiö oli siivottu taistelun jäljistä, pääsimme nauttimaan näistä ihanista rieskoista. Kesken näiden leipomisen en todellakaan olisi uskonut, että siitä syntyisi jotain syötävää, mutta ihme tapahtui. Reseptin näihin perunarieskoihin nappasin täältä . Lisäsin ohjeeseen yhden porkkanan raastettuna. Tähän alle lisäsin ohjeeseen myös sanan ’lusikalla’. Kohta selvinnee miksi näin.

Porkkana-perunarieskat

(Älä tee näitä yksin kotona!)

3 dl perunasosetta

1 porkkana raastettuna

1 tl suolaa

1 kananmuna

3 dl sämpyläjauhoja (kaura, ruis, vehnä -seos)

Sekoita ainekset taikinaksi ja nosta taikinasta LUSIKALLA (!) 10 nokaretta uunipellille leivinpaperille. Taputtele jauhotetuin käsin nokareet mataliksi. Pistele rieskoihin haarukalla reikiä ja paista 250-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Kaikki meni oikein hyvin siihen asti, kunnes taikina oli valmis, ja oli aika ”nostaa” taikinasta nokareita uunipellille. Ajattelin tehdä homman oikein siististi ja laitoin käsiini keittiöhansikkaat. Ne kädessäni sitten nostelin taikinasta nokareita, mutta niiden pullauttaminen leivinpaperille ei ollutkaan mikään helppo juttu. Jauhopussi oli kyllä vieressä odottamassa, että taputtelen jauhojen avulla nokareet kauniiksi rieskoiksi. Mutta kun en meinannut saada niitä nokareita irti hanskoistani! Ravistelin ja yritin auttaa toisella kädellä. Taikina vain sinkui ja sinkui ja tarttui toiseenkin käteen. Kun nokareet lopulta irtosivat kädestäni, lentelivät ne minne sattuu.

Hanskat totesin toivottomiksi, ja huusin miestäni apuun veistä tuomaan. Sillä veistelin taikinat hanskoista irti, ja talteen lopun taikinan sekaan. Yritin jatkaa hommaa paljain, puhtain käsin. Nokareet olivat pellillä niin siellä täällä, ettei niitä olisi itte pirukaan saanut nätisti järjestykseen. Nokkelana päätinkin ottaa käyttöön plan B:n ja taputella koko höskän yhdeksi levyksi. Yksi iso rieska olisi varmasti hyvä!

Taikinaa pellille taputellessani tarvitsin koko ajan lisää jauhoja, enkä voinut omin sottaisin käsin niitä ottaa. Miesparka joutui siis avustajaksi heittelemään aina pyynnöstäni jauhoja kehiin. Välillä taisin pyytää niitä jauhoja samoin loppusanoin, kuin Marjo Matikainen aikoinaan huuteli havuja ladulle. Pienellä leipomisoperaatiolla sain keittiön aika kamalaan kuntoon. Taputtelin rieskataikinaa naurusta ulvoen, ja vedet silmistä valuen. Mies sanoi, että jos olisi jauhojen lappamiselta ehtinyt, olisi ottanut videon blogiini laitettavaksi. Kysäisi myös, että milloin viimeksi olinkaan näitä leiponut.

Taikina taltutettu!

No loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopputuloksena tuli pellillinen hyvältä maistuvaa porkkana-rieskaa, jonka paloittelin 12 palaan ja laitoin ne sitten leivinpyyhkeen sisään pysymään lämpiminä. Rieskat eivät tuoreeltaan kaivanneet päällensä muuta kuin voita. Pitäisi varmaan tehdä näitä useamminkin, mutta seuraavalla kerralla yritän muistaa välttää katastrofin nostelemalla nokareet LUSIKALLA pellille. Siten taikina ei ole jo valmiiksi käsissä kiinni. Vai keksisikö joku kätevä leipuri mikä muu tässä meni pieleen?

Hauskaa kuitenkin oli. Illalla vielä nukkumaan mennessäni ei meinannut uni tulla, kun purskahtelin uudestaan ja uudestaan nauruun tuota episodia muistellessani. Voi kun sen olisikin saanut nauhalle, niin siitä saisi muutaman elinvuoden lisää sitä uudelleen ja uudelleen katsellessa. Eikös se nauru pidennäkin ikää?