Masi viinitasting ja illallinen Roka Kitchen & Wine Barissa

Alkuviikon piristyksenä oli mukava viinitasting ja illallinen Roka Kitchen & Wine Barissa osoitteessa Koskikatu 8, Rovaniemi. Vaikka virallinen osoite näyttääkin olevan Koskikadun puolella, itse miellän Rokan viinibaarin yhdeksi Valtakadun häkellyttävän hyvistä ravintoloista. Koskikadulla tai Valtakadulla, sama se, joka tapauksessa näiden katujen risteyskohdassa saimme tällä kertaa nauttia italialaisen Masi-viinitalon viineistä yhdistettyinä hyvin valittuun illalliskokonaisuuteen. Ja kun pöytäseurueemme koostui leppoisalla tuulella olevista hassunhauskoista ystävistämme, oli lupeissa kaikin puolin antoisa ilta.

 

Tastingin piti Masin viinitalon vientipäällikkö Massimiliano Dalla Fior. Komea nimi muutenkin pätevällä kaverilla. On aina mielenkiintoista kuulla asiantuntevia tarinoita viinien takaa. Esityskieli oli englanti, ja Winestaten ja Rokan edustajat käänsivät mieluusti suomeksi, jos epäilivät, että jokin ei mennyt kuulijoille perille. 

Tässä Masi-viinien pohjustussanat suoraan winestate.fi -sivustolta lainaten:

”Boscainin perheen 1770-luvulla Valpolicellasta ostama pieni viinitila on kasvanut kansainvälisesti menestyneeksi  Pohjois-Italian Veneton lähettilääksi. Yhä perheomisteinen viinitalo on ollut vuosia edelläkävijä viininvalmistuksessa kehittäen mm. Appaxximento- sekä Ripasso -menetelmät, jotka sittemmin ovat muodostuneet järkkymättömäksi osaksi Pohjois-Italialaista viininvalmistusta.”

Illan viineistä ensimmäisenä saimme maistaa kauniin vaaleanpunaista prosecco-tyylistä kuohuviiniä Masi Moxxé Pinot Grigio Rosé Brut 2018, joka oli valmistettu Veneton alueen perinteisistä lajikkeista. Sillä oli hyvä skoolata ilta käyntiin. Simsalabim! Niin meillä on tapana sanoa maljoja nostaessamme. Pian pöytiin tuotiinkin jo talon aina niin hyvää focacciaa.

Illallisen ruokapuolen aloitti Punajuuricarpaccio ja vuohenjuustoa, ruokajuomana Serego Alighieri Possessioni Bianco 2018 valkoviiniä. Viini jakoi pöytäkuntamme mielipiteet. Osaa tämä viini ei erikoisemmin koskettanut, mutta eräs meistä taas ihastui siihen kovin. Hän kertoi, että ei yleensä pidä valkoviineistä, mutta tästä hän sitten pitikin. Kuitenkin yhdistettynä juuri tähän ruokaan tuntui viini olevan meidän kaikkien mieleen. Pohdiskelimme ja arvailimme myös, kuinkahan tuo punajuuricarpaccio on valmistettu. Hyvä yhdistelmä.

Seuraavaksi laseihimme kaadettiin Masi Campofiorin 2015 punaviiniä, joka lienee yksi tunnetuimmista Masin viineistä.  Campofiorin oli ensimmäinen ripassomenetelmällä valmistettu viini vuonna 1964. Tänä päivänä tämä viini valmistetaan kaksoiskäymismenetelmällä, jonka Masi kehitti 1990-luvulla aiemmin kehittämäänsä ripassomenetelmää parantaakseen. Masi Campofiorin -viiniä saa myös näin suuressa pullossa.

Masi Campofiorin -viinin makupariksi saimme lautaselle kauniisti aseteltua Riimihärkää ja parmesaanimajoneesia erilaisine täydentävine lisukkeineen. Huomasin, että en ole itse vielä koskaan tehnyt riimilihaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tästä annoksesta syntyi innostus kokeilla tehdä sitä itsekin, vaikka sitten riimiporon muodossa. Mutta palataanpa siihen sitten aikanaan, jos näin tapahtuu.

Sitten aloimme lähestyä minun kärkikaksikkoa illan viineistä. Niistä ensin Masi Bonacosta Valpolicella Classico, joka oli makuuni mukavan pehmeä ja samalla sopivasti runsas.

Tätä viiniä voisin käyttää monessakin yhteydessä. Pastojen kanssa se toimii ihan varmasti, uskoakseni myös risottojen kanssa. Itse asiassa en ihan heti keksi, minkä kanssa se ei maistuisi. Tasting-illallisella se yhdistettiin tomaattipastaan. Hyvä veto.

Ja sitten pääsemmekin minun varsinaiseen viinirakkauteeni. Tai no, onhan niitä muitakin kuin tämä viini, siispä yhteen niistä rakkauksistani. Amarone. Jo pelkästään sen nimi on kaunis. Vielä kauniimmalta se kuulosti italialaisen sanomana. Minä rakastan Amaronea.  Se toimii niin muhevien liharuokien kuin juustojenkin kanssa. Myös maistelujuomana se on voittamaton. Amarone hemmottelee. Siinä se Masi Costasera Amarone Classico -lasillinen odotteli jo heti pöytään tullessamme, jotta aromit olisivat kohdillaan sitten kun tämän viinin aika on. Oli vaikeaa pitää näppini erossa tuosta lasista ennen kuin olisi sen vuoro, mutta onnistuin.

Amarone oli valittu ruokajuomaksi annokselle nimeltä Puuhiiligrillattu Flank Steak, paahdettua perunaa & harissasmetanaa. Siihenpä ei ole mitään lisättävää. Tämän ravintolan flank steakit ovat aina olleet erinomaisia, niin tämä uusikin versio. Ja siihen kun laitetaan vielä Amarone kylkeen, niin hallelujaa ja aamen.

Jäljellä oli vielä jälkiruoka, jota odottamaan saimme laseihimme Masi Angelorum Recioto -viiniä. En yleensä pidä makeista viineistä, enkä kyllä monesti syö jälkiruokaakaan, etenkin jos se on makeaa. Mutta kun tämän jälkiruokaviininkin valmistuksessa oli käytetty kuivattuja rypäleitä, jotka niin olennaisesti leimasivat muutamaa aiemmin nautittua Masi-viiniä, niin olihan tämä senkin puolesta mielenkiintoinen maisteltava. Erittäin kaunis Masi-viinejä toistava etiketti noin pienessä (37,5 cl) ja tummassa pullossa puhutteli minua myös kovasti.

Itse jälkiruoka oli Suklaakakkua ja marjakastiketta. Kovin syntisen täyteläistä suklaakakkua se olikin, mutta marjat raikastivat mukavasti kokonaisuutta. Siis olihan se ihan törkeän hyvää. Ihmettelimme, kuinka kaksi makeaa voi yhdessä ollakin raikasta. Jokin taika siinä on. It’s magic. Tai ehkä Masi on magic.

Näin oli herkullinen illallinen juomineen finaalissa. Jäljellä oli rivi nautinnolla tyhjennettyjä viinipulloja. Hyvällä ammattitaidolla oli yhdistelty syötävät ja viinit keskenään. Itse asiassa kaikille lajeille yhteisesti ominaista oli hyvä yhteensopivuus ruoan ja juoman kesken. Siitä olimme kaikki samaa mieltä.

Tastingin yhdistäminen illalliseen on hyvä ja mukava konsepti. Se tuo ripauksen juhlaa keskelle arkea. Toki jos tasting osuisi viikonlopun tienoille, voisi tehdä mieli jäädä maistelemaan vielä lasillisen verran lisää juuri sitä omaa suosikkiaan. Nyt oli parasta siirtyä houkutusten äärestä suorinta tietä kotiin, niin huipussaan kuin tunnelma olikin. Seuraavana päivänä oli taas uusi työpäivä. Näillä herkuilla maksoimme mielellämme hinnan 79 euroa/hlö. Seuraavaa tasting-iltaa odotellessa.

Restaurant Nabo - priimaa pukkaa

Rovaniemi on saanut uuden mielenkiintoisen lisäyksen Valtakadulla jo ennestään olevien, toinen toistaan parempien ravintoloiden joukkoon. Kasvispainotteinen pohjoismainen Restaurant Nabo (Valtakatu 21) avasi ovensa marraskuun alussa.

Viime perjantaina ehdin sitten itsekin tätä uutta ravintolaa testaamaan. En ollut ihan varma, mitä odottaa, vaikka olin muutamia positiivisia kommentteja Nabosta jo kuullutkin. Kasvikset ovat minulle kyllä kovasti mieluisia, ja liki joka aterialla niistä jossakin muodossa myös nautin. Mutta että kasvispainotteinen menu, hmmm, voiko se antaa sekasyöjälle monipuolisia makuelämyksiä? Näin mietin etukäteen. Kyllä voi. Voihan Nabo, yllätit meidät täysin! Mistä makujen sinfoniasta pääsimmekään nauttimaan pian sen jälkeen, kun meidät oli otettu ensin ystävällisesti vastaan (takit naulakkoon auttaen!) ja ohjattu ikkunalyhtyjen vieressä olevaan pöytään.

Ensimmäiseksi valitsimme kullekin mieluisimmat aperitiivit. Minä päädyin tarjoilijan suosittelemaan punaiseen, puolukkaiseen alkucocktailiin. Bingo! Ihanan raikas cocktail, joka oli juuri minun makuuni. Sitä siemaillessani vaihtoi mielikin sujuvasti työviikosta vapaalle, ja aistit virittyivät tuleville ruokalajeille.

Ennen kuin keskityimme ruokalistaan, mittaili katseeni vielä ympäristöä. Pelkistettyä ja maanläheistä, ei tauluja. Onkohan seinille vielä tulossa jotain, vai halutaanko täällä antaa kaikki huomio pöydän antimille? Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni. Sitten katse kattoon, josta roikkui siellä täällä kasveja mukailemassa Nabon kasvisvoittoista linjaa. Myös ikkunanedusta oli täytetty viherkasveilla, kuin myös mukavasti tuikkivilla lyhdyillä. Pöydissä syttyivät kynttilät sitä mukaa, kuin väkeä tuli lisää.

Viikon kiireet olivat ohi, joten päätimme ruokailla pitkällä kaavalla. Valitsimme siis Nabo Menun, johon kuuluu kolme ruokalajia ja ”kaikkea muuta kivaa”. Pidin tavattomasti siitä, että tuohon menuun sai valita juuri itselle mieleisen alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan à la carte -listalta. Toki yllätysmenuillekin on paikkansa, mutta yleisimmin haluan kuitenkin tehdä valintani itse.

Ruokailu käynnistyi keittiön terveisillä, joka tuolloin sisälsi lusikalliset punajuuritartaria ja taidokkaasti fritattua lehtikaalia.

Hapanjuureen leivottu leipä oli paitsi lämmintä, myös ruskistetun voin kanssa niin maistuvaa, että sorruin syömään kaksi leipäpalasta.

Alkuruoaksi olin etukäteen ajatellut syöväni hiillostettua munakoisoa lisukkeineen, mutta päädyin kuitenkin tilaamaan annoksen nimeltä Sokerisuolattua haukea, kyssäkaalia, mallasta ja kananmunaa. Ehkä ratkaisevin tekijä valintaani oli se, että kuulin tarjoilijan tätä ruokaa esitellessään mainitsevan sanan ceviche. Rakastan cevichejä! Alkuruokani tarjoiltiin ikään kuin linnunpesästä. Se minulla tuli siitä ainakin ensimmäiseksi mieleeni. Mitä tulee valitsemaani alkuruokaan, ei itse ruoan ulkonäkö ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan se jätti mieleeni vielä kysymysmerkkejä siitä, mitä valkoisen ”kuoren” alle kätkeytyykään. Itse asiassa aioin ottaa kuvan avatusta annoksesta, mutta kuinkas sitten kävikään. Sieltä alta paljastuneet herkut räjähtivät suussani sellaiseksi ilotulitukseksi, että kaikki muu unohtui, myös valokuvaus. Täydellinen alkuruoka, joka oli jopa suorastaan taidetta! Annoksessa oli tarkoin harkittuja ja taidokkaasti yhdisteltyjä komponentteja, joista muodostui raikas ja samalla täyteläinen makuelämys.

Viinivalinnoissa luotin kautta koko setin tarjoilijan asiantunteviin suosituksiin. Alkukalalleni juuri sopivan mineraalinen valkoviini oli Viettin viinitalon (Italian Piemontessa) Roero Arneis. Tämän viinitalon tuotanto olikin minulle uusi tuttavuus.

Menu jatkui osaltani kasvisruoalla, vaikka yksi liha- ja kalavaihtoehtokin oli saatavilla. Päädyin sienipääruokaan, johon oli kätketty myös makeiksi ja mehukkaiksi kypsytettyjä valkosipulinkynsiä. Västerbotten-juustokastike antoi mukavaa vastamakua sienien maulle, tosin tuota kastiketta olisin voinut syödä enemmänkin. Seuraavalla kerralla pyydän sitä extrakauhallisen, mutta kastikkeet ovatkin yksi heikkouksistani. Siis jos ne ovat hyviä, ja tämä oli.

Pääruoan kylkeen valitsin Savupuikulaa ja kurpitsansiemeniä. Se oli itse asiassa meidän kaikkien kolmen valinta, ja saimmekin sitä kimppakulhollisen. Savupuikula oli yllättäen muusin muodossa. Korjaan, erittäin samettisen muusin muodossa. Puikulat oli hyödynnetty kokonaisuudessaan, ja perunankuoret oli ilmeisesti fritattu ihanan rapsakoiksi muusin lisukkeiksi. Hyvä idea!

Pääruoan seuraksi sain viinilasiini Gustave Lorentz Evidence Pinot Noir (Ranska, Alsace) punaviiniä. Sekin oli hyvä suositus, ja oiva valinta sieniruoalle. Koska viinin nimi oli Evidence (suomeksi todistusaineisto), oli se hyvä tuhota pian, ja sehän kävi kovin helposti.

Yksi meistä valitsi pääruoakseen päivän kalaa, joka paitsi näytti, myös maistui ihanalta. Kalan syöjä kehui annostaan suussa sulavaksi. Minäkin sain maistaa haarukallisen tuosta annoksesta, ja olin ihan samaa mieltä. On muuten tosi hyvä juttu, että saatavilla on myös se päivän kala, ja liha-annoskin löytyy. Näin kynnys on matalampi myös sekasyöjien astua kasvispainotteiseen ravintolaan sisään.

Jälkiruokavalintani oli Jogurttia, sitruunaa ja lakritsijuurta. Jälkiruoka tuoksui ihanasti lakritsilta, ja edelleen kaikki osaset muodostivat yhdessä erinomaisen hyvältä maistuvan kokonaisuuden. Aika harvoin syön jälkiruokia, mutta tällaisia voisin syödä useamminkin. Jälkiruoka jatkoi samaa raikasta linjaa, jonka alkuruoka aloitti.

Jälkiruokajuomat ovat yleensä liian makeita makuuni. Tällä kertaa tarjolla oli kuitenkin myös vähemmän makea vaihtoehto, joka oli juuri sopivasti kupliva ja hapokas. Kyseessä oli Cascinetta Vietti Moscato d’Asti –viini.

Seuralaiseni valitsivat jälkiruoakseen Omenavispipuuroa, kardemummaa ja vaniljagelatoa. Muminasta päätellen kumpikin oli annokseensa tyytyväinen. Minäkin olisin saanut maistiaislusikallisen, mutta jätin sen nyt tällä kertaa väliin, koska olen omenalle allerginen. Näihin oli hyvä lopettaa.

Mutta eipä siinä ollutkaan vielä kaikki. Ihan viimeiseksi eteemme tuli vielä pienet makeat tryffelipallerot mustikkaisella sydämellä. Ne me jaksoimme vielä syödä. Tässä vaiheessa tuli kyllä jo mieleeni, että ehkä olisin voinut jättää sen toisen leipäpalasen syömättä. Mutta kun se oli niin hyvää!

Nauttimamme illallisen perusteella uskallan suositella Naboa teille kaikille, jotka arvostatte ensiluokkaisista raaka-aineista taidokkaasti tehtyä ruokaa, joka onnistuu vieläpä yllättämään ja hämmästyttämään, positiivisella tavalla tietysti. Nabon keittiössä on selvästi neroutta ilmassa, ja se näkyy lautasella, ja maistuu myös. Kun siihen on bonuksena vielä ystävällinen ja asiantunteva salihenkilöstö, rento tunnelma sekä laatuun nähden kohtuulliset hinnat, niin paketti on kasassa. Menkää hyvät ihmiset ihan itse maistamaan, kokemaan ja yllättymään.

Staycation-viikonloppu kaikilla herkuilla

Olipas se viikonloppu! Ulkoruokintaa, seurustelua ja kulttuuria niin, että siitä olisi riittänyt parille muullekin viikonlopulle. Alun perin viime viikonlopulle piti olla vain yksi tapahtuma, mutta erinäisten sattumusten kautta tapahtumia kertyikin jokaiselle viikonlopun illoista. Koetuksi tuli kolme ravintolaillallista ja yksi teatterikäynti. Mieleen tulikin, että mehän olemme kuin pienellä citybreikillä, ilman että meidän tarvitsee matkustaa minnekään. Sille on ihan oma sanakin, staycation.

Tämän tiedostettuamme heitimme vielä enemmän vapaalle, ja aloimme katsella kaupunkiamme matkailijan silmin. Heitähän täällä Rovaniemellä riittää, ja palvelut ovat sen mukaiset. Perjantain ravintolaillallisen päätimme iltakävelyyn keskustan kaduilla. Pian huomasimme päätyneemme keskellä kaupunkia olevaan jääbaariin nauttimaan yömyssyksi Jägermeisterit. Paikalla oli iso ryhmä hilpeitä aasialaisia, ja me, hilpeällä tuulella mekin. Ihan tuntui, kuin olisi itsekin lomamatkalla ollut.

Ei voi mitään, mutta aina siitä Icebar-vierailusta asti on päässäni soinut vanha hitti ”Ice, ice, baby…”. Siitä tuli varsinainen korvamato. Miten siitä pääsisi eroon? Ice, ice, baby…

Mutta ennen kuin Jekkuihin asti pääsimme, oli takana blini-illallinen Ravintola Tsarissa (Valtakatu 23, 96200 Rovaniemi). Blinimenun piti olla voimassa viime viikonloppuun asti. Niinpä päätimme mennä syömään noita blinejä, kun vielä ehdimme, ettei vain jää harmittamaan. Kuulimme sittemmin, että ei meillä olisi ollutkaan kiire niitä syömään, koska blinimenun tarjoilua on jatkettu yleisön pyynnöstä aina pääsiäiseen saakka. No nyt ne on kuitenkin syöty, ja hyvää oli.

Blini-ilta alkoi näillä.

Blinejä olisi saanut syödä niin monta kuin jaksaa, mutta kaksi bliniä oli meille kummallekin tarpeeksi. Blinien seuraksi oli tarjolla: punajuurigraavattua merilohta, kirjolohenmätimoussea, savustettua haukea, poronfileetartaria ja havumajoneesia, villisienisalaattia, teemuna ja sillikaviaaria, venäläistä suolakurkkua, merileväkaviaaria sekä punasipulia. Jälkiruokana oli Tsaarittasen sorbettia, marjoja Romanov ja samppanjaa. Menu oli juuri niin hyvä kuin oli odotusarvokin. Olimme jo kerran aiemmin vierailleet tässä uudehkossa Tsarissa, ja paikan korkea taso oli tiedossamme. Tähän oli hyvä lopettaa blinikausi.

Blineiltä lähdettyämme ihastelimme Valtakadun taidetta. Arkikiireissä ei tule kovin helposti katsetta nostettua tiestä ylöspäin, ja nyt hämmästelimmekin, mitä kaikkea sinne tienvarteen oli kulkijoiden iloksi aseteltukaan.

Lauantaina oli päivä uusi, samoin kujeet. Seuraakin saimme toisesta pariskunnasta. Pari viikkoa aiemmin olimme menossa teatteriin, mutta silloin kyseinen näytös peruuntui näyttelijän sairastumisen vuoksi. Saimme siirrettyä liput viime lauantaille, joka oli meille aika lailla viimeinen mahdollisuus mennä katsomaan Rovaniemen teatterin Hovinpohja-näytelmä. Näytelmä pyörii toki edelleen, mutta meidän aikatauluihimme tämä esitys oli sopivin. Musiikkipitoinen näytelmä oli todella mielenkiintoinen pala Rovaniemen historiaa, sijoittuen 1940-luvulle. Kuvitteellinen tapahtumapaikka oli tuhotun hotelli Pohjanhovin kellarikerros, Hovinpohja. Tässä raunioiden keskellä olevassa ravintolassa soitto soi ja laulu raikui, vakavan pohjaväreen kulkiessa taustalla, silti iloa himmentämättä. Ravintolan avaamisella tuotiin jälleenrakennusaikana iloa ja toivoa tuhotun kaupungin asukkaille.

Teatterin jälkeen siirryimme illalliselle bistroon nimeltä Roka Kitchen & Wine Bar (Koskikatu 8, 96200 Rovaniemi), jossa oli käynnissä vilkas lauantai-ilta, ja tupa täynnä väkeä. Onneksi meillä oli pöytävaraus. Valittavana oli cocktaileja ja hyviä viinejä, sekä laadukasta, jokaisen nälkätilaan sopivaa syötävää. Ruoassa näkyy ja maistuu rento pohjoismainen ote, eurooppalaisella lisämausteella.

Heti alkajaisiksi saimme ihanaa focacciaa, jota tuotiin lisääkin.

Alkuruoaksi valitsin Siikacevichen, joka oli ihanan hapokas ja samalla pehmeä makuelämys. Salaisuus saattoi olla passionhedelmässä. Tämä oli epäilemättä yksi parhaita nauttimiani cevichejä.

Pääruokavalintani oli Grillattu Flank Steak chorizoperunalla ja harissasmetanalla. Kerta kaikkiaan ihanat maut, ja sopiva annoskoko.

Söpösti tarjoiltu Lakka Crème brûlée viimeisteli hyvän ateriakokonaisuuden. Tai oikeastaan puolikas sellainen, tilasimme sen totuttuun tapaan kahdella lusikalla. Minulla ei alun perin ollut aikomusta syödä jälkiruokaa, mutta kun naapuripöytään tuotiin näin vastustamattoman näköinen kuppijälkkäri, niin pitihän minunkin sellaista saada, vaikka sitten vain puoli annosta.

Näin tulivat ravituksi sekä sielu että ruumis, ja ilta oli rauhoittumista vaille valmis. Seuraavana päivänä olisi taas uudet kujeet.

Sunnuntaille emme todellakaan olleet suunnitelleet enää ulkoruokintaa, mutta kävikin niin, että saimme kutsun lähisukulaisen syntymäpäiville Ravintola Niliin (Valtakatu 20, 96200 Rovaniemi). Ilman muuta vastasimme kutsuun myöntävästi, olihan tiedossa sekä mukavat juhlat, että varmasti hyvää ruokaa. Nili tarjoaa keskellä Rovaniemeä aitoja Lapin herkkuja, joissa on aina laatu kohdillaan.

Meillä oli tällaistakin pöytäseuraa.

Paikallista leipää Nilin tapaan.

Alkuun meille tarjoiltiin Paliskunnan parasta, joka sisälsi nyhtöporoa, puolukkamajoneesia, punasipulisalaattia ja Pöyliövaaran herkkutattia.  Tosi kiva poroalkuruoka hieman uudella tavalla.

Pääruoaksi saimme Leppäsavustettua lohta, jonka seurana oli puikulaperunamuffinssi, tummaa suppilovahverokastiketta ja marinoitua keltajuurta. Olipas se hyvää.

Jälkiruoaksi tarjoiltiin Maakerkelän leipäjuustoa leivitettynä hillasorbetin ja valkosuklaamarengin kera. Lämmin leipäjuusto on täällä pohjoisessa hyvin perinteinen jälkiruoka. Useimmin se lämmitetään kerman kanssa, pienin täydentävin makuvivahtein. Tämä leipäjuustoversio oli taas kerran hyvä esimerkki siitä, miten perinneruokiakin voidaan varioida ajan henkeen sopivaksi.

Leipäjuustosta on moneksi, jopa tällaiseksi suolaiseksi herkkujen herkuksi, josta kerroin tässä linkissä. Suosittelen kokeilemaan, ellet ole jo niin tehnyt.

No, tuo viimeisin vinkkini ei kuulunut mennen viikonlopun settiin, mutta sitä lukuun ottamatta tällaisten em. herkkujen parissa kului meidän staycation-viikonloppumme. Tosin ollakseen ihan todellinen staycation, olisi meidän ehkä pitänyt asua hotellissa. Vielä helpommaksi tämän erikoisen ”kaupunkilomasen” teki kuitenkin se, että meidän ei tarvinnut viikonloppuna pakata, eikä myöskään purkaa laukun laukkua. Vaatteet olivat jo valmiiksi kaapissa. Sänky oli oman kropan mukainen, joten lepo oli taattu. Kiinnostavaa kirjaakin ehdin lukea muutaman luvun verran.

Hyvät olivat viikonlopun herkut, mutta aikansa kutakin. Tällä hetkellä minulle maistuu erityisen hyvin taas salaatit ja kasviskeitot, joita olen pakannut jopa töihin mukaan. Muutaman kasvisruokapäivän jälkeen pitääkin pian ihan oikeasti pakata laukku, ja suunnata työmatkalle pääkaupunkiin. Pöytävaraukset ovat jo toki kunnossa Helsingin herkkuja varten niiltä osin, kuin vapaata aikaa jää. Helsingin listallani on monta kiinnostavaa ravintolaa, joita yksi toisensa jälkeen kokeilemme. Osaan niistä tosin palaamme aina uudelleen, uusien paikkojen ohella. Kyllähän tässä jo kohta alkaa muutaman päivän kurinpalautuksen jälkeen taas ravintolaruokakin maistua.