sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Gourmetia ja kurmettia Inari-Saariselän ruskaretkellä

 

Lapissa on ruska nyt kauneimmillaan, kuin myös ruskamatkailijoiden määrä enimmillään. Mahduimmepa sinne sekaan kuitenkin vielä mekin, viipyen viikko sitten Inari-Saariselän alueella pidennetyn viikonlopun verran. Tuona aikana ruska voimistui liki silmissä. Aina se vain pysäyttää ihastelemaan, myös tällaisen lappilaisen.

 


 

Ruskaretkemme kohde valikoitui tällä kertaa ruokaperusteisesti. Olin jo pitkään haaveillut visiitistä erääseen palkitusti Suomen parhaimmista ravintoloista, joka sijaitsee Inarissa Hotelli Kultahovissa. Kyseessä on tietysti Ravintola Aanaar. Ihastelin kesän mittaan yhtä, jos toistakin Aanaarissa tehtyä postausta. Niinhän siinä sitten kävi, että ruskamatkan varaus lähti liikkeelle pöytävarauksesta Aanaariin. Majapaikkaa ja muita reissun yksityiskohtia ehtisi miettiä myöhemminkin. Tärkeimmät asiat ensin. Itse matka noudatteli samaa tärkeysjärjestystä, eli hurautimme Rovaniemeltä suoraan Inariin. Saariselän ohitettuamme huikkasin auton ikkunasta näille puille että ”Hei hei, palaamme pian, käväisemme vain ensin Inarissa syömässä”.

 


 

Olimme Inarissa heti Aanaarin avautuessa klo 14. Meille oli varattu pyynnöstäni ikkunapöytä, ja kyllähän ne silmät sinne Juutuanjoen kuohuihin pitkin ruokailua vetivätkin. Ainakin sen ajan, mitä erinomaisen kauniiden ja taidokkaiden ruoka-annosten ihailulta maltoimme.

 


 

Mieheni ymmärsi tämän ravintolakäynnin merkityksen tällaiselle ruokafriikille, ja tarjoutui tosimiesmäiseen tapaansa ajamaan myös Inarista Saariselälle. Käytin tilaisuuden hyväkseni, ja valitsin alkujuomaksi teemaan sopivasti Pohjoinen mielessä -cocktailin. Taisin olla viimeistään siinä vaiheessa pelkkää hymyä.

 

Tyrni on terveellistä!

 

Jos olisimme olleet Aanaarissa illallisella, olisin aika varmasti valinnut viiden ruokalajin Inari-menun. Tällä kertaa tilanteeseemme sopi kuitenkin paremmin omat valinnat À la carte -listalta. Olemme sen verran yksinkertaista, tai ehkä kuitenkin samojen mieltymysten omaavaa porukkaa, että valitsimme kumpikin sattumalta samat annokset. Alkuun Purjotuhkalla marmoroitua Inarijärven graavisiikaa, tilli-piimänherakastiketta ja muikunmätiä. Kaunis annos, ja siiassa juuri sopivan kevyt suolaus. Loistava valinta.

 


 

Pääruoaksi valitsimme molemmat Männynoksalla savustettua poron paahtopaistia. Tämän annoksen lisukkeina oli poronverikumpusta, puolukalla maustettua jäkälää ja puikulapyrettä. Lisukkeet tulivat omalla lautasellaan.

 


 

Lisukkeista eksoottisin oli ehkä puolukalla maustettu jäkälä, joka oli saanut puikulapyreealustalle seurakseen myös aavistuksen sesongin ruskaa.

 


 

Poron paahtopaisti tuotiin heti perään pöytään omassa kannellisessa astiassaan, ja se olikin hyvin oivallettu. Nimittäin, tuolla kannen alla odotteli poron paahtopaistin lisäksi myös savu männynoksineen ulos pääsyään. Wau, mikä tuoksahdus sieltä kannen alta sitten tuprahtikaan, kun kantta varovasti raotin.

 


 

 


 

Myös jälkiruoan osalta päädyimme samaan valintaan, nimeltään Jokiranta. Tattijäätelöä, maarianheinä-suolaheinälientä, väinönputkea ja mustikoita. Mielenkiintoista! Jokirannan makumaailma oli minulle mieluinen, raikas, eikä yhtään liian makea. Sanat eivät riitä kuvaamaan annoksen kauneutta, joten tämä kuva puhukoon puolestaan.

 


 

Näin tuli ruskamatka käynnistettyä mitä parhaimmalla gourmetilla. Tyytyväisinä ajelimme takaisin etelän suuntaan, samalla maisemia ihaillen. Voi miten kaunista Suomen Lapissa onkaan. Taisin kyllä myös hiukan torkahtaa, koskapa paluumatka meni jotenkin silmänräpäyksessä. Pian olimme jo Saariselällä, jossa majoituimme seuraavat kolme yötä.

 


 

Matkan kurmettiosuus puolestaan tuli hoidetuksi ulkoilun lomassa. Ennen kurmettia oli kuitenkin liikuteltava jalkoja sen verran, että kurmetti olisi varmasti ansaittu. Teimme reittivalinnan Saariselän lähtöportilla, tosin teimme uusia reittivalintoja vielä matkan varrellakin. Iisakkipäätä kohti kuitenkin alun perin suunnistimme, mutta poikkesimmekin sitten jossakin risteyskohdassa vähän rauhallisemmille poluille. Oli nimittäin niin paljon väkeä liikkeellä, että vaikka metsään ääntä mahtuukin, niin sitä oli jopa häiriöksi asti. Eräässä polkujen risteyskohdassa seurasimme mihin suuntaan meluisat joukot kulkivat, ja lähdimme itse toiseen suuntaan. Merkityillä reiteillä pysyimme silti mekin, eksymään ei Lappiin kannata lähteä. Tosin senkin varalta täytyy repussa aina olla tarpeeksi juotavaa. Meiltä ehkä jäi komeimmat huiput tällä kertaa huiputtamatta, mutta ainakin meillä oli hyvin tilaa hengittää sekä katsella ja kuunnella luontoa. Myös hiljaisuuden kuuntelu onnistui.

 


 

Reittivalintamme oli ”keskivaikea”, ja ehdin jo ajatella, että helppohan tämä on. Sitten saavuimme purolle, jonka yli ei ollutkaan siltaa, sen kummemmin kuin pitkosiakaan. Nuoremmat ja hyväpolviset pystyivät siitä toki loikkimaan kevyesti yli, mutta oma polveni on kiukutellut sen verran, että järki pakotti miettimään, ennen kuin loikkaan yli. Sekä ponnistus- että alastulopaikat olivat lällisiä, ja näin jo sieluni silmin itseni mutakylvyn jäljiltä. Ajattelin, että tässäkö se oli, näinkö joudumme palaamaan samaa reittiä takaisin. Tai ehkä kuitenkin tosimieheni heittäytyy puron yli pitkälleen, ja voin kävellä häntä pitkin kuivin jaloin puron toiselle puolelle? No ei sentään, mutta tosimies ja vanha partiolainen kun on, löysi hän hetken ympäristöä tutkittuaan juuri sopivan mittaisen parrun, josta saatiin kyhättyä väliaikainen silta.  On se kätevä! Olin niin haltioissani, että kuvakin jäi ottamatta. Laitanpa tähän nyt kuitenkin kauniin ruskakuvan tapahtumapaikan lähistöltä.

 


 

Aikamme patikoituamme päädyimme takaisin reitin alkuvaiheessa olevalle Aurora-taukopaikalle. Siellä pääsimme reissun kurmettiosuuteen, eli paistoimme aina niin hyvältä maistuvat nuotiomakkarat.

 


 

Mukavaa oli myös turista paikalle osuneiden, hyvällä tuulella olevien ruskaretkeilijöiden kanssa. Mikäs oli ollessa hyvällä tuulella, aurinko paistoi ja suurimmalla osalla oli patikointia takana jo muutama poronkusema. Näytti siellä toki olevan heitäkin, jotka olivat patikoineet vain noin 700 metrin matkan lähtöportilta taukopaikalle, ja viettivät mukavaa iltapäivää siellä. Käyhän se niinkin. Tämä taukopaikka on hyvin suosittu, joten onneksi siellä on peräti kolme hyvin varusteltua nuotiopaikkaa penkkeineen.

 


 

Makkaroiden ja kuksasta nautitun oluen jälkeen kävimme kurkkaamassa Auroratuvan kahvilan ovesta, ja niinhän siinä sitten kävi, että vastapaistettujen munkkien tuoksu houkutteli meidät munkkikahville. Niinpä hörppäsimme munkkikahvit kurmettiateriamme jälkiruoaksi.

 


 

Ja matka jatkui. Sekavasta reittivalinnastamme johtuen kaipasimme vielä lisää liikuntaa. Saavuttuamme takaisin lähtöportille lähdimmekin kävelemään vielä toiseen suuntaan, kohti Vellinsärpimää. Tosin sinne asti ei ollut tarkoituskaan kävellä, vaan kääntyä takaisin sitten kun siltä tuntuu. Aika pian saavuimme Kummituskämpälle, jonka ovenpielessä olevalla penkillä nautimme pienet kuksakonjakit jälkkärin jälkkäriksi.

 


 


 

Kummituskämpän läheisyydessä oli myös tällainen ihana pienenpieni taukotupa, jonka katto vihersi sympaattisesti.

 


 

Kurkistus ovelta sisään… Kas, siellähän on paikka, missä väsynyt matkamies voisi sään suojassa hetken levähtää.

 


 

Mutta nyt ei jääty laiskottelemaan, vaan jatkettiin matkaa, ja sitten jonkin ajan päästä samaa reittiä takaisin lähtöpisteelle. Vielä pieni kävelykierros Saariselän raitilla, ja seuraavaksi kutsui sauna. Aktiivista patikointia tuli reilut kolme tuntia, plus makkara-, kahvi- ja konjakkitauot siihen päälle. Puhumattakaan lukuisista kuvaustauoista. Näin oli patikka- ja kurmettipäivä saunaa vailla pulkassa. Ja illalla sitten taas uudet herkut, sillä kertaa Saariselän gourmetin äärellä. Mutta eiköhän tässä ollut jo ihan tarpeeksi gourmetia ja kurmettia yhdelle postaukselle.

 

 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lämmin ja ruokaisa savulohisalaatti

 

Päivät alkavat olla jo kirpakan syksyisiä. Ruokamieltymykset muuttuvat samaa tahtia kylmenevän luonnon kanssa. Kun kepeitten kesäisten herkkujen kausi alkaa olla ohi, kaipaa sielu lämpöä myös ruokaan. Tällaiseen ajankohtaan sopii mainiosti lämmin salaatti, tai tällä kertaa oikeastaan osittain lämmin. Salaatin lämpimät ainekset tuovat annokseen ruokaisuutta, kun taas kylmät ainekset tekevät siitä enemmän salaattimaisen.

 


 

Tämä ruokaisa salaatti valmistuu helposti, mutta vaatii silti hieman etukäteisvalmistelua. Sekä perunat että pavut on ennen lautaselle päätymistä kypsennettävä. Kirjoitan reseptin jaksotellen ed. mainitut raaka-aineet ja niille kuuluvat mausteet omaksi kokonaisuudekseen.

 

Savulohisalaatti

2:lle

 

1 ruukku villirucolaa

 

4 pienehköä perunaa

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

paprikajauhetta

 

kourallinen vihreitä papuja

voita

tilkka vettä

suolaa

mustapippuria

 

250 g savustettua kirjolohta

½ pkt fetaa

2 keitettyä kananmunaa

sitruunalohkoja

 

 

Kastike

 

6 rkl oliiviöljyä

2 rkl sitruunan mehua

1 rkl Dijon hunajasinappia

suolaa

mustapippuria

 

Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset hyvin sekaisin. Itse käytin sekoitukseen käsikäyttöistä pikkuvispilää. Jätä kastike makuuntumaan ja odottamaan salaatin muiden ainesten valmistumista.

 


 

Katkaise villirucolan lehdet irti ruukusta, ja laita lehdet vartiksi likoamaan kylmään veteen. Linkoa sitten kuivaksi. Tämä voi vaikuttaa turhalta toimenpiteeltä, mutta sillä on kaksi suotuisaa vaikutusta. Se sekä pehmentää rucolan maun, että piristää hiukan nuupahtaneetkin rucolat. Paino sanalla hiukan.

Harjaa, huuhtele, kuivaa ja lohko perunat. Nämä olivat aika pieniä perunoita, joten lohkoin kunkin perunan neljään osaan. Laita perunalohkot kulhoon. Lorauta sekaan oliiviöljyä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Lohkoperunat tarvitsevat kunnon määrän suolaa, mutta voit lisätä suolaa myös valmiille perunoille maistamisen jälkeen. Paahda perunalohkoja 225 C uunissa n. 30 minuuttia.

 


 

Kuumenna pannu ja sulata siinä voinokare. Heitä jäiset tai tuoreet vihreät pavut (tässä pakastettuja papuja, kun tuoreita ei ollut tarjolla) pannulle ja hauduta muutama minuutti. Tarkoitus ei ole ruskistaa papuja. Tilkka vettä voin sekaan auttaa kypsentämään pavut ruskistamatta. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

 


 

Irrota savustetusta kirjolohifileestä nahka, ja kaavi nahan alta paljastuva tumma lihas pois. Sen voi toki syödäkin, mutta ei se hyvältä maistu, eikä näytä kauniilta. Voit savustaa kalan itse, mutta ihan yhtä hyvin tähän kelpaa myös kaupan valmis savukala. Tämän salaatin lohi on Pirkan vakuumipakattu suomalainen savustettu kirjolohifileepala, sitä myydään 250 g pakkauksissa. Se on ihan hyvä tuote, eikä tämä ole maksettu mainos. Paloittele nahasta irrotettu ja siistitty kirjolohifilee.

Kasaa salaatti siten, että levitä ensin rucolat vadille tai lautasille. Lisää sen päälle kuumat perunat ja pavut sekä paloiteltu lohi. Murustele fetaa sinne tänne. Lisää kuoritut, puolitetut keitetyt kananmunat. Valele salaatinkastiketta koko komeudelle. Lisää vielä sitruunanlohko per annos, näin kukin voi puristaa annokselleen haluamansa määrän lisäsitruunaa kastikkeessa olevan lisäksi. Kyllähän se sitruuna antaa aina viimeisen hyvän säväyksen kalaruoalle.

 


 

Me söimme nämä salaatit päivän pääateriana. Eipähän jäänyt nälkä. Iltapalaksi tästä määrästä riittäisi varmaan neljällekin, etenkin jos tarjolla on lisäksi leipää.