torstai 30. tammikuuta 2020

Uunipotut chorizolla, siinäpä vasta makkaraperunat


Terveiset täältä Espanjan auringon alta. Edellisen viikon myrskyt kaikkosivat sopivasti yhtä aikaa tänne tulomme kanssa. Pääsimme siis saman tien viettämään ulkoilmaelämää. Ensimmäiset merelliset puutostilat tuli korjattua heti alkajaisiksi rantakadun taatuissa kalaravintoloissa. Sitten olikin vuorossa päivä, jolloin ei haluttanut poistua asunnolta mihinkään. Oli ihanaa vain olla pihalla ja lukea, ja antaa uunin huolehtia aterian valmistuksesta. Tällaiseen tarpeeseen sopivat uuniperunat mitä parhaiten.




Chorizo-uuniperunat


3:lle

3 suurta perunaa (jauhoinen laji)
oliiviöljyä
2 chorizomakkaraa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pieni kesäkurpitsa
2 tl oreganoa
2 tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
n. 15 kirsikkatomaattia
juustoraastetta (tässä sekoitus eri juustoja)
creme fraichea

Pese perunat hyvin ja pistele niihin haarukalla reikiä. Sipaise perunan pintaan oliiviöljyä. Laita perunat uuniin joko suolapedille tai leivinpaperin päälle. Jos haluat syödä perunan kuorineen, älä kääri sitä folioon. Vain ilman foliota paahdetun perunan kuoresta tulee uunissa ihanan rapea. Laita perunat n. 210 C -asteiseen uuniin 1-1,5 tunniksi ja tee sillä välin täyte.




Poista chorizomakkarasta kuoret ja kuutioi makkarat haluamasi muotoisiksi paloiksi. Täällä Espanjassa on aivan upea valikoima tuorechorizoja, mutta myös kestomakkara käy. Kuori ja suikaloi/silppua sipulit. Pese ja kuutioi kesäkurpitsa. Huuhtele kirsikkatomaatit ja halkaise ne.




Paista makkarapalat omassa rasvassaan liki kypsäksi ja lisää sipulit. Anna sipuleiden kuullottua ja lisää kesäkurpitsakuutiot. Jatka paistamista, kunnes makkara on kypsää ja kasvikset sopivasti pehmenneet. Mausta oreganolla ja paprikajauheella. Tarvittavan suolan määrä riippuu käytettävän makkaran suolaisuudesta, eli muista maistella! Suolaakin kuitenkin joka tapauksessa tarvitaan jo ihan kasvisten ja perunoiden takia. Viimeistele seos sopivalla määrällä pippuria. 




Kun perunat ovat kypsän oloisia, eli tuntuvat pehmenneen, halkaise perunat pituussuunnassaan. Älä kuitenkaan viillä perunanpuolikkaita irti toisistaan, vaan vain sen verran, että saat avattua perunan. Lusikoi täyte perunan sisään ja ripottele pinnalle juustoraastetta.




Laita pelti takaisi uuniin noin 15 minuutiksi, tai kunnes juusto on kauniisti gratinoitunut.




Siirrä perunat lautasille.




Tarjoile perunoiden kanssa creme fraichea. Kuutioin tarjolle myös raikasta tuorekurkkua ihan sellaisenaan.




Voi miten hyviä nämä olivat. Meitä oli vain kaksi, mutta paahdoin varalta kolmannenkin perunan. Siis sen varalta, jos jompikumpi perunoista olisikin sisältä huono. No hyviähän ne olivat kaikki, ja mählysimme sitten puoleksi vielä sen kolmannenkin perunan. Ilmeisesti nämä raikkaat kasvikset tekivät sen, että chorizo ei vallannut liiaksi makua. Sanoisinkin, että setti oli perfecto.


torstai 23. tammikuuta 2020

Paahdettuja pekoni-kasviksia ja kirjolohta samalla pellillä


Herkkua helpolla ja jääkaapin kamat hyötykäyttöön, näillä ajatuksilla lähdin tätä ruokaa valmistamaan. On se vain kätevää, kun voi heitellä pienten esivalmisteluiden jälkeen kaikki raaka-aineet samalle pellille ja uuni hoitaa loput. Pellille voisi heitellä melkeinpä mitä vain kasviksia, mutta tällaisia löytyi tällä kertaa meidän kaapeistamme.




Paahdettuja pekoni-kasviksia ja kirjolohta


2-3:lle

250-300 g pakastettuja ruusukaaleja
5-6 porkkanaa
muutama salottisipuli
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
mustapippuria
1 pkt (150 g) pekonia
parmesaania

n. 600 g kirjolohifilee (tämä löytyi kotipakastimesta)
suolaa
sitruunapippuria

Kuori ja lohko porkkanat ja sipulit ja heitä ne kulhoon. Lisää ruusukaalit jäisinä sekaan. Toki voit käyttää tuoreitakin ruusukaaleja. Pirskottele kasvisten päälle reilusti oliiviöljyä ja vähän vähemmän balsamicoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki hyvin sekaisin.




Silppua pekoni pieniksi palasiksi ja paista se rapeaksi pannulla pekonin omassa rasvassa. (Laitan pekonin aina kylmään pannuun, ja sitten vasta levyn päälle.) Sekoita paistettu pekonisilppu kasvisten sekaan.




Nypi kirjolohesta ruodot pois ja laita kala uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Levitä kasvis-pekoniseos kalan ympärille ja raasta parmesaania kasvisten päälle. Minä käytin jostakin aiemmasta yhteydestä jäljelle jääneet parmesaanilastut tässä kohtaa pois, mutta raastamalla suoraan parmesaanitahkosta tulee kasviksille ihanasti sulava huntu.




Paista 220 C asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.




Jääkaapista löytyi myös creme fraiche -purkki, joten sekoitin siihen pari teelusikallista dijonsinappia (hunaja) ja pyöräytin sekaan myös hieman suolaa ja pippuria. Siitä tuli kiva dippi näille kaikille uunipellin herkuille.




Mutta jotain kärkeä vielä puuttui mausta. Aavistelin, että jääkaapissa oleva sweet chili -kastike voisi olla juuri se kaipaamani jokin. No niinhän se olikin. Näin oli makumaailma pikaisesti korjattu balanssiin.




Helppo ja hyvä ruoka oli tilauksessa, ja sellaisen saimme. Elämä on ollut viime viikkoina melkoisen kiireistä, ja tällaiset itsekseen valmistuvat ruoat ovat kiirejaksoina tosi päteviä. Nämä peltiruoat ovat myös siitä kivoja, että kaappien kätköistä löytyvistä aineksista syntyy aina uudenlainen ateria. Tämä ruoka syntyi tilanteesta, jolloin en enää halunnut ostaa lisää ruokaa kaappeihin, kun syömäkelpoisia raaka-aineita oli entuudestaankin. Edessä oli matkalle lähtö, joten kaappien aarteet oli hyvä syödä tässä kohtaa pois.


 

maanantai 20. tammikuuta 2020

Valmisravioleista helpolla kahdenlaista hyvää


Toisinaan on mukavaa, kun on olemassa valmiiksi tiettyyn pisteeseen asti työstettyjä raaka-aineita, joista syntyy herkullinen ateria hetkessä. Ja jos ei välttämättä ihan hetkessä, niin ainakin helposti. Valmisraviolit ovat yksi esimerkki näistä arjen helpottajista. Ostin hetken mielijohteesta kaksi pakettia kantarelliravioleja ilman sen kummempaa ideaa niiden käyttöajankohdasta tai -tarkoituksesta. Kumpikin paketti päätyi aikanaan hyviksi, erilaisiksi aterioiksi.




Kirjolohi-kantarelliravioli -uuniruoka  


2-3 hlölle

250 g (1 pkt) kantarelliravioleja (mikä vain valmisravioli käy)
400 g kirjolohta fileenä
yhden sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
½ prk valmista sitruunapestoa
1 puntti basilikaa
1 dl kuohukermaa
150 g juustoraastetta (mozzarella)

Keitä raviolit pakkauksen ohjeen (miinus 1 minuutti) mukaan ja levitä niistä puolet voidellun uunivuoan pohjalle. Lusikoi raviolien päälle kolmannes pestosta.




Nypi kirjolohifileestä ruodot pois ja leikkaa lohi ohuiksi nahattomiksi siivuiksi, ikään kuin leikkaisit graavilohisiivuja. Levitä lohisiivut raviolityynyjen päälle. Mausta lohisiivut suolalla ja pippurilla.




Levitä lohikerroksen päälle toinen kolmannes pestosta sekä reilusti basilikan lehtiä.




Lisää toinen puolikas ravioleista ja lusikoi niille loput pestot. Kaada kerma tasaisesti joka puolelle vuokaa. Nestemäärä voi tuntua vähäiseltä, mutta pestosta tulee yllättävän paljon nestettä ruoan kypsymisen aikana.




Ripottele juustoraaste ruoan pinnalle ja laita vuoka 200 C -asteiseen uuniin n. 30 minuutin ajaksi.




Koristele valmis ruoka lopuilla basilikan lehdillä.


 


PS.
Voit käyttää tähän ruokaan myös esim. kylmäsavulohisiivuja, mutta silloin ei tarvita lisättyä suolaa. 


Toisen kantarelliravioli-paketillisen tarjosin tomaattikastikkeen kanssa:

Tomaattikastike ravioleille


2-3 hlölle

4 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
loraus (1-2 rkl) balsamicoa
(noin neljännes kanafondinapista)
pari kourallista basilikan lehtiä
n. 100 g gruyere-juustoa (sattui olemaan jääkaapissa, eli esim. parmesaani käy myös)
(rucolaa)

1 pkt (250 g) valmisravioleja




Kuori ja silppua sipulit. Freesaa ne oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska ja pyöräytykset suola- ja pippurimyllystä. Lorauta sekaan balsamicoa ja anna kastikkeen kiehua muutaman minuutin ajan. Tarkista maku. Tässä kohtaa kaipasin vielä jotain syvyyttä, ja lisäsin hiukan kanafondia. (Muutama tippa tabascoakin voisi tuoda tarvittavaa syvyyttä.) Kun kastikkeessa on maku kohdillaan, voit jättää sen muhimaan kannen alle hiljaisella tulella.

Keitä raviolit pakkauksen ohjeen mukaan. Siinä ei kauan mene. Raviolien kiehuessa raasta juusto ja sekoita siitä puolet kastikkeen joukkoon. Lisää myös basilikan lehdet. Valuta raviolit ja kaada ne kastikkeen sekaan. Sekoita ainekset hellästi sekaisin.

Ripottele loput juustomurut valmiiden annosten päälle. Minulla sattui olemaan myös villirucolaa, joten koristelin sillä annokset. Muussa tapauksessa olisin käyttänyt tähän basilikan lehtiä.




Ihan kelpo ruokia syntyi siis näistä kiireisen tai laiskan päivän varalle ostamistani raviolipaketeista.