maanantai 2. heinäkuuta 2018

Jumalainen tryffelipasta


Kun on tryffelin makuun päästy, niin jatketaan sillä vielä toisenkin aterian verran. Edellisessä kirjoituksessani Tryffeli-kukkakaalit ja koko mieletön setti iloittelin tryffeliöljyn ja kukkakaalin yhdistämisellä. Tällä kertaa valmistin ruokaa, mitä minulla on tehnyt mieli jo muutaman viikon ajan, mutta syystä tai kolmannesta se on aina siirtynyt ”seuraavalle viikonlopulle”. No nyt odotus palkittiin ja tein pitkästä aikaa tryffelipastaa. Ja ihan valtavan hyvää siitä taas tulikin. Taidan olla heikkona tryffeliin.




Olen tehnyt tryffelipastaa jo ennen kuin näin Nigella Lawsonin valmistavan sitä televisiossa. Useimmiten valmistan tryffelipastaa niin, että freesaan silputun valkosipulinkynnen nopeasti pannulla oliiviöljyssä ja lisään valutetun pastan pannulle. Sekoitan joukkoon raastettua parmesaania ja tryffeliöljyä ja sidon ne samettisesti kiinni tilkalla pastan keitinvettä. Mustapippuri ja suola viimeistelevät annoksen.  Toinen ihan älyttömän hyvä versio on tuo edellä kerrottu, mutta herkkusieniviipaleilla lisättynä. Sienet ja tryffeliöljy sopivat täydellisesti yhteen. Herkkusienet freesaan yhdessä valkosipulin kanssa. Nigellalta sain kuitenkin idean viedä tryffelipastani  seuraavalle ulottuvuudelle, niinkin yksinkertaisella tavalla, kuin lisäämällä joukkoon pari kananmunaa ja tilkan kermaa.

Tähän kohti olin ajatellut ottaa kuvan, missä kaikki raaka-aineet ovat kauniisti kupeissaan. Tohelo kun olen, osui käteni kermakipon kahvaan, ja katastrofin ainekset olivat kasassa. On ihan ällistyttävää, kuinka laajalle voi desilitra kermaa levitä. Niinpä huitaisin enimmät kermat luutun mutkaan, ja jotta pasta ei ehtisi ylikypsyä, siirryin pikaisesti seuraavaan vaiheeseen. Onneksi kermapurkkiin jäi vielä se toinen desilitra, joten kastike oli pelastettu.

Tryffelipastaa kahdelle

250 g bavettepastaa, joka on vähän kuin spagetin ja tagliatellen välimuoto (voit käyttää mitä vaan pastaa, mutta ehkä mieluiten kuitenkin litteää)

Sekoita kastike sillä aikaa, kun pasta kiehuu reilusti suolatussa vedessä. Muista kuitenkin ottaa kupillinen keitinvettä talteen, ennen kuin valutat pastan. Tarkista pastan kypsymisaika pakkauksesta ja vähennä siitä 1-2 minuuttia, koska pasta kypsyy vielä ainesten yhdistämisvaiheessakin.




Sekoitin seuraavat aineet kastikkeeksi, ihan vain sillä lailla kevyesti:

1 dl kuohukermaa (ja toinen dl pöydälle, hih hih)
2 kananmunaa
2 dl raastettua parmesaania, käytin aika karkeaa terää
loraus tryffeliöljyä
mustapippuria
vähän suolaa




 
Kun kastike oli sekoitettu ja pasta minuuttia vaille kypsää, laitoin pastan keitinkattilan (pinnoitettu) takaisin levylle ja lisäsin sinne nokareen voita ja kahvikupillisen keitinvettä. Kun voi ja keitinvesi kiehuskeli, lisäsin pastan pannulle, ja sekoitin. Seuraavaksi lisäsin kastikkeen, ja taas sekoitin. (Lisää tarvittaessa keitinvettä.) Tarkistin suolan ja pippurin, ja lisäsin pinnalle basilikasilppua





Pöytämausteiksi laitoin vielä samoja aineita, kuin ruokaankin, eli tryffeliöljyä, mustapippuria ja parmesaania. Niistä sai täydentää annostaan, jos jotakin niistä halutti lisää. Kyllä tuli taas hyvää, vaikkei siinä tälläkään kertaa tuoreita tryffelilastuja ollutkaan. Jo pelkästään tryffeliöljy antaa jumalaisen maun. Aurinkokin paistoi, joten nautimme pastamme terassin pöydän ääressä.




Ihan pakko oli ottaa vielä ”kerta kiellon päälle”.Tryffelin maku on sellainen, että siitä joko pitää, tai sitten ei. Minä suorastaan rakastan sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti