Janssonia ja punajuurilisuketta talon tapaan

Voi että minulla on haluttanut Janssonin kiusausta jo pitkään, mutta aina sen valmistaminen on saanut väistyä jonkun muun ruoan tieltä. Viime viikonloppuna sitä pitkästä aikaa tein, ja silloin se pääsikin viikonlopun pääateriaksi, sunnuntailounaalle. Janssonin kiusauksen kanssa tarjotaan usein etikkapunajuuria, mutta minulla on tapana niiden sijaan tarjota lisukkeeksi paahdettuja punajuuria. Pidän niistä paljon enemmän kuin etikkapunajuurista.  Vielä kun ne uunissa paahdetut punajuuret sekoitetaan yhteen tuoreiden babypinaattien kanssa, niin jo on hyvä lisuke ruoalle kuin ruoalle. Koko komeuden kruunaa tillivinegretti, jolla saa tehtyä hauskat tilliraidat niin Janssonin kuin lisukkeenkin pinnalle.

Teen Janssonin kiusauksen mieluusti oikeista perunoista, käsin suikaloiden. Siinä ei mene juuri kauempaa, kuin mitä menisi yleiskoneen käyttövalmiiksi asentamiseen, vaikka se keittiön työtasolla koko ajan onkin.  Toki olen joskus käyttänyt tähän ruokaan myös valmista perunasipulisekoitusta, mutta kyllä parasta tulee tällä lailla perunoidenkin osalta itse tekemällä. Maussa ja koostumuksessa sen eron huomaa. Kokeile vaikka. Pussiperunat muusaantuvat helposti, kun taas itse suikaloidut perunat säilyttävät hyvin muotonsa ja rakenteensa.

Aloitin ruoan valmistuksen tekemällä tillivinegretin. Se kävi hyvin helposti. Laitoin astiaan laiskasti silputun tillipuntin. Lisäsin kaikki muutkin aineet ja sekoitin ne kaikki yhdessä sauvasekoittimella hyvin sekaisin. Laitoin tillivinegretin jääkaappiin odottamaan kiusauksen ja punajuurien kypsymistä.

Tillivinegretti

1 ruukku tilliä

1 dl oliiviöljyä

2 rkl valkoviinietikkaa

1 tl sitruunamehua

suolaa

mustapippuria

Janssonin kiusaus

4:lle

2 sipulia

1 kg perunoita

2 prk anjovisfileitä liemineen

1 ruukku tilliä

aavistus suolaa perunoille

mustapippuria

n. 5 dl kuohukermaa (tässä oli 2 + 3,3 dl eli 5,3 dl)

190 C kiertoilmauunissa 1 h 10 minuuttia (tällä kermamäärällä)

Silppua sipulit ja kuullota niistä kitkeryydet pois. Kuullottaminen kannattaa todellakin tehdä, maun vuoksi. Kuori ja suikaloi perunat. Silppua tilli.

Laita voideltuun uunivuokaan kerros perunasuikaleita (1/3 perunoista). Mausta perunat pienellä määrällä suolaa. Anjovisfileet ovat suolaisia, mutta peruna tarvitsee silti oman suolansa, tosin vähäisen määrän. Pyöräytä perunoille myös pippuria. Lisää puolet sipulisilpusta. Avaa anjovistölkit, ja leikkaa anjovikset pituussuunnassa kahtia. Lisää puolet anjoviksista ensimmäisen kerroksen päälle. Säästä liemi.

Ripottele anjovisten päälle puolet tillisilpusta. Lisää taas kerros perunoita (toinen kolmannes), ja toista sama mitä teit edellisen perunakerroksen päälle. Laita viimeiseksi loput perunoista, ja edelleen hiukan suolaa. Lisää myös pippuria.

Kaada anjovistölkkien liemet vuokaan ja lisää myös kerma. Paista, kunnes perunat ovat kypsiä, ja pinta kauniisti ruskettunut.

Paahdettuja punajuuria babypinaateilla

500 g punajuuria

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

1/2 pss babypinaattia

190 C kiertoilmauunissa 50 minuuttia

Kuori punajuuret taloushansikkaat kädessä. Laita leikkuulaudan päälle leivinpaperi, ja lohko punajuuret paperin päällä. (Näin suojautumalla pysyvät sekä kädet että leikkuulauta puhtaina.) Laita punajuurilohkot vuokaan ja mausta ne oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Sekoita ja lisää vielä kerran suolaa ja pippuria. Paahda punajuuria n. 50 minuuttia, tai kunnes ovat kypsiä. Sekoita huuhdellut ja lingotut babypinaatit kypsien punajuurien sekaan.

Kypsensin sekä Janssonin kiusauksen että punajuuret uunin kiertoilma-asennolla. Näin sain mahtumaan kummankin vuoan yhtä aikaa uuniin. Voit toki kypsentää nämä myös tavallisessa uunissa. Uunin tehoista riippuen asteet ovat silloin 200-225 C.

Muista ottaa tillivinegretti pois jääkaapista, ja liruttele sitä annoksen päälle antamaan hauskaa ulkonäköä ja tillin makua. Tämä ei kuitenkaan ole millään muotoa välttämätöntä, ilmankin on hyvää. Kiusauksen kerrosten väleissäkin on jo tilliä. Jos haluat ruoan päälle tillivinegretin sijaan tuoretta tilliä, kannattaa se lisätä vasta valmiin ruoan pintaan. Tilli kuivuu uunissa ruoan pinnalla ollessaan.

Abba jäi nyt käyttämättä.

 

Oli aika lähellä, ettei tämä kiusaus jäänyt tekemättä. Perunat oli käsitelty ja muutkin raaka-aineet alkoivat olla jo vuokaan laittoa vaille valmiita, kun katastrofi uhkasi. Avasin jostakin syystä säilykekaapin, ja huomasin tarkoin valitsemani Abba-anjovisfileetölkit siellä. Siellä! Kuivakaapissa! Eikä jääkaapissa, missä niitä pitäisi säilyttää! Mies oli perjantaina ystävällisesti auttanut, ja tuonut ruoat kotiin, kun itse en ehtinyt kaupassa käytyäni tänne asti kurvata. Hän oli ihan ymmärrettävästi ajatellut anjovisfileiden kuuluvan samaan kaappiin, kuin esim. tonnikalatölkit. Olin siis antanut puutteelliset ohjeet. Anjovisfileet kuivakaapissa nähtyäni pääsi minulta ilmeisen kuuluva ”voi ei!”, jota mieskin säntäsi ihmettelemään. Laskin pikaisesti päässäni, ja tajusin purkkien olleen siellä lämpimässä jo kaksi vuorokautta. Aika nopeasti mies totesi, että hänpä taitaakin lähteä käväisemään kaupassa. Onneksi lähikauppa on sunnuntaisinkin auki. 

Olut on paras ruokajuoma Janssonille.

Janssonista riitti neljälle hengelle kunnon annokset, mutta koska meitä oli vain kaksi, jaoin toisen puolikkaan eväsrasioihin töihin mukaan otettavaksi. Näin lähti sitten mukavasti lounasviikkokin käyntiin hyvällä, kotitekoisella lounaalla. Samalla säästyi aikaa, kun ei tarvinnut lähteä lounasravintoloista ruokaa etsimään. Niin ja olihan tuo eväsratkaisu siinäkin mielessä hyvä juttu, että muutoin olisimme todennäköisesti santsanneet lisää, ja vielä vähän lisää. Niin hyvää se oli. 

Työpaikkalounaan lisukkeena punajuuripinaatin jämät ja tuoretta babypinaattia.

Jestas sentään, mikä punajuurilisuke! Ja poro.

Nyt en oikeasti tiedä kumpi oli parempaa, tämä uunissa paahdettu punajuuri-bataatti-feta -lisuke, vai sittenkin ne ihanan mehevät poron ulkofileepihvit. Niin, ja kumpi olikaan lisuke, ja kumpi päätähti? Vai oliko tämä vallan kahden staran liitto samalla lautasella. Niin täydellinen setti syntyi mökillä lauantaipäivän ratoksi, että hyvältä tuntuu vieläkin. Mutta lähdetäänpä liikkeelle punajuuresta. Sitä minulla on himottanut jo pitemmän aikaa. Ja nyt sitä sain.

Paahdettuja punajuuria, bataatteja,

valkosipulinkynsiä ja fetaa

(2-4:lle riippuen siitä, onko muuta syötävää)

400 g bataattia

400 g punajuuria

1 kokonainen valkosipuli

½ sitruunan mehu

oliiviöljyä

hunajaa

suolaa

mustapippuria

kuivattua timjamia

1 pkt (200 g) fetaa

basilikaa

babypinaattia

Kuori bataatti ja punajuuret ja paloittele ne. Punajuuren kuorimisessa kannattaa käyttää kertakäyttöisiä keittiökäsineitä, ja paloittelu hoituu ihan siististi leivinpaperilla suojatulla leikkuualustalla. Kuori ja irrottele valkosipulinkynnet. Otan niistä aina ohuesti kantakerroksen pois. Levitä kasvikset tasaisesti uunivuokaan. Purista päälle sitruunan mehua ja lorauttele oliiviöljyä ”sillä lailla sopivasti”. Mitähän osaisin sanoa määräksi… ehkä muutama ruokalusikallinen kaiken kaikkiaan. Juoksevaa hunajaa lorautan 1-2 rkl verran. Pyöräytä sekaan suolaa ja mustapippuria. (Näiden määrä on helppo tarkistaa (= maistaa) kypsennyksen loppusuoralla.) Ripottele joukkoon timjamia. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita vuoka n. 50 minuutiksi 200 C asteisen uunin keskitasolle. 30 minuutin kohdalla sekoita kasviksia, ja tarkista maku. Lisää pinnalle feta niin monena palasena, kuin on syöjiä. Valuta fetankin pinnalle hieman hunajaa. Feta muhii juuri sopivasti viimeisen 20 minuutin aikana.

Fetatkin uuniin...

... ja kaikki uunista ulos.

Ripottele valmiin kasvisherkun pinnalle silputtua basilikaa. Tarjoile nämä kasvikset vaikkapa babypinaattipedillä, kuten minä tein. Pinaatit huuhtelin ja linkosin jo aiemmin valmiiksi ja levitin ne lautasille pediksi odottelemaan uunikasviksia päälleen. Valutin pinaateillekin hiukkasen oliiviöljyä ja pyöräytin niille myös aavistuksen suolaa ja pippuria.

Nämä ihanat kasvikset tarjosin poronfileiden kanssa. Poroakin on tehnyt mieli jo joitakin päiviä. Jännä juttu, miten nämä blogitovereiden kirjoitukset vaikuttavat minuun. Punajuuriruokaa olen halunnut siitä asti, kun luin tämän Mansikkaheinän punajuuripostauksen. Poronfileepihvit puolestaan hyppäsivät takaraivoani koputtelemaan tästä Kulinarismia mahan täydeltä poropostauksesta. Kumpaakin näistä postauksista lueskelin Välimeren rannalla, ja huolimatta kaikista sikäläisistä herkuista tuntuivat nämäkin houkuttavilta. Suomeen tultuamme olikin meidän (tunturi)mökkikautemme alkamassa, ja siellä teen paljon pororuokia, kuin myös uunikasviksia. Nämä lajit olivatkin siis luonnollinen valinta reissusta tunturiin päästyämme.

Poronpihveistä olen varmaan aiemminkin kirjoittanut. Kerronpa tässä kuitenkin vielä, miten ne viime lauantaina valmistin.

Poronpihvit

200 g poron ulkofileetä per syöjä

suolaa

mustapippuria

voita

Ota lihat huoneenlämpöön samaan aikaan, kun alat valmistella kasviksia. Kuivaa fileiden pinta ja mausta ne suolalla ja pippurilla, sillä lailla ihan summissa vain. Hyvä on muistaa, että pöydässä voi aina pyöräyttää lisää kumpaakin, jos maku jäi vajaaksi. Muita mausteita poronfilee ei tarvitse. Poronfileiden paistaminen kannattaa aloittaa siinä kohti, kun uunissa alkaa olla muutaman minuutin päästä valmista. Paista pihvejä kuumalla pannulla voissa 2 minuuttia per puoli. Kääri paistetut fileet folioon 5 minuutiksi vetäytymään. Parin viimeisen vetäytymisminuutin aikana viimeistelin uunikasvikset basilikalla, ja asettelin ne lautasille babypinaattipedille. Leikkaa fileet kuuteen osaan, pikkuisen viistoon, ja lisää porot lautaselle kasvisten ympärille.

Voi hyvät hyssykät, että oli hyvä setti. Paahdetut valkosipulinkynnetkin olivat kuin karkkia vain. Kyytipojaksi valitsimme jälleen kerran argentiinalaista La Famiglia Bianchi Malbec -punaviiniä, joka sopii mainiosti poron, ja yleensäkin pihvien kaveriksi. Nyt vain meinasi käydä niin, että nautiskelin hyvästä ruoasta niin innolla, että en muistanut viiniäkään juoda. Havahduin siihen vasta kun mies alkoi täydentää omaa lasiaan, minun lasini ollessa edelleen täysi. Sama juttu snapsin kanssa, mikä kuuluu itseoikeutetusti poronpihvien kylkeen. Kunhan vain muistaisi senkin juoda. Taitaa olla todella, todella hyvän ruoan merkki, kun minulle noin hassusti pääsee käymään.

Kyllä lauantait ovat mukavia. No, fiilis oli jo ruokaa tehdessäkin hyvä. Valmistelin ruokaa mukavan mökkimusiikin tahdissa tanssien ja kertosäkeisiin tunteella mukaan yhtyen. Tanssiva ja laulava kokki oli meillä siis tällä kertaa, kuten aina toisinaan lauantaisin. Puukon kanssa pitää tosin vauhdikkaimmissa muuveissa olla varovainen. Mieskin oppii jo pikkuhiljaa huutamaan tanssivan kokin reviirille tullessaan, että ”takana!”.