sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Litistetyt parmesaani-grilliperunat muun hyvän jatkeena

Grilli tarvikkeineen pääsi talvilevoltaan jo viime viikonloppuna, eli pääsiäisen uskomattoman kauniina pyhinä. Tänä viikonloppuna ei aivan samoihin lämpöasteisiin ylletty, mutta poutasäätä oli silti riittävästi ulkokokkaukseen. Aikomukseni oli tehdä poronpihvien ja parsan kaveriksi lohkoperunoita, mutta vaihdoinkin lennosta suunnitelmaa. Kokeilin, minkälaisia litistetyistä perunoista tulisi grillissä valmistettuna. Perunasta on moneksi, totesin. Nämä crispyt grillatut perunat meinasivat viedä kielen mennessään.

 


 

Minä keitin nämä perunat ihan tätä annosta varten, mutta ihan yhtä lailla voit hyödyntää tähän tähteeksi jääneet perunat.

 

Litistetyt parmesaani-grilliperunat

 

kuorineen keitettyjä (sopivasti jauhoisia) perunoita

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

parmesaania

 

Lorauta foliovuoan pohjalle hyvä loraus oliiviöljyä. Paina kuoripäälliset, keitetyt perunat litteiksi esim. mukilla. Lopeta litistys, ennen kuin muki menee pohjaan saakka. Litistämättömän pohjaosan on tarkoitus pitää perunat kasassa. Siirrä perunat öljyttyyn vuokaan.

Pirskottele perunoiden päälle oliiviöljyä ihan reilulla kädellä. Mausta perunat suolalla ja mustapippurilla. Raasta pinnalle parmesaania. Voit toki halutessasi korvata parmesaanin vaikkapa sinihome- tai vuohenjuustolla.

Laita vuoka kuumaan grilliin n. 20 minuutiksi. Heilauta vuokaa pari kertaa grillaamisen aikana, jotta perunat eivät tartu pohjaan kiinni. Myös lusikka on hyvä apuväline irrottamaan perunat vuoan pohjasta.


 
 



Nämä perunat kypsyivät grillissä yhtä aikaa poronpihvien ja vihreän parsan kanssa. Grilliin meni ensin perunavuoka. 10 minuutin kohdalla sinne menivät oliiviöljyllä, suolalla ja parmesaanilla maustetut parsat, jotka kypsyivät 5-10 minuutissa. Suolalla ja mustapippurilla maustetut poron ulkofileepihvit menivät grilliin kohta parsojen jälkeen. Jos parila on tarpeeksi kuuma, riittää porolle 1,5 minuuttia per puoli, jonka jälkeen ne saavat vetäytyä muutaman minuutin foliokääreessä.

 


 

Tämä setti oli mitä mainioin. Ja perunat suorastaan taivaallisia! Perunoiden pohjat ikään kuin karamellisoituivat varsinaisiksi namipaloiksi. Taisin myös raaputtaa vuoan pohjalle jääneitä pienenpieniä parmesaanilla höystettyjä namipaloja suuhuni aterian jatkeeksi. Pöytää muka siivosin, hih hih 😊