keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Broileripekoni-herkkusienipasta


Yleensä suunnittelen kauppalistan hyvin tarkkaan, mutta viikonlopuille tulee silti silloin tällöin ostettua liikaa raaka-aineita. Viime viikonloppuna jäi käyttämättä broileripekonipaketti. Olin kuvitellut paistavani ne pekonit kiireettömän ja vähän tavallista runsaamman aamiaisen herkkupalaksi. No mutta kuinkas sitten kävikään… Nukuimme pitkälle aamupäivään asti. Oli vissiin univelkoja. Kun päivä oli herätessämme jo niin pitkällä, päätimme suosiolla tyytyä suppeampaan aamiaiseen, ettei koko päivä menisi ihan syömiseksi. Pian olisi lähtö makkaranpaistoretkelle, enkä halunnut päivän pääateriankaan menevän liian myöhäiseksi. Nyt viikolla alkoi tuon broileripekonipaketin päivämäärä poltella näpeissä, joten johonkin se olisi käytettävä, ettei hävikkiä syntyisi. Koskapa kaapista löytyi juuri sopivasti parin pussinpohjan verran pennepastaa,  päätin ujuttaa broileripekonin pastaan.




Oletteko muuten kokeilleet broileripekonia tavallisen pekonin sijasta? Se on ihan hyvä tuote. Kevyempää kuin possun pekoni, mutta silti hyvää.

Broileripekoni-herkkusienipasta
(3:lle)

250 g pastaa
tilkka öljyä
1 pkt broileripekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rs herkkusieniä
suolaa
mustapippuria
2-3 dl kermaa (laitoin 3,3 dl kuohukermaa)
6 tippaa tabascoa
parmesaaniraastetta 1 dl kastikkeeseen + pinnalle lisää
(pastan keitinvettä)
rucolaa
  
Kannattaa yrittää ajoittaa niin, että pasta on kypsää siinä kohti kun kastike on valmis. Toimin itse siten, että laitan ensin veden kiehumaan, ja alan sitten pilkkomaan ainekset. Kun pasta menee kiehumaan, pääsen suoraan kastiketta tekemään. Tällä tavalla toimien valmistuvat sekä pasta että kastike suht yhtä aikaa, jolloin ne ovat parhaimmillaan sekoitettavaksi keskenään.

 


Keitä pasta runsaalla suolalla maustetussa vedessä. Tässä kohti ei todellakaan kannata pelätä suolaa, niin epäilyttävältä kuin runsas suola kuulostaakin. Silppua sipulit. Harjaa sienistä mahdolliset multapaakut pois, ja viipaloi sienet. Suikaloi pekonisiivut. Kuumenna kattila (pinnoitettu) ja lisää tilkka öljyä sekä broileripekonit. Paista pekonia minuutti pari. Lisää sipulit ja sienet. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma ja anna porista, kunnes koostumus on oikea, eli hieman saennut. Vahvista makua tabascotipoilla, ja sekoita. Tuo määrä tabascoa ei varsinaisesti maistu, mutta antaa tarvittavan ”kärjen”.  Lisää 1 dl raastettua parmesaania ja kiehauta. Sekoita pasta kastikkeeseen. Lorauta sekoitusvaiheessa tilkka pastan keitinvettä (otan aina pastankeiton loppuvaiheessa kupillisen talteen) viimeistelemään koostumuksen. Tarkista maku, ja täydennä tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Raasta annosten päälle parmesaania ja koristele rucolalla.





Tällä viikolla puhutaan paljon ruokahävikistä. Minun keittiössäni taitaa olla hävikkiviikot koko ajan. Pyrin nimittäin aina parhaani mukaan siihen, ettei mitään ruokatarpeita pitäisi heittää haaskiin. Mieluummin vaikka ostan pikkuisen jotain lisää, jotta saan valmistettua käyttöikänsä loppusuoralla olevasta raaka-aineesta herkullisen aterian. Tällä kertaa ostin ateriaa varten rucolaa, sieniä  ja kermaa, ja niistä ja broileripekonista syntyi hyvältä maistuva pasta. Pastat ovatkin juuri sellaisia, mihin voi helposti käyttää monenlaisia hävikkiuhan alla olevia raaka-aineita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti