maanantai 24. syyskuuta 2018

Paistettua kuhaa, perunalunta ja paahdettuja kasviksia


Viikonlopun kulinaarinen kohokohta oli lauantaipäivän ateria. Kuha oli siihen hetkeen ehdoton valinta. Se oli uinut suoraan kalastajalta pakkaseeni jo jonkin aikaa sitten. Vanttausjärven kuhaa, ihan tästä läheltä. Olin vain odotellut kantarelleja torille saapuvaksi, ja tarkoitus olikin alun perin valmistaa kuhalle kaveriksi kantarellikastiketta. Mutta eihän niitä kaipaamiani herkkuja tänne asti saatu. Tai oli niitä itse asiassa joinain päivinä kuulemma torilla käväissyt, mutta minä en silloin sinne ehtinyt. Ja kun perjantaina olin torille menossa, oli se jo mennyt tältä kaudelta kiinni. Syksy on siis todellakin tullut. Mutta ei hätää, maailma pyörii ilman kantarellikastikettakin. Kuhafileet saivat tällä kertaa seurakseen paahdettuja kasviksia ja perunalunta. Oikeakin lumisadekin taitaa olla enää vain nurkan takana, sen verran koleaksi on sää käynyt.




Tämä ateriakokonaisuus valmistuu aika helposti. Haastavinta on oikeastaan vain kaikkien lajien oikea ajoitus. Aloitin perunoiden keittämisestä. Olin valinnut perunoiksi Rosamundaa niiden jauhoisuuden takia. Mies kyllä hieman ihmetteli, että aionko tehdä punaista perunalunta. Hmmm…. Kysäisin, että monestikos on uuniperunan sisus ollut punainen. Ei tullut enempiä kysymyksiä.  Perunat menivät kiehumaan suolattuun veteen, kuorineen. Näin ne säilyttävät makunsa parhaiten.




Perunoiden kiehuessa valmistelin kasvikset uunikuntoon. Paloitellut porkkanat ja puolitetut (ja siistityt) retiisit laitoin kulhoon, johon lisäsin kunnon lorauksen oliiviöljyä ja toisen hunajaa. Lisäksi suolaa ja mustapippuria ja pyörittelin niitä niin, että kaikki pinnat saivat osansa näistä mausteista. Levitin kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle, ja laitoin ne 225 C- asteiseen uuniin 10 minuutiksi.




10 minuutin kohdalla lisäsin huuhdellut broccolinit, joille myös lorautin päälle oliiviöljyä, sekä maustoin ne suolalla ja pippurilla. Hunajaa en niille laittanut, kun tahtovat muutenkin helpommin kärtsätä. Ja varmasti pelliltä saisivat tarpeeksi hunajan aromia itseensä. Pelti takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi.




Perunat olivat jo kypsiä. Annoin niiden hetken kuivahtaa, ennen kuin kuorin ne ja pusersin perunalumeksi. Se käy todella helposti jauhoisista perunoista. Kuorittu peruna vain pusertimen sisään ja purista suoraan lautaselle tai tarjoiluvadille. Päälle pyöräytin hiukan viimeistelysuolaa ja tillisilppua.




Kastikkeeksi tein ihan perus voi-sipulikastikkeen. Tosin minun voikastikkeessani on aina vettä mukana ainakin yhtä paljon kuin voita. Täsmäannos kahdelle valmistui hetkessä. Sulatin 50 g voita kattilassa. Lisäsin yhden suikaloidun sipulin ja pehmittelin sitä voissa. Lisäsin 1 dl vettä sekä suolaa, pippuria ja tillisilppua ja kiehuttelin hetken. Säädin kastikekattilan levyn ykköselle, joten kastike sai jäädä siihen odottamaan muuta ruokaa, pysyen samalla lämpimänä. Suolaa maistettuani lisäsin kastikkeeseen loppusuoralla vielä pikkutilkan vettä, ja kiehautin sen taas kuumaksi.

Kasviksetkin alkoivat olla jo kypsiä. Sammutin uunin, ja jätin kasvikset vielä uuniin. Laitoin myös perunalumiastian uuniin jälkilämmöille. Näin lisukkeet pysyivät kuumana annosteluun saakka. Nyt oli aika paistaa kuhafileet.




Pyöräytin ruodottomat kuhafileet vehnäjauhoissa ja paistoin ne kuumalla pannulla reilussa voissa noin 2 minuuttia per puoli. Minun piti paistaa ne voin ja rypsiöljyn sekoituksessa, mutta rypsiöljypullo jäi kotiin. Tämmöistä se on tämä kahden keittiön välillä sukkuloiminen. Mutta hyvää tuli pelkällä voillakin. Paiston aikana lusikoin voisulaa fileiden päälle. Maustoin kuhat pannussa ollessaan suolalla ja mustapippurilla. Kuhafileille tuli voilla paistettaessa kaunis väri ja ihana, lievästi pähkinäinen pintamaku.




Sitten vain annos kasaan, eli kuhafilee lautaselle. Samoin kasvikset ja perunalumi. Kastikkeen lusikoin suoraan kuhalle ja perunalumelle.  Voi herratun tähden  kun oli hyvää. Aitoja, hyviä makuja. Kuha on hyvä esimerkki raaka-aineesta, mitä ei kannata liikamaustamisella pilata.




Lauantain mökkiateria oli kyllä itse asiassa vähän kuin sunnuntaiateria. Mutta kuinkas kävikään sunnuntaina. Silloin tämä ruokabloggaaja teki oikein ”vimosen päälle” mökkiruokaa, varsinaista pikaruokaa. Ja kehtaan vielä tunnustaa! Olimme lähdössä jo varhain iltapäivällä ajelemaan kohti kotia, koska illempana olimme menossa synttärijuhliin. Siispä puolikas pussi kotimaisia ranskalaisia ja puolikas lenkkimakkara palasina yhdessä vartiksi uuniin, ja tuloksena oli oikein maistuva makkaraherkku. Kylkeen kirsikkatomaattirasian loput ja päälle ketsuppia ja sinappia. Että sellainen sunnuntaiateria tällä kertaa. Näin sain aikaa lukea muutaman luvun kirjasta sen sijaan, että olisin itse valmistanut jotain lähtöevästä. Ja hyvääkin se vielä oli. Tällä tahdon sanoa, että fiiliksen ja tilanteen mukaan kun kokkaa, niin lopputulos on aina hyvä, ja kuhunkin hetkeen sopiva.




Tämä viimeinen kuva oli nyt vähän, että mikä ei kuulu joukkoon. Mutta olkoon se vaikka se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tai piste iin päällä. Tai jotain. Hyvää se ainakin oli, omalla tavallaan.


2 kommenttia:

  1. Perunalumi - kaunis sanana ja varmaan hyvä makuna. En ole itse koskaan maistanut lumiperunaa 😄 mutta nyt alkoi tehdä mieli. Ja ehdottomasti kuhaa kylkeen!
    Kauniita syyspäiviä sinne kohta lumisiin maisemiin! ❄ Vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Todellakin suosittelen kokeilemaan perunalunta. Se on ihanan kuohkeaa. Sillä tavalla tehtynä keitetyt perunat vaikuttavat jopa juhlavilta. Ja ihan ilmaa kermaa ja gratiineja 😉👍 Täällä ei onneksi vielä lunta ole, mutta pohjoisempana sitä on jo eka satsit saatu. Kovin kylmää on kyllä, aamulla piti kaivaa hansikkaat käteen ja kaulahuivi kaulaan.

      Poista