Lapin noidan savuporopasta

Pastaa teki mieli. Se on todella helppo ja nopea valmistaa, mikä sopi mainiosti viime lauantaille. Tarkoitukseni oli viettää keittiössä mahdollisimman vähän aikaa, ja keskittyä kokkaamisen sijasta ulkoiluun ja lukemiseen. Takana oli useampi kalaisa ateria, joten tällä kertaa oli tilaus lihalle. Ja kun vietimme viikonloppua mökillä Noitatunturin kupeessa, oli poro luonteva valinta lihaksi. Tunturissa poro maistuu erityisen hyvältä, vaikka maistuu se kyllä ihan mahtavalta kaupungissakin. Voin siis suositella tätä pastaa ihan kaikille. Kylmäsavuporosta pastaruoka valmistuu niin näppärästi, että siinä ei ehdi Lapin noitakaan kovin montaa loitsua loitsia, kun pasta on jo valmista.

Savuporopasta

(2-3:lle)

250 g pastaa

suolaa keitinveteen

2 rkl öljyä tai voita kuullottamiseen
1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

100 g kylmäsavuporon paistisiivuja

3,3 dl kuohukermaa

(¼ kasvisfondinapista)

mustapippuria

parmesaania

rucolaa

Laita pastavesi kiehumaan ja käsittele veden kiehuessa raaka-aineet.

Silppua sipulit ja porosiivut. Itse käytän tosiaankin mieluummin kylmäsavusiivuja kuin –rouhetta, joka on hieman hengetöntä, ja lisäksi se tahtoo piiloutua pastan sekaan. Siivupaloista saa hyvää rakennetta ja suutuntumaa.

Mausta kiehuva vesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Pastaksi valitsin kauniin värinsä takia Kaura-Porkkana Torteglioneja. Olin hieman epäileväinen, kuinkahan tällainen pastalaji toimii. Ihan turhaan, hyvää oli. Väri tietysti hieman haalistui keittäessä, mutta ihan kivan näköistä oli vähän haalistuneenakin. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Kastike valmistuu pastan kiehuessa. Kuullota sipulit ja lisää pienityt porosiivut ja paista hetki. Lisää kerma ja kiehuttele muutama minuutti. Maista, tarviiko lisämakua. Suolaa en laittanut lainkaan, koska poro on suolaista, mutta hetken aprikoinnin jälkeen laitoin neljänneksen fondinapista. Se saattoi olla juuri se juttu, joka viimeisteli maun minun suuhuni täydelliseksi. (Avattu fondinappi säilyy hyvin suljettuna jääkaapissa n. 3 päivää.) Vielä vähän mustapippuria, ja kastike on valmis.

Ota kuppiin talteen pastan keitinvettä ja valuta pasta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tilkkanen keitinlientä, ja sekoittele, kunnes neste ei näytä lilluvan. Raastoin tässä kohti kattilaan sekaan hieman parmesaania. Myös se osaltaan sitoo kermaa.

Annostele pasta lautasille ja pyöräytä annoksen päälle vielä hieman mustapippuria. Raasta vielä pinnallekin parmesaania.

 

Ja vielä loppusilaus rucolalla. Paitsi että se näyttää kauniilta pasta-annoksen päällä, antaa se myös ihanaa vastamakua. Siis jos rucolasta tykkää. Minä suorastaan rakastan sitä. Perheeni ei ole voinut välttyä tältä tiedolta, koskapa melkein joka kerta rucolaa syödessäni minulta pääsee aina uudestaan spontaanisti ”voi että ku mie ra-kas-tan rucolaa”. Minulla on myös oma pinttynyt tapani käsitellä rucolaa, jota olen joissakin edellisissä jutuissani sivunnutkin.  Viimeksi kerroin tuosta tavastani tämän Päärynä-brie-granaattiomenasalaatista kertovan juttuni  puolivälissä, reseptin alla olevassa selostuksessa.

Pidän rucolasta niin paljon, että laitan sitä ihan kulhoon pöydälle, josta sitä saa helposti revittyä lisää pastan päälle, kun entiset on rouskutettu. Samoin parmesaanin pidän raastimineen käden ulottuvilla, jos sitäkin tekee mieli lisätä.

Ennen ruokaa oli ohjelmassa luonnollisesti ulkoiluosuus raikkaassa tunturisäässä. Pitkästä aikaa ei tihuuttanut edes vettä. Aurinkokin näyttäytyi. Lumesta ei ollut vielä tietoakaan. Innokkaimmille hiihtäjille oli tosin jo jonkin mittainen pätkä hiihtolatua olemassa, vaikka se aika hassulta näyttikin keskellä lumetonta luontoa.

Täällä käydään siis jokavuotista jännitysnäytelmää, kumpi laskeutuu ensin taivaalta, lumi vai runsas määrä joulukauden matkailijoita kuljettavia lentokoneita. Konstit ovat monet, jotta matkailijoille saadaan edes jonkinlaiset lumifantasiat toteutettua. Ihan matkailuyrittäjien puolesta soisin lunta jo tulevan, vaikka itse pärjään vallan hyvin sitä ilmankin.