torstai 29. marraskuuta 2018

Latinalaiskorttelin lämmin vuohenjuustosalaatti


Tämä chevresalaatti vie minut aina muistojeni Pariisiin. Söin tätä ensi kertaa alkuruoaksi eräässä latinalaiskorttelin ravintolassa. Pääruoaksi oli ankkaa hunajakastikkeella. Jälkiruoaksi suklaakakkua. On se vain jännä, miten jotkut asiat painuvat pysyvästi mieleen. Tuostakin tapahtumasta on jo kuitenkin niin kauan aikaa, että en edes muista tarkkaa vuotta. Parikymmentä vuotta siitä nyt kuitenkin jo on. Ja yhä tuon salaatin maku kutkuttaa muistissa niin, että pitäähän sitä itsekin aina välillä tehdä. Vuosien aikana olen käynyt useammankin kerran tuossa rakkauden kaupungissa, ja liki jokaiseen reissuun on sisältynyt illallinen juurikin tuossa samassa ravintolassa. Alkuruokavalintanikin on ollut joka kerta hyvin ennalta arvattava, lämmin vuohenjuustosalaatti.




Tämä resepti perustuu pelkästään minun muistikuviini, ja raaka-aineiden käsittely on siten omasta päästäni temmattua. Luulen kuitenkin osuneeni aika lähelle alkuperäistä, koskapa joka kerta tätä syödessäni siirryn muistojeni siivin latinalaiskorttelin sykkeeseen, juuri tuon saman ravintolan ikkunapöydän ääreen istumaan ja ihanasta salaatista nauttimaan.

Tee ensin salaatinkastike. Tästä määrästä riittää kahteen pääruokakokoiseen salaatti-annokseen.




Salaatinkastike

1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa
3 pyöräytystä suolamyllystä
3 pyöräytystä pippurimyllystä

Vispaa ainekset sekaisin. Minä vispasin ihan vain käsivispilällä. Se oli ihan riittävä väline sekoittamaan tämä kastike.

Lämmin vuohenjuustosalaatti
(2:lle)

4 rkl pinjansiemeniä
1-2 punasipulia (eli yksi suuri tai kaksi pientä)
oliiviöljyä
balsamicoa
hunajaa
salaattia paria eri laatua n. yhden ruukullisen verran
2 suurta vuohenjuustokiekkoa à 75 g
voita

Paahda 4 rkl pinjansiemeniä kuivassa pannussa. Älä päästä palamaan. Kun pinjansiemenet ovat sopivan paahtuneita, kaada ne lautaselle odottamaan.




Kuori ja leikkaa punasipulit renkaiksi. Kuumenna oliiviöljy samassa pannussa, kuin missä paahdoit pinjansiemenet. Näin säästyy tiskiä. Kuullota punasipulirenkaita öljyssä parin minuutin verran. Lisää loraus balsamicoa ja hunajaa ja jatka kuullottamista, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Nyt ei siis paisteta eikä ruskisteta, vaan kuullotetaan sipulirenkaat ihanan makeiksi.




Pese ja linkoa salaatti ja revi se lautasille. Jos teet jaettavan annoksen, revi salaatti tarjoiluvadille. Levitä päälle marinoidut punasipulit ja paahdetut pinjansiemenet. Valuta lusikalla salaatinkastiketta tasaisesti sinne tänne.




Salaattipohja on nyt valmis, ja on loppuhuipennuksen vuoro. Ota vuohenjuusto jääkaapista vasta tässä vaiheessa. Kauneimmat juustokiekot saat paistamalla kiekot mahdollisimman kylminä. 


Halkaisin tämän 150 g juustokiekon kahdeksi kiekoksi.

Kuumenna pannu, ja lisää kunnon voinokare. Sulata voi, ja kun se kunnolla kuplii ja jo liki rauhoittuu, on aika lisätä juustokiekot. Anna juustojen olla pannussa paikallaan, kunnes niiden alareunat alkavat ikään kuin hieman levetä. Silloin on aika kääntää juustot, ja jatkaa paistamista toiselta puolelta samalla lailla. Aikaa tähän menee todella vähän, kun pannu on kunnolla kuuma. Tarkkailin niin silmä tarkkana juuston alareunaa, etten ehtinyt kelloa vilkuilla. Arvioisin kuitenkin, että juusto paistui n. 1,5-2 minuuttia per puoli. Jos siitä paistoaika paljon pitenee, on tuloksena todennäköisesti poltettua vuohenjuustoa. Kun ensimmäinen paistopuoli on onnistunut, ei toinen puoli ole enää niin kriittinen. Lisää kauniiksi paistetut vuohenjuustokiekot salaatin päälle, kauniimpi puoli ylöspäin. Lorauta juustokiekon päälle vielä vähän hunajaa. Nauti salaatti heti.




Tein nämä meille pääruoaksi, ilman mitään muita lisukkeita. Leipäkin sai jäädä tällä kertaa, vaikka esimerkiksi paahdettu maalaisleipä sopisi tämän salaatin kaveriksi ihan täydellisesti. Me olimme edellisenä iltana herkutelleet runsain mitoin Valdemarin joulubuffetista, joten salaatti sellaisenaan oli ihan riittävä siihen hetkeen. 




Bon appétit! 

Ja kiitos, kun tulit tällekin makumatkalle mukaan! On mukavaa matkata kanssanne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti