Ravintola Penélope, oli hauska tutustua

Muutama viikko sitten käväisimme Helsingissä pienellä työporukalla, ja aikataulustamme löytyi juuri ja juuri sen verran rakoa, että ehdimme käydä tutustumassa Ravintola Penélopeen (Mikonkatu 9). Onneksi Penélope avaa ovensa sen verran aikaisin, että mekin ehdimme rauhassa nauttia Penélopen antimista, ennen kuin oli kiidettävä kohti lentoasemaa ja Rovaniemeä.  Mutta eipäs vielä kiidetä minnekään, nautitaan ensin hyvästä ruoasta.

Astuessamme ravintolaan sisään kohtasi meitä lupaava näky. Olen tottunut näkemään sen Espanjassa likipitäen kaikissa paikallisissa ravintoloissa, mutta ensimmäistä kertaa näin sen ihan täällä koti-Suomessakin. Paraatipaikalla oli siis kunnon kinkku, Iberico Bellota. Vielä kun osaisivat leikata sitä, näin toivoin. No kyllä oli selvästikin oppitunnit käyty.

Penélopen ruokalista oli kiinnostava. Siinä oli muutaman Espanjasta tutun ruoan nimi, mutta arvasin heti, että Penélopen annokset ovat ehkä kuitenkin jotain muuta, kuin miten olen tottunut ne Espanjassa näkemään ja nauttimaan. Hyvä niin. Odotin mielenkiinnolla, kuinka keittiössä oli inspiroiduttu noista minulle niin rakkaista ruokalajeista. Itse asiassa listalta tuli mieleeni makumuistoja useammaltakin eri matkalta, eri maista. Minua kiinnosti monikin annos, nyt tarvittiin siis neuvoa-antava Daiquiri.

Päätimme käynnistää aterian perinteisesti kinkulla, eikä millä tahansa kinkulla, vaan sillä Iberico Bellotalla, joka vangitsi katseet heti sisään tultuamme. Nyt kyllä jännitti, maistuuko kinkku yhtä hyvältä kuin Espanjassa. Seurasin silmä tarkkana kinkun leikkausta, tuleeko tarpeeksi ohuita viipaleita. Kyllä! Homma hallussa. Makukin oli yhtä hyvä kuin Espanjassa, mikä on harvinaista Suomessa. Annoskoko oli toki ihan jotain muuta kuin mihin olemme Espanjassa tottuneet. Ison kinkkuvadin tilalta saimme eteemme pienen lautasellisen kinkkua. Toisaalta ymmärrän sen oikein hyvin Suomen hintatason tietäen.  Niinpä makustelimme sitäkin hartaammin noita suussa sulavia kinkkuviipaleita.

Seuraavaksi saimme eteemme ruokalistan ’small’-osiosta pari lohicevicheä, jotka oli kätketty pienten tippaleipien alle. Siinä oli ehkä kuvaannollisesti hieman tapasmeininkiä, tippaleivän toimiessa tapaksena, eli kipon päällisenä. Toisaalta tästä jäi nyt väliin se osuus, missä ”syödään silmillä” lohicevicheä. Lohta ei kipon muodosta johtuen paljon näkynyt. Mursimme tippaleivän cevichen sekaan ja haarukoimme sieltä kipon pohjalta palasia suuhumme.

Gambas Pil Piliä odotin todella mielenkiinnolla, onhan Espanjan Andalusiassa tarjottava Pil Pil yksi suurimmista ruokarakkauksistani. Tällä kertaa annoksessa olikin vain yksi jättirapu, onneksi kookas sellainen. Jännästi oli oikea makumaailma tavoitettu, siitä hyvät pisteet. Särpimet olivat myös kohdillaan, aioli ja paahdettu leipä. Jättirapua oli kiva dipata aiolissa ja leivästä murretut palat maistuivat taivaalliselta liemessä uituaan.

Hiiligrillissä grillattu nieriä-yakitori oli hauska muunnos kanavartaasta, jota yleisimmin saa eteensä, jos yakitorin tilaa. Nyt siis kalaversio, mikä oli tietysti tässä ruokalajissa se juju.

Seuraavaksi olimme tilanneet ’medium’-osastolta jaettavaksi ajatellun annoksen nimeltä Roasted Tomato Salad, Burrata & Grilled Tomato Water. Tarjoilijan tuodessa annoksen pöytään, yritimme ensin käännyttää sen pois. Se näytti niin pieneltä, että luulimme tarjoilijan tuoneen vahingossa jonkin ’small’-kategorian annoksen. No, me olimme väärässä, tarjoilija toi juuri oikean annoksen. Ehkä ymmärsimme väärin nuo ruokalistan annoskokoon viittaavat osioiden nimet. Hyvää tämäkin kuitenkin kuulemma oli, itse en sitä maistanut. Jätin suosiolla annoksen nauttimisen sitä eniten himoinneelle.

Pääruoan valitsimme puhtaasti sen takia, kun viereiseen pöytään tuotiin pian ravintolaan mentyämme kimppapihvi. Se oli valmiiksi viipaloitu, ja siten helposti jaettavissa. Pöytänaapuriemme pihvi tuoksui niin hyvältä, että siitä tuli meille pakkomielle. Ja kyllä tämä Dry Aged Black Angus Sirloin -pihvi myös maistui herkulliselta. Suurella nautinnolla makustelimme noita kuumalla pannulla tiriseviä lihaviipaleita.

Pihvin seuraksi riitti meille kolmelle yhteensä yksi annos padassa paistettua parsakaalia savustetulla voilla ja parmesaanilla. Perunoita emme kaivanneet. Olimme tosin syöneet kevyen lounaan (kun jätimme pullat väliin) aiemmin kokouspaikalla. Normioloissa, ilman kokousta ja lennolle lähtöä olisimme hyvinkin voineet tilata vielä annoksen Patatas fritas mojo rojoa ja/tai ½ Roasted cauliflower.

Hyvä ateria oli enää lähtökahvia vaille valmis. Yksi meistä valitsi tavallisen kahvin ja kaksi meistä päätyi espressoon konjakin kera. Minä kuuluin tuohon hulttio-osastoon. Sitten oli aika palata mahtavalta makumatkalta todellisuuteen. Nyt olisi ihan hyvä siirtyä bussille, jotta ehtisimme illan viimeiselle lennolle Rovaniemelle. Lähtömme oli ehkä hiukkasen vauhdikas, nimittäin kukaan meistä ei huomannut puuttuvia lentolaukkuja, ennen kuin tarjoilija ystävällisesti kiikutti ne peräämme, kun olimme jo lähestymässä ulko-ovea.

Kaiken kaikkiaan oli mukava tutustua Penélopeen. Helposti voisin kuvitella meneväni sinne vielä uudelleenkin. Pidin jotenkin siitä, että samalla kun olimme makumatkalla eri maissa, emme toisaalta olleet oikein missään maassa, vaan ehkä ennemminkin ravintoloitsijoiden luomien omien versioidensa parissa. Ja nepä ne vasta mielenkiintoisia versioita olivatkin. Ehkäpä seuraavalla kertaa näemme myös vilauksen sekä Hansista (Välimäki), että toisesta ravintoloitsijasta nimeltään Arto Rastas, joka on lähtöisin yllätys, yllätys, Rovaniemeltä.