lauantai 20. huhtikuuta 2019

Pääsiäiskattauksen kampasimpukat ja karitsanpotkat


Terveiset täältä Pyhältä, Noitatunturin juurelta! Tunturi on täynnä väkeä, mutta omassa mökissä on rauhallista. Eilen aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja asteet olivat reilusti plussan puolella. Sää oli siis aivan täydellinen valmistaa Lammasta kahdella tapaa. Sen ohje löytyy vuoden takaa, tästä linkistä. Karitsanpotkat muhivat uunissa viisi tuntia. Sinä aikana oli ihanaa istuskella pääsiäisperinteitä noudattaen pihalla lampaantaljan päällä lukemassa. Ennen lampaiden valmistumista tekaisin meille pääsiäisen kunniaksi alkuruoaksi tällaiset keväiset kampasimpukat.




Keväiset kampasimpukat

(3:lle)

1 puntti vihreää parsaa
9 kampasimpukkaa (pakaste)
voita
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
parmesaania
sitruunalohkoja

Sulata kampasimpukat pakkauksen ohjeen mukaan. Taputtele ne kuivaksi talouspaperilla. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Huuhtele ja tarvittaessa kuori parsat nupun alta alaspäin. Napsauta puumaiset tyvet pois. Leikkaa parsat n. 2 cm mittaisiksi paloiksi.




Kuumenna pannu ja sulata siinä nokare voita. Paista parsoja voissa muutaman minuutin ajan. Lorauta sekaan myös hieman oliiviöljyä. Tarkoitus ei ole ruskistaa parsan paloja, vaan vain hieman pehmentää. Saavat mielellään jäädä napakoiksi. En ottanut aikaa, mutta arvioisin tähän menneen noin 3-5 minuuttia. Nappaa aina välillä yksi pala suuhusi, siitä sen tiedät, milloin ovat parhaimmillaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Purista sekaan myös sitruunan mehua. Tähän meni mehut yhdestä lohkosta, lohkon koko sama kuin lautasannoksella olevalla sitruunalohkolla. Laita parsat sivuun odottamaan kampasimpukoiden paistoa. Minä laitoin kampasimpukoiden paiston ajaksi valmiit parsat uuniin lampaan seuraksi.




Kuumenna pannu ja laita voinokare pannulle sulamaan. Kun voi on sulaa, ja sihinä loppunut, lisää kampasimpukat pannulle kellotaulumaiseen ympyrään asetellen. Paina mieleesi se ”kellotaulun lukema”, jonka kohdalle laitoit ensimmäisen kampasimpukan. Käännä kampasimpukat minuutin kohdalla samassa järjestyksessä. Tämänkokoisilla kampasimpukoilla paistoaika on todellakin vain 1 minuutti/puoli. Varsinaista pikaruokaa siis!

Kokoa annokset kasaamalla lautasen keskelle parsan paloja. Asettele kampasimpukat parsojen ympärille. Lorauta annoksille hieman oliiviöljyä ja höylää annoksen päälle jokunen parmesaanilastu. Laita lautasille sitruunalohkot, joista kukin voi viimeistellä annoksensa haluamallaan määrällä sitruunan mehua.




Näiden ihanien kampasimpukoiden kanssa nautimme lasilliset Albariñoa, joka on valkoviinien osalta yksi lempirypäleistäni. Albariño-viinit tulevat Espanjasta Galician maakunnan luoteisimmasta nurkasta. Tämänkertaisen viinin nimi oli La Liebre y la Tortuga. Liekö vallan pääsiäispupu viinipullon etiketissä?




Pääruoaksi nautimme tosiaan karitsanpotkia, jotka tulivat Meri-Lapista, eli aika läheltä. Uunissa paahdetut kasvikset ovat erityisen hyvä lisuke lampaille. Laitoin uunipellille kuoripäällisiä perunalohkoja (pese perunat hyvin) ja kuorittujen porkkanoiden paloja sekä reilun määrän kokonaisia valkosipulin kynsiä kuorineen. (Viilsin valkosipulin kynsistä kannat pois.) Mausteeksi suolaa ja pippuria, ja lorautus oliiviöljyä. Sitten sekoitus, jotta öljyä ja mausteita riittää joka pinnalle. Kasvikset paahtuivat 200 C-asteisessa uunissa 40 minuutin ajan.




Lampaat odottelivat tuon ajan folion alla pöydällä, ja lisäsin ne ihan loppuminuuteiksi takaisin uunin lämpöön. Tälle ruoalle ei tarvita erityistä kastiketta, vaan karitsanpotkien herkullinen liemi toimii sellaisenaan kastikkeena. Voi valtava, miten hyviä nämä taas kerran olivatkaan!




Lammasviiniksi olimme valinneet ja tilanneet Alkosta Quinta Vale D. Maria Rufo –punaviinin, joka tulee Portugalista. Tämä viini kuuluu Muru Wines -tilausvalikoimaan.




Karitsanpotkat olivat jälleen kerran täydellisen ylikypsiä. Liha suorastaan pakeni luista, kun hieman haarukkaa näytti.  Luut olivatkin kaikki, mitä tuosta ateriasta jäi jäljelle.




Nyt alkavat pilvet sopivasti väistyä, eli pian pääsemme taas pihalle istuskelemaan. Eräs pääsiäisperinne on vielä tekemättä. Se on kuunnella Kauas pilvet karkaavat  -kappaletta aurinkoisella pihalla istuskellessa. Soittelen youtubesta aina eri versioita tästä kappaleesta. Eikös sitä niin sanota, että hulluilla on halvat huvit?


Shamaanikruunukin on pukeutunut pääsiäiseen.





Oikein mukavaa ja tunnelmallista pääsiäisen jatkoa!

2 kommenttia:

  1. On teillä maukkaan kuuloiset pääsiäisruoat. Namskista!😋 En ole vieläkään itse valmistanut kampasimpukoita, vaikka pitkään jo suunnitellut.🤔
    Pääsiäinen alkaa olla tältä vuodelta muistojen joukossa ja aletaan valmistautua vappuun. Hyvää ensi viikkoa sinne! ☀️💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! 😍 Toden totta hyvässä ruoassa pysyimme, ja mukavaakin oli. Ihania tällaiset pitkät vapaat, ehtii hieman hengähtää ☺️ Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin! 😘

      Poista