keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Lohipelti – koko ateria yhdellä pellillä


Tämä viime viikonloppuna valmistamani lohiruoka syntyi helposti uunissa, kaikki ainekset sulassa sovussa samalla pellillä. Sillä aikaa kun uuni teki hommia, minä sain rauhassa pötkötellä sohvalla lukemassa. No okei, kypsymisen puolivälissä kävin lisäämässä pellille lisää tavaraa. Sitten taas pääsin lukemaan, ja samalla tuoksuttelemaan uunista tulevia ihania tuoksuja. Näin rennosti voi ottaa silloin, kun kaikki ainekset on esikäsitelty valmiiksi. Se on muuten juuri se tapa, miten tykkään kokata. Käsittelen aina ensin tarvittavat raaka-aineet valmiiksi, jolloin kokkaamisen voi tehdä rauhassa fiilistellen. Kirjoitan ohjeen kuitenkin siihen järjestykseen, kuin miten tämä ruoka on hyvä tehdä, jos et esikäsittele kaikkia aineksia etukäteen.




Lohipelti puikuloilla ja kasviksilla

(4:lle)

800 g lohifilee
sitruunamehua
suolaa

1 prk (150 g) creme fraiche
70-80 g tomaattipyreetä
sitruunapippuria
suolaa
tillisilppua 
sitruunaviipaleita

8 keskikokoista puikulaperunaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

2 paprikaa (eri värejä)
1 kesäkurpitsa
suolaa
mustapippuria
chili-valkosipulioliiviöljyä

tilliä

Paistoajat 200 C uunin keskitasolla:
- lohi ja perunat 40 minuuttia
- kasvikset puolivälissä mukaan 20 minuutiksi


1.
Huuhtele ja kuivaa lohi. Nypi pois ruodot. Laita uunipellille leivinpaperi, ja nahkapuoli alaspäin oleva lohi keskelle peltiä. Purista lohelle sitruunasta mehua ja ripottele pinnalle hieman suolaa.

2.
Sekoita tomaattipyree creme fraicheen ja mausta seos sitruunapippurilla ja suolalla. En mitannut mausteita, joten maistele itse sopiva suolan määrä. Laita ensin vähän, ja jos tarvii lisää, niin laita enemmän. Sitruunapippuria kannattaa myös lisätä varoen, se on isossa määrin hieman pistävää. Lisää tillisilppua (laitoin n. 1/3 tillipuntista) tahnaan ja levitä tahna kauttaaltaan lohen päälle. Asettele päällimmäiseksi muutama siitruunaviipale.

3.
Kuori perunat, tai jos kuori on siisti, riittää pelkkä pesu.  Paloittele perunat 2-3 osaan ja laita ne kulhoon. Mausta perunat suolalla, pippurilla ja pyöräytä ne vielä oliiviöljyssä. Kaada perunat väljästi lohen ympärille, jättäen tilaa myöhemmin lisättäville kasviksille.




4.
Laita pelti uuniin 20 minuutiksi.   




5.
Pese paprikat ja kesäkurpitsa. Halkaise paprikat ja poista kanta, siemenet ja sisustan valkoiset säikeet. Paloittele reiluiksi paloiksi. Kuutioi kesäkurpitsakin reiluiksi lohkareiksi. Laita kasvikset kulhoon ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Lorauta joukkoon öljyä, ja sekoita hyvin. Lisää kasvikset pellille lohen ympärille, perunoiden joukkoon. Paista vielä 20 minuuttia.




6.
Lisää valmiin ruoan päälle tilliä. Nyt ei nipoteta, joten nekin voi laittaa tällä lailla reilulla mitalla katkottuina, ja niitä voi siitä annokseensa ottaa ken haluaa. Ken ei halua, työntää tillinoksan syrjään.




Tämä oli sellaista takuuvarmaa ja takuuhyvää kotiruokaa. Lisuke (kasvikset) olivat jo ruoassa itsessään mukana, mutta kun mökin kaapista löytyi purkillinen sinappista kurkkusalaattia, laitoin sitäkin tarjolle. Sopi muuten itse asiassa aika hyvin settiin.




Tein tätä ruokaa tarkoituksella koko pellillisen, vaikka olimme kaksin. Petasin sillä itselleni seuraavaksi päiväksi täydellisen lukurauhan mökin aurinkoisella pihalla. Kun nälkä koitti, oli ruoka jo mikroa vaille valmis.

Näin se käy laiskottelu kätevästi, kun vähän ennakoi. Hyvää ruokaa saimme siis toisenakin päivänä, ja ihan ilman ponnisteluja. Toivotankin teille kaikille oikein levollista, ja muutenkin mukavaa pääsiäisen aikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti