perjantai 3. toukokuuta 2019

Salsaava kasvis-juustomakaronilaatikko - mukana myös maku!


Terveiset Espanjasta! Ennen kuin siirryn näiden paikallisten herkkujen postaukseen, heitänpä tähän väliin vielä yhden ihan älyttömän hyvän kotiruokaohjeen. Tämä ruoka syntyi tilanteesta, kun en ruokahävikin pelossa halunnut ostaa jääkaappiin enää lisää täytettä. Matkalle lähtö oli edessä, mutta jotakin piti vielä saada syödäksensäkin. Laatikkoruoat ovat siitä käteviä, että vuokaan voi heitellä melkeinpä mitä vain. Tällä kertaa päätin tehdä makaronilaatikon. Sinne voisi hyvin kätkeä niin juustotuotteiden loput, kuin kaikki loput kasviksetkin. Onneksi kaapista löytyi myös Meksikon suuntaan maustavia säilykkeitä. Ne viimeistelivät todella onnistuneen makuelämyksen.




Kasvis-juustomakaronilaatikko

(4-6:lle)
 
400 g makaronia
oliiviöljyä
1 sipuli
1 paprika
1 kesäkurpitsa
suolaa
mustapippuria
2 tl paprikajauhetta (dulce)
2 tl basilikaa (kuivattua)
1 prk keskivahvaa salsadippiä
1 prk papumixiä (Bean salsa original)
1 prk ruoka-Koskenlaskijaa (chili)
1,2 l vettä
2 kanafondia
1 pss (150 g) juustoraastetta
1 rasia terttukirsikkatomaatteja


Kananmunat jäivätkin käyttämättä...


Kuori ja silppua sipuli. Pese ja pilko paprika sekä kesäkurpitsa. Kuumenna pannu ja lorauta sille oliiviöljyä. Kuullota kasvikset. Mausta suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja basilikalla (ei niin väliä mitä yrttejä).




Kaada makaronipussin sisältö voideltuun uunivuokaan. Makaroneja ei tarvitse keittää! Sekoita kuullotetut kasvikset makaronien sekaan.   Sekoita joukkoon salsa ja papumix.




Alun perin olin hieman kahden vaiheilla, laitanko broccolinit mukaan tähän ruokaan. Tässä vaiheessa valmisteluja totesin kuitenkin seoksen kaipaavan vielä jotain, ja se jokin oli tietysti ne broccolinit. Se olikin erittäin hyvä veto. Pätkityt broccolinit pysyivät napakoina suupaloina vielä tätä ruokaa syödessäkin, edes uunissa muhiminen ei niitä lötristänyt.






Sekoita fondit kiehuvaan veteen. Lusikoi myös Koskenlaskija liemeen, ja sekoita. Kaada seos vuokaan ja sekoittele lusikalla kaikki hyvin sekaisin. Ripottele pinnalle juustoraaste ja halkaistut kirsikkatomaatit.




Paista 200 C uunissa n. 1 tunti.  Jos vain mitenkään maltat, anna ruoan vetäytyä hetken folion alla. Hyvä tuoksu, ja pikkulusikalla varastettu koemakupala saattavat kyllä kiusaukseen syödä se heti.




Söimme tätä maistiaisten jälkeen vielä kaksi päivää, ja tämä ruoka oli vielä lämmitettynäkin hyvää, ja mukavasti irtonaista. Se johtui varmaankin siitä, että en lisännytkään kananmunia kanaliemeen, kuten ensin ajattelin. Sinä voit tietysti sekoittaa myös pari kananmunaa liemeen sekaan, jos haluat tahmaisempaa makaronilaatikkoa.




Siellä Suomessa kuulemma sää kurittaa. Ajelkaa varovasti, kenellä on jo kesärenkaat alla! Minä puolestani siirryn nyt pihalle lepotuoliin laiskottelemaan, ja päivän kevyttä lounasta suunnittelemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti