tiistai 12. maaliskuuta 2019

Panzanella, Italian mammojen lahja maailmalle


Mikä aarre kuivahtanut leipä onkaan! Ja kuinka nerokkaita Italian mammat ovatkaan! Tein viikonloppuna jo toistamiseen viikon sisään panzanellaa, eli leipäsalaattia. Siinä on sellainen salaatti, jonka ulkonäkö ei kerro koko totuutta. Leipäpaloihin varastoitunut maku on niin ihana, että ei mitään rajaa. Olin jostakin syystä kuvitellut tuon salaatin kuivaksi, mutta höpö höpö se mitään kuivaa ole. En keksi sanaa mikä kuvaisi sen maukkautta parhaiten. Kokeile itse, niin tiedät mitä tarkoitan.




Viikko sitten sunnuntaina tein elämäni ensimmäisen kerran panzanellaa. Se syntyi ihan lennosta. Suikalepata oli muhimassa, ja tarkoitukseni oli tehdä ihan tavallista vihersalaattia. Katseeni osui kuitenkin perjantailta tähteeksi jääneeseen talonpojanleivän kannikkaan, joka oli jo hiukkasen kuivahtanut. Silloin jostakin putkahti päähäni, että Italian mammat käyttävät leivänkannikat paitsi korppujauhoiksi, myös salaattiin. Googlasin pari minuuttia, ja löysin hakutuloksena mm. videopätkän, jossa Sikke Sumari valmisti panzanellaa. Homma näytti helpolta, marinadi kuulosti perfettolta ja salaatista tuli ilmiselvästi herkullista.  Minulla ei ollut käytettävissäni juuri niitä raaka-aineita kuin Sikellä, mutta päätin soveltaa ohjetta oman raaka-ainevarastoni mukaisesti. Tällaista siitä silloin tuli.




Vaikka tästä ensimmäisestä panzanellastani puuttui mm. basilika (korvasin sen persiljalla), oli salaatti hyvää. Halusin silti kokeilla sitä myös basilikan ja mozzarellan kera, joten viikko edellisestä kokeilusta tekaisin version numero kaksi. Tällä kertaa salaatti oli vielä parempaa.

Siken erinomaisen ohjevideon löydät vaikka googlaamalla sanat ”Sikke panzanella video”.  Kokeilen varmasti vielä joku päivä tuota Siken versiota oliiveineen, kapriksineen ja sardelleineen. Tällä kertaa päätin kuitenkin jättää ne väliin, koska olimme vasta nauttineet noita raaka-aineita muussa yhteydessä. En halunnut liikaa toistoa. Tässäpä siis minun tämänkertainen versioni panzanellasta, johon todellakin kumpikin miellyimme.

Panzanella


(pääruoaksi 2-3:lle, alkuruoaksi tai lisukesalaatiksi 4-6:lle)

Marinadi:
1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
½ rasiaa isohkoja kirsikkatomaatteja
basilikaa n. 10 lehteä
suolaa ja pippuria myllystä (laitoin 8 pyöräytystä kumpaakin)

Muut ainekset:
3-4 isoa siivua kuivahtanutta leipää
1 tuorekurkku
1,5 rasiaa kirsikkatomaatteja
2 palloa bufalamozzarellaa
(lisää basilikaa sekä tarvittaessa oliiviöljyä, suolaa ja pippuria)




Lorauta kulhoon punaviinietikka ja oliiviöljy. Hienonna (veitsellä) valkosipulinkynsi ja lisää se nesteen sekaan. Huuhtele kirsikkatomaatit ja puolita ne. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit (tässä vaiheessa 8-10 kirsikkatomaattia = puoli rasiallista) marinadiin litistellen niistä mehut nesteen sekaan.  Tässä kohtaa Sikke säästi tomaatinkuoret ja viipaloi ne myöhemmin kauniisti salaatin sekaan. Minä heitin ne kuoretkin jäljellä olevine sisuksineen marinadin sekaan.


Litistetyt tomaatit...


Revi tai suikaloi basilikanlehdet ja lisää ne marinadiin. Sekoittele ja nauti aromeista. Basilikan tuoksu on suorastaan huumaava.




Kuutioi leipä. Jos käytät tuoretta leipää, kuivaa kuutioita hiukan pannulla tai uunipellillä. Valmiiksi kuivaa leipää ei tarvitse enää erikseen kuivata. Lisää leipäkuutiot marinadin sekaan. Sekoita hyvin, jotta kaikki leipäkuutiot saavat osansa marinadista. Siirrä kulho syrjään. Leipien makuuntuessa (n. 15 minuuttia) voit valmistella loput ainekset.






Huuhtele ja kuutioi kurkku. Lisää kurkkukuutiot ja loput huuhdellut ja puolitetut kirsikkatomaatit kulhoon.




Viillä mozzarellapussi auki ja valuta neste pois. Revi mozzarellapallot salaatin sekaan. Lisää myös basilikaa maun mukaan. Minä rakasta basilikaa, joten revin sinne vielä ainakin 15 lehteä.




Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja tarkista maku.




Siirrä panzanella tarjoilukulhoon, ellet valmistanut sitä jo suoraan siihen. Minä valmistin sen suuressa laakeassa kulhossa, missä sitä oli hyvä sekoittaa.




Panzanella on mainio lounassalaatti ihan sellaisenaankin. Minä tein panzanellan päivän pääateriaksi mökiltä kotiuduttuamme, mutta söimme sen kanssa myös edelliseltä päivältä jääneet lohenjämät. Se oli niin ihanaa lohta, että kirjoitan siitä kyllä vielä blogiinikin.




Mökiltä kotiutumisessa oli tällä kertaa omat haasteensa. Viikonlopun aikana oli tullut niin valtavat määrät lunta, että kotipihalla ei nelivetokaan auttanut. Matka tyssäsi autokatosta lähestyttäessä kuin lumiseinään. Aika hyvän määrän lunta olimme siinä vaiheessa auton keulalla puskeneet.




Siispä peruutus takaisin tielle, ja auto sinne parkkiin. Minä kahlasin tekemään panzanellaa ja mies alkoi laulattaa lumilinkoa.




Nyt jos koskaan oli linko tarpeen, ja sillä kävikin homma sukkelasti. Piha oli lingottu juuri samoihin aikoihin, kun laitoin panzanellakulhon pöytään. Siinäpä oli makoisa palkinto linkoajalle.


2 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja taas niin mainio resepti, että kokeiluun menee! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! 😍 Tämä on todellakin kokeilemisen arvoinen 👍 Jäin ihan koukkuun.

      Poista