keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Lempeän kodikas riisibroilerivuoka – helppoa ja hyvää


Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen työteliäs jälleen yhden läheisen muuton vuoksi. Lauantaina huiskimme monen hengen voimin aamusta iltaan. Sunnuntaina puuhastelimme aamusta iltapäivään. Loput sunnuntaipäivästä halusin vain olla (= maata sohvalla ja katsella digiboxia tyhjemmäksi), ja antaa hyvän ruoan valmistua pienten alkuvalmisteluiden jälkeen itsekseen. Siihen hetkeen luonnollinen valinta oli riisibroilerivuoka, joka on yksi meidän perheen kestosuosikeista jo vuosikausien takaa. Paitsi että se valmistuu vaivattomasti, on se myös täyteläisen hyvää ja lempeän kodikasta ruokaa. Sekin sopi hyvin vasta reissusta kotiutuneille. Minulla on tästä broileriruoasta kaksi eri versiota, arki- ja pyhäversio. Nyt olimme ansainneet pyhäversion.




Sunnuntain riisibroilerivuoka 4:lle

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.

6 dl vettä
1 kanafondi
1 tl currya

Keitä vesi ja sekoita siihen fondi ja curry. Siirrä sivuun odottamaan.
 
2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
1 keskikokoinen sipuli (tämä oli 110 g)
1 paprika (150 g)

Voitele vuoka ja levitä vuoan pohjalle riisit, sipulisilppu ja kuutioitu paprika. Itse asiassa ihan sama minkä kokoiset ja painoiset nuo sipuli ja paprika ovat, minulla nyt sattui olemaan tuon kokoiset. Kaada myös fondiseos vuokaan.





 


2 prk (à 120 g) smetanaa
½ tl suolaa
2 valkosipulinkynttä puristettuna tai silputtuna
1 tl kuivattua basilikaa tai salviaa
½ tl sitruunapippuria




Sekoita nämä sekaisin, ja lisää vuokaan. Sekoita smetanaseos ihan vain vaikka lusikalla aiempien vuokaan laitettujen raaka-aineiden joukkoon. Kypsyessä kaikki aineet sekoittuvat paremmin.

4 muhkeaa broilerin fileetä

Lisää broilerin fileet vuokaan, ihan sellaisenaan, ilman esipaistoa. Tähän laitoin 2 pkt Jyväbroilerin persilja-valkosipulimarinoituja fileitä (ei ole mainos, mutta oma suosikkini valmiiksi maustetuista), 2 filettä kummassakin paketissa. Yhden paketin paino oli 390 g, eli yksi filee painoi 195 g. Ihan hyvin voit käyttää myös maustamattomia broilerinfileitä, ja maustaa ne omilla lempimausteillasi. Niin tai näin, muut mausteet olen mitoittanut sen mukaan, että broileri itsessäänkin on jo maustettu.

Jos haluat varmistaa broilerin mehevyyden, laita broilerit ensin nurin päin vuokaan, eli kauniimpi puoli alaspäin. Käännä fileet puolivälissä, eli puolen tunnin kohdalla. Se onkin ainoa, mitä tälle pitää valmistuksen aikana tehdä (eikä välttämättä sitäkään). Näin kumpikin fileen puolisko saa olla puoli tuntia nesteen seassa, ja pysyy mehevänä aina syöntiin asti. Jos taas haluat ruskeammat broilerit, älä käännä välillä. Minä halusin satsata mehevyyteen. Kokonaispaistoaika uunin keskitasolla on noin yksi tunti.




Tämä smetanaversio oli siis se pyhäversio. Arkiversio syntyy vieläkin helpommin. Silloin jätät vain tuon smetanaseoksen pois, jolloin nesteenä ja mausteena on pelkkä kanaliemi. Sipuli ja paprika sekä broilerin maut takaavat, että silloinkin ruoasta tulee todella maukasta. Kevyempää myös. Nyt olimme kuitenkin viikonlopun aikana rehkineet niin paljon, että pyhäversio oli täysin ansaittu.




Seuraksi tarjosin persimon-fetasalaattia. Mustaviinimarja- tai puolukkahyytelö on tälle ruoalle myös ihan mahtava lisuke salaatin lisäksi, mutta unohdin laittaa hyytelön ostoslistalle, eikä sitä tällä kertaa kaapistakaan löytynyt. Ei edes puolukkahilloa, joka olisi myös toiminut pisteeksi iin päälle. Mutta ilman sitä pistettäkin tuli tästä ruoasta taas kerran hyvää, ja bonuksena mukava mieli.

Tästä alaspäin olevan teksti- ja kuvaosuuden lisäsin 7.4.2020


Tämä riisibroilerivuoka kuuluu edelleenkin vakkareihimme, ja tänään sitä taas tein. Nyt kun pääsiäinen kolkuttelee jo ovella, tuumin että tämä olisi myös varsin kiva pääsiäisruokavinkki niille, keillä on pääsiäisen menu vielä mietinnässä. Itse asiassa meillä on tehty tätä ruokaa aika monena pääsiäisenä, ja nimenomaan viimeisenä vapaapäivänä, eli toisena pääsiäispäivänä. Tuo ajankohta puolestaan on johtunut siitä, että broileripakkauksissa on yleensä pisimmät käyttöajat. Tai no, ainakin kaikki kalaruoat syömme tuoreeltaan, ennen kuin siirryn broiskuista kokkaamaan. 




Tällä kertaa poikkesin yllä kerrotusta ohjeesta näillä teoin:


- paistoin broilereihin pintavärin ennen uuniin menoa
- pilkoin sekaan toisenkin paprikan, keltaisen (!)
- lisäsin kirsikkatomaatteja ruoan pinnalle kypsennyksen viimeisen vartin ajaksi
- koristelin valmiin ruoan persiljalla


Nyt oli sitä puolukkahilloakin! Se on tosi hyvä lisuke tälle ruoalle.


Valmistin tämänpäiväisen ruoan "juhlaversiona" (siis smetanasössön kera), vaikka tässä vielä arkea eletäänkin.  Ja olihan se taas ihan sairaan hyvää. Riisi saa currysta kivan keltaisen sävyn, joka sopii mainiosti pääsiäisen aikaan. Myös keltaiset paprikat virittävät osaltaan pääsiäistunnelmaan. Lisäämällä kurkumaa tai sahramia kanaliemeen saat vieläkin keltaisempaa riisiä. Ja ainahan voit heitellä sekaan myös vaikka säilykepersikoita, niin jopas vasta onkin pääsiäishenkinen setti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.




4 kommenttia:

  1. Nam! :) Herkulliset ja helpot arkiruokaohjeet on aina enemmän kuin tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Se on juurikin näin. Tämä on sekä helppoa että herkullista. Aktiivinen valmistusaika on melkoisen lyhyt. Ja vielä lyhyempi , jos ei näpsäile kuvia välillä 😉😂

      Poista
  2. Ihanaa, kun muistutit tästä "valmistuu lähes itsekseen" broileriruoasta. Tein tänään (pienin raaka-ainemuutoksin) ja onnistui todella hyvin! 😋
    Laitoin uunin 225 ast ensin, käänsin broiskut ja pienensin lämpöä 150 ast. Ylös, ulos ja lenkille 45 min ajaksi. Oli mahtavaa, kun ruoka odotti kotona. Tein persimo-salaattiakin ja kaivelin jääkaapista aroniahilloa lautasille. Kiitos mainiosta ohjeesta! 👍🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Leena! 😍 Eikös vain ollutkin kiva tulla lenkiltä kotiin, kun oven avauksen jälkeen uunista kantautui herkullinen tuoksu 😋 Ja tuohon vuokaanhan voi heitellä mukaan melkein mitä vain kasviksia, ihan mitä kaapista sattuu löytymään. Toki paprika ja broileri sopivat hyvin yhteen. Me tulimme juuri mökiltä kotiin. Sää suosi koko viikonlopun ja kumpanakin päivänå kävimme reippaalla kävelyllä huurteisessa luonnossa. Eilistä punajuuriherkkua jäi vielä ruokaisaksi alkupalaksi pienin lisäyksin. Sillä jaksoi hyvin ajella kotiin. Pian nautimme "pääruoaksi" punapestopastat, joista kirjoitin joskus aiemmin. Olen kaukaa viisaasti pakastanut sitä muutaman rasian juuri tällaisia tilanteita varten 👍

      Poista