sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Grillattu ananas ja kalkkunan jättipihvi - WOW!


Nyt taisi syntyä meidän grillikesän vuoden hitti, chili-hunaja-lime -marinoitu grillattu ananas. Mahtavaa, että tämä superihana herkku löytyi jo tässä vaiheessa, ehdinpähän tehdä sitä vielä monet kerrat tällekin kesälle. Tänään se oli ihan paras lisuke grillatulle kalkkunan jättipihville. Kaunis sää salli myös ruokailun ulkosalla. Tämä oli täydellinen ja samalla mukavasti kevyt kesäisen sunnuntain ateria.




Grillattu ananas


lisukkeeksi 4:lle

1 ananas
3 rkl hunajaa
½ tl tulista chilijauhetta
½ limen mehu
½ punainen chili

Leikkaa ananaksen molemmat päät pois. Aseta ananas tukevasti leikkuulaudalle ja leikkaa veitsellä kuori pois hedelmän muotoa mukaillen. Poista vielä mahdolliset tummat pilkut, jotka jäivät hedelmälihaan. Leikkaa ananas keskeltä pitkittäin kahtia ja halkaise puolikkaat vielä kertaalleen. Leikkaa kovat keskustapalat pois hedelmästä. Leikkaa lohkot muutamaan osaan. Palat saavat olla reilun kokoisia, jolloin niitä on helppo käsitellä grillissä.






Sekoita hunaja, chilijauhe ja limen mehu tilavassa kulhossa vispilällä sekaisin. Lisää silputtu chili ja ananaslohkot. Sekoita.


Tämä ananas oli niin iso, että säästin siitä osan iltapalalle, sellaisenaan nautittavaksi.


Anna makuuntua puolisen tuntia ennen grillaamista. Aseta ananaslohkot grillausalustalle ja laita alusta grilliin. Grillaa n. 10 minuuttia välillä ananaksia käännellen.

Tarjosin nämä mielenvikaisen ihanat grilliananakset salaattipedillä, yhdessä niin ikään grillatun kalkkunan jättipihvin kanssa.

Salaattipeti


1 jääsalaatti (100 g)
oliiviöljyä
vadelmavinegrettiä (voit korvata vaikka viinietikalla)
vuorisuolaa
mustapippuria

Huuhtele ja linkoa salaatti, ja revi se tilavaan kulhoon. Pirskottele päälle vähän oliiviöljyä ja vadelmavinegrettiä. Mausta vuorisuolalla ja mustapippurilla, kumpaakin noin 3-4 pyöräytystä myllystä. Sekoita.




Levitä sekoitettu salaatti tarjoiluvadille.




Kalkkunan jättipihvi (fileestä) oli valmiiksi grillimaustettu. Grillasimme sitä pakkauksen ohjeen mukaan miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia välillä käännellen.




Levitä grillatut ananaslohkot salaattipedin päälle.




Lisää viipaloitu kalkkunan jättipihvi ananaslohkojen päälle. Ripottelin pinnalle myös basilikasilppua. Valmista tuli.




Tämä oli kyllä ihan huikea setti, ja sään suosiessa nautimme sen ulkona. Ruokajuomaksi sopi hyvin sekä hiilihapotettu vesi että lasillinen roseeviiniä. Tästä tuli ihana fiilis. Kesäfiilis. Nämä sopivasti tuliset ja ihanasti makeat grillatut ananakset sopivat varmasti niin grillatun kalkkunan, broilerin kuin porsaankin kylkeen.




Käyttämäni kalkkunan jättipihvi oli minulle uusi kokemus. Sain siitä infoa aiemmin keväällä järjestetyssä HKScanin virtuaalisessa pressitilaisuudessa koskien kesän uutuustuotteita. Koska tuote kiinnosti minua kovasti, eikä sitä näkynyt käyttämäni ruokaverkkokaupan valikoimassa, pyysin kauppiasta tilaamaan sitä valikoimaansa. Onneksi minun lempikaupassani yksi heidän periaatteistaan on ”te toivotte, me toteutamme”. Niin ilmestyi tämäkin tuote verkkokaupan valikoimaan, ja sain sen ostettua testattavaksi. Tosi hyvä tuote olikin. Pihvin koko oli sitä luokkaa (tämä yksilö 550 g), että kahdelle hengelle riitti hyvin yksi pihvi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti