tiistai 5. toukokuuta 2020

Huippuhyvä bataatti-lohipelti jogurttikastikkeella


Mikä muu ruoka muka syntyy yhtä helposti etätöiden ohessa kuin peltiruoka? Jos tiedät jonkun yhtä helpon ja hyvän, niin annahan vinkki, ja otan senkin ohjelmistoon. Peltiruokaa olen tehnyt viime aikoina useampaa eri laatua. Sen juju on siinä, että pellille voi heitellä melkeinpä mitä vain yhteensopivia raaka-aineita ja niille sopivia mausteita, ja antaa ruoan valmistua itsekseen. Peltiruoka on siis ihan täydellinen käyttökohde niin erilaisille tähteille, kuin muuten vain jääkaapissa ajelehtiville raaka-aineille. Sinne vaan kaikki samalle pellille. Kannattaa kuitenkin huomioida, että toiset ainekset kypsyvät nopeammin kuin toiset. Tälle pellille levitin aineksia kahdessa erässä. Laitoin ensin hitaammin kypsyvät uuniin, ja lisäsin sitten sopivassa saumassa loputkin raaka-aineista.




Bataatti-lohipelti


3:lle

1 bataatti
oliiviöljyä (tässä valkosipuli-chili -maustettu öljy)
suolaa
mustapippuria
parmesaania
1 pss (150 g) mozzarellaraastetta
½ pss (n. 75 g) broccolineja
½ punainen chili
1 rs kirsikkatomaatteja
250 g savustettu kirjolohifileepala

villirucolaa viimeistelyyn

225 C uunissa 10 + 15-20 minuuttia (yhteensä 25-30 minuuttia)

Kuori bataatti ja viipaloi se ohuiksi kiekoiksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä bataattikiekot hiukkasen limittäin vieri viereen pellille. Sipaise bataattien pinnalle öljyä. Minä käytin valkosipulilla ja chilillä maustettua öljyä, koska se taittaa kivasti bataatin makeuden. Voit ihan hyvin käyttää myös maustamatonta oliiviöljyä. Mausta bataatit öljyn lisäksi suolalla ja pienellä määrää pippuria. Raasta pinnalle parmesaania niin, että sitä riittää jokaiselle kiekolle. Parmesaania ei voi olla liikaa. Laita pelti uuniin 10 minuutiksi.




Ota pelti pois uunista, ja levitä juustoraaste tasaisesti pellille. Huuhtele broccolinit, chili ja tomaatit. Katkaise broccolinien kuivat kannat, ja halkaise varret nuppuineen pituussuunnassaan ohuemmiksi. Pyöräytä broccolinit oliiviöljyssä ja mausta suolalla ennen pellille lisäämistä. Leikkaa chilistä renkaita ja halkaise kirsikkatomaatit ja lisää nekin pellille. Paloittele lohi ja ripottele lohen palaset muiden ainesten päälle. Laita pelti takaisin uuniin 15-20 minuutiksi.






Bataattipelti on valmista, kun bataatit ovat kypsiä ja juusto on ihanasti sulanut, ja kun broccolinitkin ovat hieman pehmenneet. Niihin saa kuitenkin jäädä hieman purutuntumaa.




Jogurttikastike


1,5 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl sitruunanmehua
2 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia

Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin, ja anna makujen tasaantua jääkaapissa sen aikaa, kun peltiruoka valmistuu.




Leikkaa bataattipellistä haluamasi kokoinen laatta ja siirrä se lastan avulla lautaselle. Lusikoi annoksen pinnalle jogurttikastiketta, joka toimii erittäin hyvänä vastamakuna, kun pohjassa on käytetty chiliöljyä. Jos käytät maustamatonta öljyä, kannattaa ehkä lisätä jogurttikastikkeeseen jotain topia, esim. harissaa tai sambal oelekia. Viimeistelin annokset villirucolalla.




Vasta syödessäni huomasin, että nämä aineksethan olisi voinut asetella pellille jo heti saman tienkin kerta-annosten kokoisiksi ”lätyiksi”. Tuolloin olisi lautasannoksista tullut todella näyttäviä. Mutta hyvin tämä osui ja upposi näin rennollakin latomistyylillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti