keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Grillattua vesimelonia ja grillipyttäriä


Kesää ja grillikautta eletään jo täällä Napapiirilläkin. Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa grillata vesimelonia, ja jäin heti koukkuun. Vesimeloni on todella helppo ja kiitollinen grillattava. Se pysyy pitkään kuumana, ja kevyttäkin se on. Olen postannut tästä aiheesta jo aiemminkin, mutta kirjoitan nyt kuitenkin kertauksen vuoksi tähänkin postaukseen perusohjeen vesimelonin grillaamisesta. Lisäksi kerron parin päivän takaisesta ahaa-elämyksestäni, toisesta tavasta grillata vesimelonia.




Grillattu vesimeloni


1.
Aivan ensimmäiseksi, pese vesimelonin ulkokuori. Tämä on tärkeää, koska ethän halua lautasellesi pöpöjä.

2.
Leikkaa vesimeloni lohkoiksi tai kiekoiksi. Älä irrota kuorta, koska sen avulla siivu pysyy grillissä helposti kasassa.

3.
Sipaise hedelmälihaan oliiviöljyä, tai oliiviöljyn ja sitruunan mehun sekoitusta. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

4.
Grillaa vesimeloneja ritilällä muutama minuutti, kunnes hedelmäliha on kuumaa ja pinnassa on kauniit raidat.




Nämä vesimelonit tarjosin possun fileelankun seuraksi yhdessä grillifetan ja kokonaisina grillattujen suippopaprikoiden kanssa. Grillifeta on aivan lyömätön yhdistelmä grillatulle vesimelonille, ja grillatut suippopaprikathan nyt toimivat melkeinpä minkä kanssa vain.




Löydät sekä grillifetan että grillattujen suippopaprikoiden ohjeen tästä linkistä. Siinä postauksessa on myös muita kivoja grillivinkkejä, kannattaa tutustua. Mutta nyt siihen ahaa-elämykseen.

Grillipyttäri


Grillailen usein (kesämaanantaisin) sellaisia vähän sitä sun tätä -sekoituksia, jotka koostuvat yleensä viikonlopun tähteistä. Kyseessä on ikään kuin pyttipannu, jonka ainekset pilkotaan ja ladotaan mausteineen (reiättömään!) alumiiniseen paistovuokaan, ja vuoka vartiksi grilliin. Mausteina käytän yleensä ainakin oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Muita mausteita varioin ihan käytettävien raaka-aineiden mukaan, mutta esim. sitruunan mehu ja hunaja toimivat loistavasti aika monen raaka-aineen kanssa. Samoin chilit ja erilaiset yrtit.




Viime viikonlopulta jäi vesimelonia. Hetken emmittyäni päätin kokeilla, kuinka se toimisi tuollaisessa tähdekasvisten sekoituksessa. Emmin sitä vielä latomisvaiheessakin. Jatkoin kuitenkin valitsemallani polulla, ja lisäsin vuokaan vesimelonin lisäksi kesäkurpitsaa, retiisiä ja vielä yhden suolakurkunkin. Mausteeksi sujahti oliiviöljyä, sitruunan mehua, hienoa merisuolaa, mustapippuria ja sweet chili -kastiketta. Kun nämä edellä mainitut olivat muhineet grillissä vuoassaan 10 minuuttia, lisäsin viimeiseksi viideksi minuutiksi mukaan hieman kypsää possunfileetä, joka myös oli jäänyt viikonlopulta tähteeksi. Yksinään siitä ei olisi enää riittänyt ateriaksi, mutta pieninä kuutioina tuolla kasvisten seassa sekin pääsi osaksi ateriaa.




Tässä tuli taas todettua, että aina kannattaa yrittää. Niin arveluttavalta kuin vesimelonin lisääminen tämäntyyppiseen ruokaan tuntuikin, niin siitähän tuli suorastaan tämän ruoan sielu. Se antoi kokonaisuuteen mukavaa raikkautta, ja piti osaltaan annosta kuumana. Grillatut kasvikset kun muutoin jäähtyvät aika nopeasti. Kelpo setti tästä siis tuli.

Tällaiset grillipyttärit ovat todella kivoja ja helppoja ruokia. Kasvisten lisäksi sekaan voi heittää niin lihaa, kalaa kuin kanaakin. Tai olla heittämättä, onhan pelkkä kasvisversiokin tosi hyvää, kun sen vain malttaa maustaa hyvin. Klikkaamalla tästä linkistä pääset heinäkuussa 2018 tekemääni postaukseen, jossa myös on tosi kiva grillipyttäri-idea. Se näyttää tällaiselta...




Kannattaa kokeilla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti