perjantai 1. helmikuuta 2019

Mustapapukeitto, kasvispäivän maukas soppalounas


Kevyt keittolounas töihin vietäväksi syntyi nopeasti kaappien kätköistä löytyneistä raaka-aineista. Tai oikeastaan kaapeissa olevat raaka-aineet olivat juuri se asia, minkä vuoksi aloin miettiä niille sopivaa käyttöä. Seuraava työpäivä olisi taas kovin kiireinen, joten lounastamalla omia eväitä työpaikan keittiössä säästäisin aikaa. Siispä aineksista soppaa säveltämään.
 
Mustapaputölkin kuivakaapista löydettyäni googlailin mustapapukeiton ohjeita. Heti hakulöydöksen alkuosassa oli linkki tähän ohjeeseen, jota aloin muuntaa käytettävissä olevia raaka-aineita vastaavaksi. Resepti muokkaantui seuraavanlaiseksi.




Mustapapukeitto
2:lle

1 rkl öljyä
1 salottisipuli (tavallinenkin käy, mutta tätä oli kaapissa)
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili
3 cm pala inkivääriä
1 tl paprikajauhetta (dulce)
1 tl garam masalaa
½-1 tl suolaa
1 tlk (400 g) kokonaisia kuorittuja tomaatteja
1,5 dl vettä
½ limeä
1 tlk (285g) käyttövalmiita mustapapuja
2 rkl vähäsuolaista soijaa

Lisäksi:
raejuustoa
persiljaa

1.
Silppua kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Huuhtele ja halkaise chilipalko, poista siemenet ja silppua. Kuori ja raasta inkiväärin palanen.

2.
Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää chili, inkivääri ja mausteet. Kaada kattilaan tomaatit ja vesi, jolla on ensin hyvä huuhdella tölkin reunoille jääneet mehut keitokseen mukaan. Riko kapustalla tomaatteja pienemmiksi paloiksi.

3.
Lisää keitokseen limen mehu sekä valutetut ja huuhdellut pavut. Nämä mustapavut olivat heti käyttövalmiita, eivätkä vaatineet liotusta. Lisää myös soija. Kuumenna muutama minuutti.




4.
Tarkista maku. Jos haluat laihempaa keittoa, lisää vettä ja tarvittaessa mausteita. Koristele keitto persiljalla. Myös raejuusto antaa mukavan lisänsä soppaan.







Aamulla ennen töihin lähtöä tekaisin vielä eväsleivätkin lounaskeitolle kaveriksi. Pysyin leipienkin osalta ihan vain kasviksissa. Paahdoin leivät saadakseni niille mukavan rouhean pinnan. Levitin leiville levitettä, jonka seassa oli paahdettuja siemeniä. Varsinaiseksi täytteeksi leiville tuli huuhdeltuja ja halkaistuja kirsikkatomaatteja, joiden pintaan pyöräytin hieman suolaa ja pippuria. Sitten toinen leipä kanneksi ja leivät kahtia. Kääräisin täytetyt leivät folioon ja laitoin leipänyytit eväslaukkuun tiiviissä tupperissa olevan keiton kaveriksi. Hienosti olivat kaikki ainekset oikeissa paikoissaan vielä töihin päästyänikin, mutta keittoa kuljetellessa tarvitaan tosiaankin tiivis kansi, tai muuten ei  turhia kurvailla.




Keitto maistui jo sitä illalla tehdessäni hyvältä, mutta seuraavan päivän lounaalla se maistui vielä paremmalta. Maut olivat ehtineet tasoittua. Tästä tuli siis mahtavan hyvä lounas, vieläpä edullisesti ja aikaa säästäen.




Tätä keittoa tulen varmasti tekemään uudestaankin, ihan tarkoituksella. Nyt se syntyi ikään kuin kokeilun tuloksena. Kyllä kasvisruokakin voi olla ja onkin todella hyvää. Ja kevyttä, mikä on hyvä juttu sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti