keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Olipahan kasvisherkkuja


Tässä eräänä päivänä tuli hirmuinen kasvisruoan hinku, niin kuin yleensäkin parin hevimmän ruokapäivän jälkeen. Kasviksia piti saada, ja mieluiten useampaa laatua ja väriä. Mieleeni on joskus iskostunut, että mitä useampaa väriä lautaselta löytyy, sen terveellisempi lautasen sisältö on. Tätä ohjenuoraa olen yrittänyt seurata mahdollisimman pitkälle, ja ujutan kasviksia sekaan aina, kun ne kulloiseenkin ruokaan muutoinkin sopivat. Tällä kertaa ateria koostui pelkistä uunissa paahdetuista kasviksista, pienellä parmesaanilisällä ja aiolin kera.




Ajattelin ensin heitellä uunipellille erilaisia kasviksia ihan vain sikin sokin, ja pirskotella päälle öljyä ja mausteita (suola, pippuri, yrtit). Viime metreillä kuitenkin silmiini osui öljyvalikoimani ja päätinkin maustaa kunkin lajin sille erityisesti sopivalla tavalla. Näin kaikki eivät maistuisi samalta.

Valmistin ensin aiolin…

Aioli valmismajoneesista


6 rkl majoneesia (Hellmann’s)
2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 tl sitruunanmehua
pyöräytykset suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja laita aioli makuuntumaan jääkaappiin. 



 

Seuraavaksi esivalmistelin kasvikset näin:

 

  • kuorin ja viipaloin yhden bataatin n. 1 cm vahvuisiksi viipaleiksi
  • pesin ja kuutioin vajaan kesäkurpitsan reiluiksi paloiksi
  • irrotin valkosipulinkynnet toisistaan (mutta en kuorinut niitä!)
  • pesin varsikukkakaalit (1 pss) ja katkaisin varresta pienen palan, jotta jäljelle jäi siisti varren pää
  • huuhtelin miniluumutomaatit

Ja sitten olikin maustamisen vuoro…

 

Parmesaanibataatit


bataattia viipaleina
valkosipuli-chilioliiviöljyä
suolaa
chili-pippuriseosta (tavallinenkin mustapippuri käy)

  • asettele bataattiviipaleet leivinpaperin päälle uunipellille
  • sivele bataatit molemmin puolin öljyllä
  • mausta myös molemmin puolin

tuoreita timjaminlehtiä
parmesaania

  • riivi timjaminlehdet varsistaan bataattien päälle
  • raasta bataattien pinnalle reilusti parmesaania


Kesäkurpitsat

 

kesäkurpitsaa (tähän meni hieman vajaa)
sitruunaoliiviöljyä
½ sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

  • laita kesäkurpitsan palat kulhoon ja lorauta sekaan sitruunaoliiviöljyä ja sitruunamehua
  • pyöräytä suola- ja pippurimyllyistä muutama kierros kesäkurpitsoiden päälle
  • sekoita hyvin
  • levitä maustetut kesäkurpitsat leivinpaperin päälle uunipellille
  • lisää myös valkosipulinkynnet kuorineen sinne tänne pellille



 

Miniluumutomaatit  

 

  • pyöräytä tomaatit samassa kulhossa, kuin missä maustoit kesäkurpitsat (sinne jäi juuri sopivasti öljyä)
  • mausta suolalla ja pippurilla




Varsikukkakaalit 


nippu varsikukkakaalia
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
tryffeliöljyä
parmesaania

  • pyörittele varsikukkakaalit lorauksessa oliiviöljyä
  • mausta suolalla ja pippurilla
  • pirskottele joukkoon tryffeliöljyä ja sekoita
  • asettele varsikukkakaalit leivinpaperin päälle uunipellille
  • viimeistele raastetulla parmesaanilla




Paahdoin kasvikset 180-asteisessa kiertoilmauunissa. Bataatit, kesäkurpitsat ja valkosipulit olivat omalla pellillään uunissa 30 minuuttia. 15 minuutin kohdalla lisäsin uuniin toisen pellin, jolla olivat varsikukkakaalit, tomaatit ja pakasteesta nappaamani ratatouillepyörykät. Niille riitti uunissa siis vain 15 minuuttia.


Uunista ulos...

Nämäkin nyt valmiita lautaselle laitettavaksi.


 


Teen paahdettuja kasviksia yleensä lisukkeeksi jollekin toiselle ruoalle. Tällä kertaa paahdoin poikkeuksellisen montaa eri lajia kerralla, ja kokosinkin pelkästään niistä meille pääruoan. Tästä setistä olisi riittänyt syömistä kolmellekin. Meitä oli kaksi, joten osa kasviksista jäi odottamaan seuraavaa nälkää.





Voit puristaa annoksen päälle vielä sitruunaa, sekä raastaa parmesaania.


Tällainen määrä kasviksia kaipaa seurakseen jotain topakkaa. Olin hetken kahden vaiheilla, laitanko pellille pakastimesta lihapullia vai näitä ratatouille(kasvis)pullia. Kasvispullat veivät voiton tällä kertaa, mutta ne ovatkin mukavasti maustettuja. Pellille voisi ihan yhtä hyvin heittää vaikkapa maustemakkaroita tai jotain muuta kunnolla maustettua. Siihen kiva dippi kaveriksi, niin avot! Tällä kertaa tein ihan perusaiolia, mutta esim. chili- tai auramajoneesi voisi olla myös hyvä vaihtoehto.




Kasviksista saa kyllä tosi kivaa syötävää. Erityisen paljon pidän juurikin uunissa paahdetuista tai grillatuista kasviksista ja juureksista. Sillä tavalla ne säilyttävät napakkuutensa. Sosekeitot ja muusit ovatkin sitten ihan toinen juttu, ja ihania nekin.

2 kommenttia:

  1. Oi että on herkullisen tuntuista ruokaa, minun makuuni täydellistä! 👌😋
    Meillä on syöty viime aikoina sekä kala- että liharuokaakin useiden vieraiden 'iloksi'. Viikonlopun reissun jälkeen paneudun paremmin menu'si ja teen samanlaisen aterian. Kiitos ihanasta ohjeesta! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos Leena! Tämä oli tosiaankin hyvä setti, etenkin tuollaisella (tai jonkinlaisella) pienellä suolaisella lisällä. Luulen että hyvinkin saattaisit pitää näistä :)
      Tällaisen ruoan jälkeen jää hyvä olo, vaikka kuinka paljon söisi ;)

      Poista