keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Marttojen härkäpapupyörykät ja chilinen jogurttikastike


Osallistuin eilen Rovaniemen yrittäjänaisten kanssa Lapin Marttojen järjestämälle KAS KAS KASVIKSIA -kurssille. Meitä oli yhteensä 10 kurssilaista, joista osa oli innokkaita kotikokkeja ja osa taas kertoi välttelevänsä keittiötä mahdollisuuksien mukaan. Jakaannuimme kahden hengen ryhmiin, ja kun valmistettavia kokonaisuuksia oli yhteensä viisi, valitsi kukin ryhmä oman osasensa menusta. Meidän ryhmä sai tehtäväkseen härkäpapupyöryköitä ja chilistä jogurttikastiketta.




Kas Kas Kasviksia -illan koko menu oli seuraava:


Maukas linssikeitto
Kuituisa peltileipä ja rahkalevite
Härkäpapupyörykät ja chilinen jogurttikastike
Palsternakka-perunapyree
Martan omenakeikaus ja kahvi/tee






Illan martalta ohjeet saatuamme ei kauaa jahkailtu, vaan pian martta-keittiön täytti iloinen hyörinä ja äänten sorina. Hetken aikaa meni, ennen kuin opimme mitä mistäkin kaapista löytyy. Nyt oli siis lupa tutkia kaappeja vieraassa keittiössä! Pian tarvittavat kipot ja kulhot olivat edessämme, raaka-aineet martta-ope olikin jo jakanut valmiiksi eri työpisteisiin. Aloitimme jogurttikastikkeesta, koska se olisi hyvä saada valmiiksi ja jääkaappiin, jossa sen maut tasaantuisivat muiden ruokien valmistuessa.




Kirjaan tähän reseptit juuri siten, kun kuin ne olivat marttojen kasvisruokakurssin kirjasessa. Mahdolliset muutoksemme kerron sulkeissa.

Chilinen jogurttikastike


(4:lle)

2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl makeaa chilikastiketta
ripaus suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Mausta jogurtti chilikastikkeella ja ripauksella suolaa ja pippuria. Anna makujen tasaantua viileässä. Kastike sopii esimerkiksi härkäpapupyöryköiden kanssa tarjottavaksi.




(Me teimme kastikkeen tuplana. Niin chilikastiketta, kuin suolaa ja pippuriakin päädyimme laittamaan enemmän, kuin mitä marttojen ohjeessa oli. Kannattaakin maistella, ja mausta oman makusi mukaan.)

Härkäpapupyörykät


1,5 dl maitoa
0,5 dl korppujauhoja
2 valkosipulin kynttä
1 dl fetajuustomurua
1 tl kuivattua tai 2 rkl tuoretta basilikaa (käytimme tuoretta)
250 g härkäpapuvalmistetta (Härkis)
ripaus mustapippuria
(paistamiseen öljyä)

Sekoita maito ja korppujauhot keskenään ja anna turvota hetki. Kuori ja hienonna valkosipuli ja murenna feta. Jos käytät tuoretta basilikaa, hienonna myös se.

Sekoita isossa kulhossa kaikki aineet taikinaksi. Voit käyttää myös monitoimikonetta, jolloin saat taikinasta tiivistä.




Ota noin ruokalusikallinen taikinaa kerrallaan ja muotoile pyöryköiksi. Paista kevyesti pannulla öljyssä niin, että pinta hieman ruskistuu ja sisus lämpenee. Voit paistaa pyörykät myös uunissa 225 asteessa, 10-15 minuuttia.




Tarjoa pyörykät esimerkiksi tomaattikastikkeen ja täysjyväspagetin kanssa tai salaatin ja chilisen jogurttikastikkeen kera.




(Me teimme tämän annoksen tuplana, ja fetaa käytimme siihen annokseen koko 200 g paketin verran. Laitoimme sekä korppujauhoja että basilikaa hieman reilummin kuin ohjeessa. Emme käyttäneet monitoimikonetta, koska emme halunneet massasta liian sileää. Härkistä pienensimme hiukan sauvasekoittimella. Me paistoimme pyörykät uunissa, mutta pannussa paistamalla saat kauniimman värin. Tupla-annoksesta tuli 33 suht reilun kokoista pyörykkää, joskin koko hieman vaihteli, kuten kotitekoisissa pyöryköissä asiaan kuuluu.)

Tämä oli minun ensikosketukseni Härkikseen. Se olikin yllättäin suorastaan hyvää. Hyvin todennäköisesti tulen tekemään näitä pyöryköitä uudestaankin, ja mielikuvitukseni jo vinkkailee minulle muutamia muitakin Härkiksen käyttökohteita.

Pyöryköiden kypsyessä ehdimme hieman katsella ympärillemme. Seuraavassa työpisteessä valmistui linssikeitto, jonka tuoksu oli huumaava. Valkosipulia ja inkivääriä, aah. Siitä ei voinut tulla muuta kuin hyvää. Muissakin pisteissä näytti lupaavalta.




Pöydän kattamista ja tiskaamista ei ollut erikseen valtuutettu millekään ryhmälle, mutta niin vain nekin hoituivat kuin itsestään. Oli ihmeellistä, että aina kun vein tiskipisteeseen tiskiä, oli sieltä jo entiset pesty. Kävisipäs kotonakin niin. Joku toinen näppärä oli puolestaan kattanut meille pöydän valmiiksi ihan vain sillä aikaa, kun selkämme käänsimme pyöryköiden pyörittelyn ajaksi. Toimeliasta porukkaa siis olivat nämä kurssilaiset, illassa oli tekemisen meininkiä. Ja roppakaupalla huumoria, niin kuin aina tällä porukalla.




Näppärästi valmistuivat herkut perä perää, ja pääsimme laittamaan tuotoksemme tarjolle myös kuin taikaiskusta siistiytyneelle työpöydän kulmalle.




Sitten olikin yhteisen aterian aika, jolloin ryhmä kerrallaan esitteli tehtävänsä tuloksen. Kävimme samalla yhdessä läpi, jos valmistuksen aikana oli tullut haasteita vastaan, tai jos ryhmä oli jostakin syystä poikennut ohjeesta. Kaikki onnistuivat, ja aplodeja jaettiin joka ruokalajille. Olipas mukava ilta ja hyvä porukka. Kiitos martoille, kuin myös kaikille mukana olleille!


2 kommenttia:

  1. Tätä postausta oli tosi ihana lukea! 😊 Fanitan kovasti sekä Marttoja että kasvisruokaa! Lisäksi kerroit illan kulusta niin, että tunsin olleeni itsekin siellä iloisessa porukassa mukana! 😍Ja lopuksi herkuttelitte itsetehdyllä, terveellisellä ja maukkaalla ruoalla. 😋😋😋👍 Se oli varmaankin hieno lopetus mukavalle illalle! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! 😍 Olisitpa vain ollutkin mukana 😉👍 Oli superkiva ilta superkivojen ihmisten kanssa yhdessä puuhaillessa. Ja lopuksi tietysti herkullinen yhteinen dinneri 👌

      Poista