sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Grillatut pekoniporkkanat - vautsi vau!


Lopultakin helle helli meitä lappilaisiakin, tosin olimme toisella paikkakunnalta suurimman osan tuosta todella lämpimästä muutaman päivän jaksosta. Mutta eihän se helle meiltä pois ollut, pääsimme itsekin nauttimaan kunnon kesästä pääkaupungissa vieraillessamme. Onneksemme todella lämmintä säätä riitti vielä eilisellekin, jolloin saavuimme kotiin. Tälle päivälle näytti jo ukkosta, joten grillikauden avaus oli parasta suorittaa saman tien reissusta kotiuduttuamme. Grillasimme mm. näitä pekoniporkkanoita, joiden raaka-aineet muodostivat aivan ihmeellisen ihanan makean ja suolaisen liiton.




Herkullisiin pekoniporkkanoihin tarvitaan vain:


kesäporkkanoita
pekonia
vaahterasiirappia
mylly- tai sormisuolaa

Huuhtele ja kuivaa porkkanat, ja katkaise niiden varret lyhyiksi. (PS. kätevimmät kotikokit valmistavat porkkanan naateista vaikkapa pestoa. Minä en nyt ollut niin kätevä, mutta ohjeita löytyy googlesta.) Jos porkkana on kovin paksu, halkaise se. Uudet kesäporkkanat ovat juuri sopivan vahvuisia kokonaisinakin. Kääri pekonisiivu porkkanan ympärille.




Grillaa pekoniin käärittyjä porkkanoita niin kauan, että pekoni on kypsää ja porkkana sopivasti pehmennyttä, mutta ei kuitenkaan vielä mössöä.




Pekoniporkkanat grillaantuivat ihaniksi samalla, kun viljaporsaan fileelankku kypsyi parilalla. Eilen oli kova tuuli, joka hidasti grillausaikaa. Grillasimme näitä n. 9-10 minuuttia, porkkanoita välillä käännellen ja vaahterasiirapilla sivellen. Lihalle riitti yksi käännös.




Pyöräytä valmiiden pekoniporkkanoiden päälle hieman suolaa. Porkkanan makeus hävittää yllättävän paljon pekonin suolaisuutta.




Possun ja pekoniporkkanoiden seuraksi keitin uusia perunoita ja sipuli-voikastiketta. Lisäsin lautaselle vielä jääkaapissa ollutta sitruuna-aiolia, jonka olin aiemmin sinä päivänä tehnyt kotimaisten parsojen dipiksi. Näin pääsi sekin tähde hyötykäyttöön.




Kyllä kesä on monella tapaa ihanaa aikaa, vaikka tänään jo ennusteen mukaan ukkostikin. Lämpötilakin viileni heti kymmenellä asteella. Sellainen se Suomen suloinen suvi on. Seuraavaa lämpöaaltoa odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti