torstai 27. kesäkuuta 2019

Rapsakka ja raikas kukkakaalisalaatti


On se ihmeellistä, miten näin yksinkertaisista raaka-aineista voi syntyä jotain noin herkullista! Salaatti syntyi tähteistä, mutta se asia ei tämän herkun hohtoa himmentänyt. Aikomukseni oli alun perin tehdä jumalattoman ihanaa tryffeli-kukkakaalia (tässä ohje), mutta vaihdoinkin suunnitelmaa ihan lennosta. Huomasin nimittäin, että kylmäkaappiin oli jäänyt myös muutama retiisi ja pari kesäporkkanaa. Siitäpä minulle tulikin ”entäpä jos” -idea, jonka lopputulos on tässä.




Retiisi-kukkakaalisalaatti


1 pieni kukkakaali
6 retiisiä
2 pientä kesäporkkanaa
puolikas ruukullinen salaatinlehtiä

Marinadi:
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sitruunan mehua
2 tl hunajaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria

Huuhtele kasvikset. Irrota kukkakaalin nuput toisistaan, tarvittaessa voit pieniä niitä. Lohko retiisit ja höylää porkkanoista juustohöylällä tai perunankuorimaveitsellä pieniä pyörylöitä.

Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja lisää kukkakaalit, retiisit ja porkkanat marinadin joukkoon. Jos vain maltat odottaa, anna makuuntua jääkaapissa vaikka edes tunnin verran, mieluiten muutaman tunnin. Minulla oli kyllä tekemistä, että sain kasvikset jääkaappiin marinoitumaan. Maku oli jo siinä tekovaiheessa niin hyvä, että minä napsin kuormasta eräänkin kukkakaalin nupun. Sain kuin sainkin kuitenkin laitettua kannen kiinni ja kulhon jääkaappiin, jossa nämä makuuntuivat jopa puoli vuorokautta. Kävin toki kulhoa välillä hölskyttelemässä, ehkä hieman maistoinkin… Täytyyhän tuote tarkistaa marinoinnin edetessä.




Asettele tarjoiluvadille salaatinlehtiä ja lusikoi marinoituneet kasvikset salaatin päälle. Kulhon pohjalle muodostuu nestettä, joten ei kannata kaataa kasviksia siitä suoraan salaatin päälle.




Vaikken aivan saanutkaan pidettyä näppejäni kurissa, riitti tätä salaattia kahdelle lautaselle. Me söimme ne ihan sellaisenaan lounassalaattina. Ihan yhtä lailla hyvää tämä salaatti olisi varmaankin vaikkapa grilliruokien lisukkeena. Vink, vink.

2 kommenttia:

  1. Tätä täytyykin kokeilla! Etenkin kohta kun eletään kukkakaalin "kulta-aikaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan 👌 Tämäkin kukkakaali-söpöliini oli taatusti kotimainen. Torilta sen poimin matkaan. Kesä on kyllä ihanaa aikaa myös raaka-aineiden kannalta 😍☀️

      Poista