keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Auralohta ja kasviksia uunista ulos


Tämän aterian suunnittelu lähti liikkeelle siitä, kun unohdin lauantaina broccolinit kylmäkaappiin. Ehkä ne unohtuivat siinä kohtaa, kun grilliruoaksi aiotut raaka-aineet päätettiinkin kylmän sään vuoksi valmistaa keittiössä. Olin ostanut broccolinit nimenomaan grillattavaksi. No eivät ne nytkään päätyneet grilliin, vaan edelleenkin jatkettiin uunilinjalla. Seurakseen ne saivat niin ikään tähteeksi jääneet kirsikkatomaatit ja kokonaista yhden jäljelle jääneen porkkanan. Myös Aurajuustoa löytyi jääkaapista, joten vain lohipalat jäivät ostettavaksi.




Auralohta ja uunikasviksia

(2:lle)

2 reilua annospalaa lohta
sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
60 g Aurajuustoa
1 pss (150 g) broccolineja
1 porkkana
kourallinen kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
hunajaa
sweet chili –kastiketta

Poista lohipaloista ruodot ja laita lohet uunipellille leivinpaperin päälle. Viillä terävällä veitsellä ”tasku” lohipalan keskelle, ja purista lohelle sitruunan mehua.  Mausta lohi kevyesti suolalla ja pippurilla ja täytä tasku Aurajuustoviipaleilla. Vaikka Aura on suolaista, tarvitsee lohi siitä huolimatta oman suolansa. Suolaton lohi on kamalaa. Laita lohet 200-asteiseen uuniin 10 minuutiksi, ja esivalmistele sillä välin kasvikset.




Huuhtele broccolinit ja katkaise varren kuivasta päästä pieni pala pois. Kuori ja viipaloi porkkana. Huuhtele kirsikkatomaatit. Pyörittele kasvikset oliiviöljyssä ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Ota lohet pois uunista 10 minuutin kohdalla, ja levitä maustetut kasvikset niiden ympärille. Laita pelti takaisin uuniin 10 minuutiksi.


Lohet olleet jo 10 min. uunissa...


Ota pelti taas pois uunista, ja tee tärkeä loppusilaus. Lorauta kasviksille hieman hunajaa. Broccolinit palavat helposti, jos laitat hunajan liian aikaisin. Sivele lohipalat sweet chili –kastikkeella. Laita pelti takaisin uuniin 5 minuutiksi.


Ennen sweet chiliä...


Tämän setin kypsennysaika 200 C uunissa oli siis 10 + 10 + 5 minuuttia. Nämä olivat isoja lohipaloja, ja paistuivat tuossa ajassa juuri sopivan kypsiksi. Ne säilyttivät hyvin mehevyytensä. Sweet chili -kastike antoi lohelle mukavan säväyksen, joka oli hyvä vastamaku Auralle.




Tämä oli taas yksi niitä minun "helpolla hyvää" –kokkailujani, mieluusti tähteet tarkasti hyödyntäen. Jääkaapista oli hyvä saada tuoretuotteet minimiin, koskapa pääkaupunki kutsuu taas pariksi päiväksi. Luvassa on kokoustelua, ja mukavien kollegoiden kanssa seurustelua niin työn kuin vapaankin merkeissä. Ja niin kuin aina, on tälläkin reissulla tarkoitus piipahtaa parissa kiinnostavassa Helsingin ravintolassa, myös kokouksen ulkopuolella.

Mukavaa loppuviikkoa ihan jokaiselle! Ja kiitos, kun vierailit blogissani!

2 kommenttia:

  1. Tuo annos maistuisi minullekin!👌Täytyypä laittaa muistiin ja testata joku päivä! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen aika varma että maistuisi 👌😘 Tämä oli hyvä setti. Mukavaa viikkoa teille! 🌞 Toivottavasti siellä on lämpimämpää kuin täällä. Aamulla töihin lähtiessä oli +4 astetta, eikä päivälläkään tainnut juuri +8:n yläpuolelle asteet nousta 😅 Kaivoin toppatakin päälleni, eikä ollut yhtään liikaa 😱😂

      Poista