torstai 19. huhtikuuta 2018

Pikkulauantain kasvis-punapestopasta



Tässäpä simppeli, ja ah niin herkullinen pasta! Kasviksia, pastaa ja punapestoa. Sopii niin arkeen kuin viikonloppuunkin.  Tai vaikkapa pikkulauantaille, kuten tällä viikolla. Olen valmistanut tätä pastaa jo pitkästi toistakymmentä vuotta, ja säännöllisesti sitä on minulta uudelleen ja uudelleen toivottukin. Alkuperäisen idean olen napannut jostakin lehdestä 2000-luvun alkupuolella.

 


Alkuperäisessä ohjeessa pestoa ei sekoitettu pastan joukkoon, vaan se laitettiin erilliseen kippoon, mistä sitä sai lusikalla lisätä pastan päälle. Minä päätin sekoittaa kaikki ainekset keskenään, ja siten olen sen siitä päivästä lähtien valmistanut. Itse tehty pesto olisi tietysti parasta, mutta hyvä valmispesto käy tähän myös aivan mainiosti. Kaupan hyllyltä valitsen aina pehmeäntäyteläisen tomaatti-basilika pesto rosson.  


Ainekset:

500 g tagliatellea
tilkka oliiviöljyä
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
½-1 tuore punainen chilipalko
suolaa
mustapippuria
2 prk punapestoa
1 pkt feta- tai salaattijuustokuutioita






Laita pastavesi kiehumaan. Pese kasvikset. Kuutioi kesäkurpitsa ja silppua sipuli sekä chili, josta poistettu siemenet. Lisää pastaveteen kunnolla suolaa ja laita pasta kiehumaan. Kuullota kasviksia pannulla, kunnes ne pehmenevät. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Lisää pesto. Sekoita ja kuumenna. Lisää fetakuutiot ja valutettu (mutta ei huuhdeltu!) pasta. Muista ottaa talteen pastan keitinvettä, ja lisää sitä tarvittaessa. Viimeistele lautasannokset raastamalla päälle parmesaania. Pikkuisen mustapippuriakin voi vielä tässä vaiheessa pyöräyttää myllystä. Tästä annoksesta riittää kerta-annokset 5-6 henkilölle. 2-3 henkilölle voit ihan yksinkertaisesti puolittaa kaikki ainesmäärät.





Pasta, niin kuin muutkin ruoat ovat tietysti parhaimmillaan tuoreena. Nimenomaan tämä pastaruoka on kuitenkin yksi niistä, jotka eivät mainittavasti kärsi pakastamisestakaan. Siispä jos jotain jää, laitan ne kiireisen päivän varalle kerta-annoksina pakkaseen. Sitten aikanaan sulatuksen ja kuumennuksen jälkeen lisään joko ihan pikkuisen pestoa tai oliivöljyä (maustettukin voisi olla kiva) ja sekoitan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti