Pikkulauantain kasvis-punapestopasta

Tässäpä simppeli, ja ah niin herkullinen pasta! Kasviksia, pastaa ja punapestoa. Sopii niin arkeen kuin viikonloppuunkin.  Tai vaikkapa pikkulauantaille, kuten tällä viikolla. Olen valmistanut tätä pastaa jo pitkästi toistakymmentä vuotta, ja säännöllisesti sitä on minulta uudelleen ja uudelleen toivottukin. Alkuperäisen idean olen napannut jostakin lehdestä 2000-luvun alkupuolella.

 

Alkuperäisessä ohjeessa pestoa ei sekoitettu pastan joukkoon, vaan se laitettiin erilliseen kippoon, mistä sitä sai lusikalla lisätä pastan päälle. Minä päätin sekoittaa kaikki ainekset keskenään, ja siten olen sen siitä päivästä lähtien valmistanut. Itse tehty pesto olisi tietysti parasta, mutta hyvä valmispesto käy tähän myös aivan mainiosti. Kaupan hyllyltä valitsen aina pehmeäntäyteläisen tomaatti-basilika pesto rosson.  

Ainekset:

500 g tagliatellea

tilkka oliiviöljyä

1 kesäkurpitsa

1 sipuli

½-1 tuore punainen chilipalko

suolaa

mustapippuria

2 prk punapestoa

1 pkt feta- tai salaattijuustokuutioita

Laita pastavesi kiehumaan. Pese kasvikset. Kuutioi kesäkurpitsa ja silppua sipuli sekä chili, josta poistettu siemenet. Lisää pastaveteen kunnolla suolaa ja laita pasta kiehumaan. Kuullota kasviksia pannulla, kunnes ne pehmenevät. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Lisää pesto. Sekoita ja kuumenna. Lisää fetakuutiot ja valutettu (mutta ei huuhdeltu!) pasta. Muista ottaa talteen pastan keitinvettä, ja lisää sitä tarvittaessa. Viimeistele lautasannokset raastamalla päälle parmesaania. Pikkuisen mustapippuriakin voi vielä tässä vaiheessa pyöräyttää myllystä. Tästä annoksesta riittää kerta-annokset 5-6 henkilölle. 2-3 henkilölle voit ihan yksinkertaisesti puolittaa kaikki ainesmäärät.

Pasta, niin kuin muutkin ruoat ovat tietysti parhaimmillaan tuoreena. Nimenomaan tämä pastaruoka on kuitenkin yksi niistä, jotka eivät mainittavasti kärsi pakastamisestakaan. Siispä jos jotain jää, laitan ne kiireisen päivän varalle kerta-annoksina pakkaseen. Sitten aikanaan sulatuksen ja kuumennuksen jälkeen lisään joko ihan pikkuisen pestoa tai oliivöljyä (maustettukin voisi olla kiva) ja sekoitan. 

Babypinaatin voimalla

Kaupan hyllystä osui silmiini erityisen freesin näköisiä babypinaatteja. Pussin mukaan ne olivat vieläpä kotimaisia. Oli siis ihan pakko ostaa viikonlopuksi pussillinen mökille mukaan. Enköhän siitä jotakin kivaa keksisi. Jos ei sitten muuta, niin ainakin aamiaisleipien täytteeksi joka-aamuisten kurkkuviipaleiden tilalle. Pinaatti on niin ravintorikasta, että se on varsinainen vitamiinipommi. Olen aina kuvitellut tämän voimaruoan sisältävän erityisen paljon rautaa, mutta rautapitoisuus siinä on kuitenkin kuin missä tahansa vihersalaatissa. Sen sijaan pinaatti sisältää huikean määrän vitamiini-, kivennäis- ja hivenaineita. Maultaan babypinaatti on mietoa ja koostumukseltaan juuri sopivan pehmeää, mutta silti napakkaa toimiakseen hyvin salaateissa. Babypinaatti on erittäin helppokäyttöistä. Sitä voi syödä sellaisenaan, kypsentämättä. Toki huuhdeltuna, ja lingottuna.

 

Lauantai-iltana olin oikein tyytyväinen, että jääkaapissa oli babypinaattia. Olimme viettäneet varsinaisen lepopäivän, alkaen pitkistä yöunista. Katsoin kelloa ensimmäisen kerran klo 10.23, enkä meinannut silmiäni uskoa. En muista milloin viimeksi niin pitkään nukutti. Ulkoilemaan mennessä oli jo iltapäivä, mutta mitäpä se haittasi. Ei ollut aikataulua. Ulkoilut tehtiin täysimittaisina kävellen ja myös aurinkoisella pihalla istuskellen ja lukien. Päivän kruunasivat supermukavat yllätysvieraat, joiden kanssa paistateltiin pihalla Tunturikaakaomukillisten ääressä.  Sittenpä olikin jo hyvä nälkä. Ruoaksi oli poronkäristys-valkosipuliperunapaistosta, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani. Se kypsyisi uunissa noin tunnin. Sinä aikana inspiroin jääkaapin sisällöstä alkuruoan pahimpaa nälkää tyydyttämään.

 

 

 

Babypinaattipedille avokadoa ja kylmäsavulohta. Puristus sitruunasta ja lorautus oliiviöljypullosta. Vielä vähän sormisuolaa ja pippuria. Ellei jo uunissa muhivassa pororuoassa olisi ollut kermaa ja juustoa, olisin täydentänyt tämän alkuruoan vielä vaikkapa parmesaanilastuilla. Parmesaania löytyy aina jääkaapistani. Mutta ’enough is enough’. Juustottomanakin alkuruoka oli ihanan herkullista, ja raikasta.

 

Sunnuntaina oli aurinkopäivä uusi. Ihmisten aikaan ylös, ulos ja kävelemään.  Ja sitten jälleen pihalle lukemaan. Keli oli niin suloinen, että päätin kokkaamisen sijasta keskittyä ulkoilmaelämästä nauttimiseen. Vaihdoin sunnuntaimenun lennosta. Olin suunnitellut tekeväni broilerin fileitä erinäisillä lämpimillä lisukkeilla. Päätin skipata ne lisukkeet. Broilereille tekisinkin seuraksi nopean salaatin, loput babypinaatit siinä hyödyntäen.

 

 

Levitin babypinaatit lautasille. Päälle kurkkukuutioita ja erivärisiä puolitettuja kirsikkatomaatteja. Lisäksi pieni rasia (100 g) salaattijuustokuutioita, jotka olivat aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetussa öljyssä. Öljyn käytin salaatin kastikkeeksi. Broilerin fileisiin otin pintavärin kuumassa pannussa. Ihan pikkuisen suolaa ja pippuria. Fileet olivat persilja-valkosipulimarinoituja, silti lisäaineettomia. En yleensä osta valmiiksi marinoituja broilereita, mutta noista pidän. Raastoin fileiden pinnalle hieman parmesaania. No niin, saatiinhan se viikonlopun juustokiintiökin täyteen! Fileet kypsyivät 200-asteisen uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia. Valelin niitä vielä broilereista valuneella lihasnesteellä. Voi veljekset miten meheviä niistä tuli. Tämän kokonaisuuden jälkeen jaksoimme hyvin ajella vielä viikonlopun päätteeksi kotiinkin.

 

Poronkäristyspaistos, miehen toiveruokaa

Poro ja tunturi, ne vain kuuluvat yhteen. Mökillä tunturissa tuleekin usein tehtyä jotain pororuokaa. Tänä viikonloppuna valmistin miehen kestotoiveruokaa, poronkäristyspaistosta valkosipuliperunoilla. Ja kyllähän se maistuu aina minullekin. Aitoja makuja, joita ei pidä mausteilla peittää. Suola ja pippuri riittävät. Kevyttäkin poro on, tosin tähän ruokaan tulevat kerma ja juusto kyllä kompensoivat aika tehokkaasti poron keveyden.  Valmistan poronkäristyksen aina paistista. Se on mureaa ja kalvotonta. Tämänkertainen poro tuli valmiiksi siivutettuna Utsjoen tuntureilta, joissa porojen on hyvä kasvaa koskemattoman ja puhtaan luonnon keskellä. Ruokajuomaksi porolle käy perinteisesti olut, mutta tällä kertaa nautimme siitä viinin kera.

Poronkäristys-valkosipuliperunapaistos

8 perunaa
10 valkosipulinkynttä
1 sipuli
500 g poronkäristyslihaa
suolaa
mustapippuria 
4 dl kuohukermaa
cheddarjuustoraastetta (savujuusto myös tähän hyvä)

Kuori ja viipaloi perunat. Laita viipaleet kylmään veteen likoamaan. Kun muut  ainekset ovat siinä vaiheessa, että voit alkaa kasata niitä vuokaan, kaada vesi ja siihen liuonneet tärkkelykset pois. Kuivaa viipaleet talouspaperilla taputellen. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista poronkäristys (ei tarvitse sulattaa ennen paistamista) pannussa voissa, ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kun porot alkavat olla kypsiä, lisää sipulisilppu mukaan kuullottumaan. Voitele vuoka ja lado pohjalle puolet perunoista. Mausta suolalla ja pippurilla. Suolaa saa olla runsaasti, jostakin syystä se aina katoaa jonnekin valkosipuliperunoista. Lisää paistettu poronkäristys (jonka seassa sipulisilppu)  perunoiden päälle. Pinnalle vielä toinen kerros perunoita, mausta nekin suolalla ja pippurilla. Kaada kerma vuokaan. Paista 225 C asteessa n. 1 tunti. Puolivälissä paistoa kääntele pinnalla olevia perunoita, että ne eivät kuivu liikaa. Lisää juustoraaste ja jatka paistamista, kunnes perunat kypsiä. Tästä annoksesta olisi riittänyt neljälle kohtuusyöjälle. Kaksi söi santsaten, ja siitä jäi vielä pienet annokset seuraavallekin päivälle.

Lisukkeeksi sekoitin pari desilitraa puolukoita pariin lusikalliseen puolukkahilloa. Tämä yhdistelmä on juuri sopivan makea ja juuri sopivan kirpeä. Puolukat olen omin pikku kätösin poiminut syksyllä mökkimme tontilta. Lähiruokaa parhaimmillaan siis.

 

Ruokajuomaksi nautimme ”Kerran melkein vierailimme tuolla viinitilalla” –viiniä nimeltään Mas Petit 2015. Huomasin siitä artikkelin jossakin lehdessä, ja pitihän sitä viiniä sitten tilata. Se on Alkon tilausvalikoimassa. Viini tulee Barcelonasta Parés Baltàn viinitalosta, jonne olimme muutama vuosi sitten varanneet retken erään Barcelonaan suuntautuneen opintomatkan vapaavalintaisena ohjelmana. Odotimme kovasti sitä viinitilavierailua, mutta se retki ei sitten toteutunutkaan. Sen sijaan päädyimme hauskassa noin 10-henkisessä seurueessa illalliselle tosi mukavaan ravintolaan jossakin päin Barcelonaa. Seurueemme koostui sopivan hulvattomassa mielentilassa olevista kanssamatkustajista. Ruokailun ohessa päädyimme kertomaan toinen toistaan nolompia sattumuksia, mitä itse kullekin oli vuosien aikana tapahtunut. Lopputuloksena oli se, että me kaikki nauraa räkätimme niin makeasti vedet silmistä valuen, että ravintolan henkilökuntakin tuli välillä katsomaan, että mitä ihmettä siellä kabinetissa tapahtuu. Hekin tilanteen tarkistettuaan poistuivat paikalta kippurassa nauraen. Onneksi meillä oli kabinetti! Tuo ilta oli niin ikimuistoisen hauska, että se kyllä korvasi viinitilaretken. Kiva kuitenkin, että nyt pääsimme maistamaan sitä viiniäkin. Mas Petit 2015 on oiva ruokaviini, ja se sopi oikein hyvin poron vahvalle maulle. Tämä viini sopisi mielestäni myös voimakkaasti maustetuille ruoille.

Hurmaava simpukkaherkku

Monesti perjantaisin haluttaa iltapalaksi vähän jotakin parempaa. Tällä kertaa herkuttelimme varsinaisella namipalalla, venussimpukoilla ja valkosipulipatongilla. Valmistin simpukat samalla tyylillä, kuin miten ne Espanjan Andalusiassa tehdään annosnimellä ’almejas salteadas’. Toinen hyvin samantapainen simpukkaherkku on ’coquinas salteadas’. Näitä kumpaakin voisin syödä vaikka ämpärillisen kerrallaan. Venussimpukat toimivat oikein hyvin noita espanjalaisia herkkuja odotellessa.

  

 

Tulin juuri ajatelleeksi, että olemme tainneet aina perjantaisin tehdä jotain erityisen hellivää ja mukavaa iltapalaa. Se ei tarkoita, että sen pitäisi olla jotain hienoa, tai monimutkaista. Parasta on se, minkä syömisestä tulee hyvä fiilis. Se ikään kuin virittää mukavaan viikonloppuun.  Muistan vieläkin, kuinka jo ensimmäisessä yhteisessä kodissamme meillä oli tapana perjantaisin nauttia erikoisiltapalaa. En ollut vielä silloin kummoinenkaan kokki ja kovin nuorikin olin. Hyvän makuyhdistelmän kuitenkin jo tunnistin, ja sellainen oli meille patonki valkosipulivoilla ja juomaksi punkkua. Sitä yhdistelmää nautimme samalla kun katselimme tv:stä Dallasia. Tuosta tv-sarjasta voi ehkä päätellä, kuinka kauan noista ajoista jo on. Silti huomaan meidän nauttivan edelleen samanlaisista herkuista. Tänä perjantainakin meillä oli valkosipulipatonkia, tällä kertaa simpukoiden seurana. Patonkia on ihanaa dipata simpukoiden liemessä, joka on todella herkullista. Perjantaipunkku vaihtui tälle illalle valkoviiniksi. Teeman mukaisesti tämän illan viinikin tulee Espanjasta, ei kylläkään aurinkoisesta Andalusiasta, vaan haastavista olosuhteista Espanjan luoteisrannikolta, Galiciasta. Rypäleenä yksi suosikeistani, Albarino. Pidän sen raikkaudesta, hapokkuudesta ja mineraalisuudesta. Harmi vain, että Albarino-viinejä on kovin rajallisesti Alkon valikoimassa. Illan viinin nimi on La Liebre y La Tortuga, eli Jänis ja Kilpikonna. Nimi viitannee samannimiseen Aisopoksen satuun.

 

Palataanpas taas maan pinnalle tänne kylmään Pohjolaan… Tuoreiden simpukoiden saatavuudella näillä korkeuksilla ei voi hurrata, mutta onneksi kaupoista löytyy nykyisin varsin hyviä pakasteita, joilla voi tyydyttää äkilliset simpukkamielihalut. Niissä on sekin hyvä puoli, että pakastesimpukat eivät kaipaa esivalmisteluita, vaan ovat sellaisenaan jäisinä valmiita käytettäväksi keitoksiin. Ja kun niiden kypsyminen vie vain muutaman minuutin, ovat ne myös varsinaista pikaruokaa. Se on aina plussaa, kun iltapalaa valmistaa mökillä, jonne on saavuttu työpäivän ja puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen.

Kahden hengen simpukkaherkun valmistukseen tarvitset näitä aineksia:

2 pkt pakastettuja venussimpukoita (pakasteessa oli vain 1 pkt, laita 2 pkt!)
loraus oliiviöljyä (ehkä pari ruokalusikallista)
2 valkosipulinkynttä silputtuna
persiljaa silputtuna
1,5 dl valkoviiniä
suolaa
sitruunanpuolikas

Huuhtele simpukat siivilässä kylmän hanan alla, että irtoavat toisistaan. Kuumenna oliiviöljy ja lisää valkosipulisilppu. Kuullota pienen hetken verran. Valkosipuli palaa helposti, ja niin ei saa käydä. Jos niin käy, aloita alusta. Lisää simpukat ja valkoviini. Kiehauta. Lisää persiljasilppu ja pari pyöräytystä suolamyllystä. Laita kansi päälle ja keitä muutama minuutti (tarkista keittoaika pakkauksesta). Heiluttele pannua välillä. Ota pannu pois hellalta ja poista aukeamattomat simpukkayksilöt. Kaada simpukat liemineen tarjoiluvadille. Laita vadin reunaan puolikas sitruuna, siitä voi puristella mehua annosten päälle.

 

Tästä täytyy tulla hyvä viikonloppu!

 

Vanha kunnon makkarakastike

Operaatio grillimakkarapaketin pelastaminen ruokahävikiltä. Olin ostanut grillimakkaraa pääsiäiseksi mökille mukaan. Kenties joku haluaisi sitä paistaa vaikkapa hiihtoretkellä laavulla tai illalla takan äärellä. No, hiihtoretket menivät voileivillä ja päivän pääateriat syötiin aina niin myöhään, että kenelläkään ei ollut enää iltatulilla nälkä. Käyttämättä siis jäi se makkarapaketti, vaikka nuotiomakkara olisi hyvää ollutkin. Ulkona syötynä se on aivan erityisen hyvää. Ja siihen kun vielä olut kaveriksi, niin puhutaan jo luxuksesta. Mutta ei hätää, makkarapaketin päiväykset olivat sen verran suotuisat, että se saattoi jäädä jääkaappiin odottelemaan seuraavaa hevimmän ruoan nälkää. Bataattikeittopäivän jälkeen maistuikin taas kiinteämpi ruoka, joten makkarakastike vaikutti aika hyvältä idealta.

 

Siitä on aika kauan, kun viimeksi olen makkarakastiketta tehnyt, mutta kyllä siitä ihan entisenlaisen makuista tuli. Yleensä kylläkin käytän siinä lenkkimakkaraa, mutta ihan hyvin toimi grillimakkarakin. Makkarakastikkeen seuraksi keitin ihan tavallisia perunoita. Makaronienkin kanssa se olisi ollut hyvää. Makkarakastikkeen lisukkeeksi keitän jostakin syystä aina kananmunia. Lisäksi maustekurkkuja ja vihersalaattia. Jostakin syystä aina niitäkin. Lautasannoksen viimeistelyyn vielä sinappia ja/tai ketsuppia.

 

 

1 lenkki tai 1 pkt grillimakkaraa

sipuli
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1,5 lihaliemifondia
pari rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl dijonsinappia (hunajaversiota tällä kertaa)
2 laakerinlehteä
mustapippuria
1-2 dl kermaa tai smetanapurkki
(tarkista suola ja maku)
 

Kuullota sipulisilppu pienessä määrässä voita. Lisää makkarakuutiot tai –viipaleet ja ruskista yhdessä sipuleiden kanssa. Kun makkaroilla on hyvä väri, lisää vehnäjauhot ja sekoita. Ruskista edelleen sekoitellen, kunnes jauhokin on saanut hieman väriä, mutta älä polta. Lisää vettä vähän kerrallaan sekoittaen, kunnes koostumus on sopiva. Lisää myös soija, pyree, sinappi sekä mausteet. Anna kiehua n. 15 min. Jauhojen maku häipyy noin 10 minuutissa, eli se on minimi keittämisaika. Viimeistele kermalla tai smetanalla. Tarkista maku. Annoksesta riittää hyvin neljälle.

Törkeen hyvää bataattikeittoa

Pääsiäisen jälkeen teki mieli keventää. Tulevan viikonlopun ruokien suunnittelun aloitin tapani mukaan tutkimalla kaappien sisältöjä. Olisiko siellä jotain, jota uhkaa hävikki, ja joka olisi syytä hyödyntää? Perusraaka-aineiden lisäksi sieltä löytyi bataatti ja grillimakkarapaketti. Jälkimmäinen ei ihan istunut kevennys-teemaan, joten se sai jäädä vielä odottamaan käyttöön pääsyä. Päiväyksetkin sen sallivat. Bataatti sen sijaan oli oikein hyvä löytö. Bataatista olen valmistanut monenlaista hyvää, mutta jostakin syystä keittoa en siitä ollut vielä koskaan itse tehnyt. Nyt olisi siis bataattisosekeiton aika.

 

 

Päättelin, että seuraavista aineksista voisi syntyä hyvä soppa:

oliiviöljy

sipuli
bataatti
2 porkkanaa (lisää väriä antamaan)
pala inkivääriä (mikä tuoksu ja aromi siitä tuleekaan!)
1 valkosipulinkynsi
1 kuivattu chili (tai ½ -1 tuore punainen chili)
5 dl vettä
1 kasvisliemifondi-annospakkaus
mustapippuria
1 prk kookoskermaa
(tarkista lopussa suola)
koristeeksi lehtipersiljaa ja kurpitsansiemeniä

 

Alkuvalmistelut:

Kuori ja paloittele bataatti ja porkkanat. Silppua sipuli. Paina valkosipulinkynttä veitsen terän lappeella niin, että se murskaantuu (näin siitä tulee parhaiten aromit esiin). Pilko se sitten veitsen terällä pienemmäksi. Raasta palanen inkivääriä. Silppua punainen chili, jos käytät tuoretta. Itse käytin Espanjasta tuomaani kuivattua chiliä. Se on salainen aseeni monessa keitoksessa. Se on myös aika stydiä. Käytin niitä 2 kpl, mutta voi olla jonkun makuun liian tulista siinä määrin. Suosittelenkin lähtemään yhdellä liikkeelle, ja lisäämään tarvittaessa toinen hetkeksi makua antamaan. Yritän aina muistaa poistaa nuo kuivatut chilit ennen ruokailua, tai tässä tapauksessa ennen soseutusta. Ne ovat siinä vaiheessa jo tehtävänsä tehneet, eli makunsa antaneet.

 

Sopan valmistus:

 

Kuumenna oliiviöljy (pinnoitetussa) kattilassa. Lisää sipulisilppu, ja kuullota hetki. Lisää bataatti- ja porkkanakuutiot ja muhittele hetki kevyesti pyöritellen. Lisää inkivääri, valkosipulisilppu ja chilit ja pyörittele hetki. Aah, tässä kohti tuoksu on jo uskomaton. Lisää vesi ja kasvisliemifondi. Keitä, kunnes bataatit ja porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta keitos, itse käytin sauvasekoitinta. Lisää mustapippuria. Ajattelin ensin, että tässä vaiheessa olisi jo hyvä, mutta hetken mielijohteesta kaadoin mukaan myös purkillisen kookoskermaa. Se teki keitosta vielä täyteläisemmän. Kuumenna vielä kiehuvaksi, ja tarkista koostumus. Tarvittaessa voit lisätä vettä, mutta lirua ei saa keitosta tehdä. Itse lisäsin hieman vettä, ja sen jälkeen pyöräytin suolamyllystä pari kertaa makua täydentämään. Koristele keitto jollakin vihreällä. Minä silppusin pinnalle lehtipersiljaa. Purutuntumaksi lisäsin myös kurpitsansiemeniä, jotka paahdoin nopeasti kuivalla pannulla, kunnes siemenistä alkoi kuulua kiva pirskahteleva ja poksahteleva ääni.  

Näillä ohjeen määrillä soppaa riittää pääruoaksi santsaten 2:lle ja hyvinä kerta-annoksina 3:lle.  Alkuruoat siitä tulee 4:lle.

 

Paellaa Pätsyn tapaan

Ajattelen usein, että ruoanlaitto on eräänlaista taidetta. Ja kuten taiteilijoilla, on ruoan valmistajallakin lupa toteuttaa luomustansa vapaasti soveltaen ja säveltäen. Tämä pätee erityisen hyvin minun paellaani, joka ei yritäkään olla aito espanjalainen. Vahvat vaikutukset se on kylläkin saanut niiltä lukuisilta kerroilta, kun olen paellaa Espanjassa syönyt. Suosikkini on paella mixta, joka sisältää sekä meren herkkuja, että lihaa. Paitsi että se on erinomaisen hyvää, on sen syönti helpompaa kuin paella marineran, joka on hyvin merihenkinen. Ihanaa sekin.

Paella mixtan merenelävät ovat sellaisia, että minäkin osaan ne suht helposti käsitellä.  Sanon suoraan, että eksoottisimpien ja suurten ”rävittävien” (kuten minä niitä kutsun) rapujen käsittelyssä olen suorastaan säälittävä. Espanjassa seuraan aina ihaillen, kuinka paikalliset pikkulapsetkin käsittelevät uskomattoman näppärästi kaikki merenelävät, joita annoksiinsa osuu. Luulen, että se taito tulee heille äidinmaidossa. Mutta ehkäpä minäkin vielä opin, kun oikein harjoittelen. Kuorimattomien katkarapujen ja rapujuhlien rapujen kanssa kyllä pärjään, mutta muita lajeja pitää vielä hieman hioa. Kuorimattomien katkarapujenkin käsittelyn opin kunnolla vasta muutama vuosi sitten kokousmatkalla Tallinnan laivalla, kun hauska kollegani kärsivällisesti piti minulle katkarapusulkeiset. Siinä meni eräskin vati harjoitellessa, ennen kuin suoritus oli hyväksytty.

 

Miellän paellan olevan Espanjassa erityisesti sunnuntaisen rantapäivän ruokaa, ainakin paikallisille. Lomalaisille ei niin väliä, minä päivänä sitä syö.  Meillä osui kuitenkin viime sunnuntai paellapäiväksi, vaikkemme Espanjassa olleetkaan, vaan Suomen Lapissa. Aurinkokin paistoi, kuten Espanjassa ainakin. Valmistin tuolloin oman versioni paella mixtasta.  Tämän version raaka-aineet löytyvät takuuvarmasti näistä pohjoisistakin ruokakaupoista.

Valmistan paellan aina suuressa wokkipannussani. Espanjalaiset nostelisivat tälle valmistusastialle varmasti kulmiaan, mutta ei kerrota sitä heille. He valmistavat paellan laakeassa paellapannussa, jossa riisin on tarkoitus paahtua, jopa vähän palaakin pannun pintaan kiinni. Nautin suunnattomasti aidosta paellasta siellä, mutta nautin myös omasta versiostani täällä. Niin tai näin, paella ei odota syöjiä, vaan syöjät odottavat paellaa. Se on parhaimmillaan siis heti valmistuttuaan. Olen tarjonnut tätä myös monesti vierasruokana, tuolloin olen pilkkonut kaiken etukäteen ja ruskistanut broilerinkin valmiiksi. Näin itse paellan valmistus on jouhevaa. Hyvien ystävien kanssa voi seurustella vaikka kodikkaasti siinä hellan äärelläkin, samalla viiniä siemaillen.

Paellaa Pätsyn tapaan

 

Ainekset:

oliiviöljyä

n. 500 g broilerinfileitä
1 sipuli
2 paprikaa (punainen ja vihreä)
5 dl pyöreäjyväistä riisiä
7,5 dl kanalientä
2 dl vettä
hyppysellinen sahramia (laitoin 2 pss á 125 mg)
2 valkosipulin kynttä
mustapippuria
2 pss katkarapuja
1 tlk säilykesimpukoita, käytä myös osa liemestä makua antamaan
1 pkt pakastettuja kuorellisia venussimpukoita
(suolaa tarvittaessa)

Kuumenna oliiviöljy ja kypsennä siinä paloitellut (vähän isompia ja kantikkaampia paloja kuin valmissuikaleet) broilerinfileet. Jos broilerit ovat marinoimattomia, mausta kevyesti suolalla, pippurilla ja vaikkapa paprikajauheella. Lisää sipulisilppu ja kuutioidut paprikat. Lisää veitsellä murskatut valkosipulinkynnet. Hetken päästä lisää joukkoon myös riisi ja anna sen kuullottua läpikuultavaksi. Lisää nesteet, sahrami ja mustapippuria. Keitä miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Tarvittaessa lisää tilkka vettä. Paella ei saa olla liian löysää, eikä liian tönkköä. Lisää katkaravut ja simpukat. (Venussimpukat kuumennan etukäteen eri kattilassa kannen alla pienessä vesitilkassa 3-5 minuutin ajan, kunnes simpukat avautuvat. Lisään paellaan vain avautuneet simpukat. Ellet löydä kuorellisia simpukoita, laita paellaan toinenkin tölkki säilykesimpukoita.) Anna hautua sen aikaa, että kaikki on kuumaa. Tarkista suola.

 

Tämä pannullinen riittää 4-6:lle hlölle, riippuen nälästä ja muusta tarjoilusta. Meillä ei ollut alkuruokia eikä varsinaisia lisukkeita. Syöjiä oli neljä, ja jokainen taisi santsatakin. Illaksi jäi vielä kahdelle pienet hiukopala-annokset. Seuraavaan päivään paellaa ei kannata merenelävien vuoksi säilyttääkään.

 

Tätä ruokaa tehdessä ja syödessä käy aina samalla lailla... Tuoksu ja maksu vievät ajatukset Espanjaan. Seuraavaa matkaa odotellessa...