lauantai 24. marraskuuta 2018

Wokattuja kasviksia ja broileria. Nam!


Työviikko on taas vilahtanut siihen malliin, että juuri kun oli maanantai, onkin jo perjantai. Ja nyt on jo lauantaiaamu, ja minulla on vielä kertomatta, miten helposti valmistui viime sunnuntain pääateria! Nukuimme sunnuntaiaamuna myöhään, kuin pienet possut. Vapaapäivinä, ja etenkin mökillä on ihana herätä hitaasti. Niinpä aamiainenkin oli aika myöhään, josta taas aiheutui se, että lounasaikaan emme olleet vielä nälkäisiä. Päätimmekin valmistaa sunnuntaiaterian vasta kotona, puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Menun suunnittelu oli jäänyt viikon kiireiden vuoksi hataralle pohjalle. Kasviksia oli kuitenkin runsaasti, ja olin varannut myös paketillisen broilerin fileitä ja ajatellut, että ehkä keksin niistä jotain. Niin kuin keksinkin. Ne kaikki päätyivät lautaselle wokkipannun kautta. Viikonlopun herkuttelun jälkeen kasvikset olivat ihan riittävä lisä broilerille. Ja wokattuina todella makoisa lisä olivatkin.




Wokattuja kasviksia ja broileria

oliiviöljyä
450 g broilerinfileitä (merisuola-chili -maustettuja) itse suikaloituina
currya vähän
tulista (”pikanttia”) paprikajauhetta vielä vähemmän, n. ¼ kahvilusikasta
porkkanoita (pussissa oli jäljellä arviolta 300 g) kuorittuina ja viipaloituina
1 sipuli silputtuna
4 valkosipulinkynttä silputtuna
2 tl inkivääritahnaa
suippopaprikaa 150 g renkaina
varsiparsakaalia 250 g hiukkasen katkottuina
½ dl soijaa (vähäsuolaista)
(½ dl vettä)

Yllä kerroinkin jo valmiiksi, miten kasvikset esikäsittelin. Yhteistä niin porkkanoille, paprikoille kuin varsiparsakaalille on, että huuhtelen ne aina ennen käsittelyä. Latasin tähän kuvaan ainekset, joita luulin tähän käyttäväni. (Minulla on tapana esivalmistella kaikki tarvittavat raaka-aineet ennen kuin alan kokata. Sillä tavalla kokkaus sujuu kätevästi.) Kaikkea muuta käytinkin, paitsi suolaa ja pippuria ei tarvittu lainkaan. Raaka-aineista itsestään yhdessä inkiväärin ja soijan kanssa tuli herkullinen setti. Ainekset lisäsin wokkiin reseptin järjestyksessä, hitaimmin kypsyvät ennen nopeasti kypsyviä.


Suolaa ja pippuria ei tarvittukaan. Kaikki muut päätyivät wokkiin.


Kuumenna wokkipannu. Kaada pannuun tilkka öljyä, ja kuumenna sekin. Lisää broilerinsuikaleet  ja wokkaile ne liki kypsiksi. Lisäsin broilereille makua currylla ja pienellä määrällä Espanjasta tuotua tulista paprikajauhetta (chilijauhe voisi olla vastaava suomalainen versio). Jos käytät maustamattomia broilereita, mausta myös suolalla. Lisää porkkanaviipaleet ja pyörittele pari minuuttia.

Lisää sipulit ja inkivääritahna. Tuore inkivääri raastettuna on toki vieläkin parempaa, mutta sitä minulla ei nyt ollut. Sen sijaan inkivääritahnaa pidän jääkaapissa juuri tällaisia hetkiä varten, kun valmistan ruokaa inspiraation ohjaamana. Voi miten mieletön tuoksu inkivääristä tuleekaan.




Lisää sitten paprikat ja viimeiseksi varsiparsakaalit eli broccoliinit, jotka eivät vaadi kuin parin minuutin kypsennyksen, jos sitäkään.




Lisää soija vähän kerrallaan, välillä maistellen. Laimenna tarvittaessa vedellä. Soijan (ja oikeastaan inkiväärinkin) kanssa on vähän sellaista hakuammuntaa, milloin on oikea määrä. Totesin tämän asian miehellenikin, joka puolestaan totesi, että ”hyvin olet ampunut”.  Osui siis nappiin, onneksi. Helposti voisi toisinkin käydä. Liialla soijalla saa aterian kuin aterian pilattua ylisuolaiseksi.




Kasvisten osalta tykkään, että niihin jää hieman rouskuteltavaa. Tätä ruokaa ei ole siis tarkoitus muhitella pehmoiseksi, vaan nopeasti kuumassa pannussa wokata ainekset maistuvaksi kokonaisuudeksi. Tarkkaa kypsennysaikaa en osaa tämän paremmin sanoa. Eli ota tuostakin nyt sitten selvää. Mutta se on selvää, että broileri on ainoa, mikä todella vaatii kypsennyksen.


Paistetut kananmunat leivän päällä tekivät aamiaisesta ruokaisan.


Pitkään nukutun yön jälkeen, myöhäisellä aamiaisella olivatkin aamiaisleivät sen verran tuhdimmat, että jaksoimme odottaa ruokaa aina kotiin asti. Ajomatkan aikana hiipi sopivasti nälkä, ja sitten kotona jaksoimme taas nauttia hyvällä ruokahalulla hyvästä, ja mukavalla tavalla kevyestä broileriateriasta.Tuosta määrästä olisi voinut riittää 3-4:llekin, etenkin jos lisäksi olisi ollut vaikkapa leipää. Siksipä en kehtaakaan sanoa, kuinka meillä kävi. Kuiskaan sen tähän.... söimme tuon kaiken ihan kaksistaan.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Lapin noidan savuporopasta


Pastaa teki mieli. Se on todella helppo ja nopea valmistaa, mikä sopi mainiosti viime lauantaille. Tarkoitukseni oli viettää keittiössä mahdollisimman vähän aikaa, ja keskittyä kokkaamisen sijasta ulkoiluun ja lukemiseen. Takana oli useampi kalaisa ateria, joten tällä kertaa oli tilaus lihalle. Ja kun vietimme viikonloppua mökillä Noitatunturin kupeessa, oli poro luonteva valinta lihaksi. Tunturissa poro maistuu erityisen hyvältä, vaikka maistuu se kyllä ihan mahtavalta kaupungissakin. Voin siis suositella tätä pastaa ihan kaikille. Kylmäsavuporosta pastaruoka valmistuu niin näppärästi, että siinä ei ehdi Lapin noitakaan kovin montaa loitsua loitsia, kun pasta on jo valmista.




Savuporopasta
(2-3:lle)

250 g pastaa
suolaa keitinveteen
2 rkl öljyä tai voita kuullottamiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
100 g kylmäsavuporon paistisiivuja
3,3 dl kuohukermaa
(¼ kasvisfondinapista)
mustapippuria
parmesaania
rucolaa

Laita pastavesi kiehumaan ja käsittele veden kiehuessa raaka-aineet.




Silppua sipulit ja porosiivut. Itse käytän tosiaankin mieluummin kylmäsavusiivuja kuin –rouhetta, joka on hieman hengetöntä, ja lisäksi se tahtoo piiloutua pastan sekaan. Siivupaloista saa hyvää rakennetta ja suutuntumaa.




Mausta kiehuva vesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Pastaksi valitsin kauniin värinsä takia Kaura-Porkkana Torteglioneja. Olin hieman epäileväinen, kuinkahan tällainen pastalaji toimii. Ihan turhaan, hyvää oli. Väri tietysti hieman haalistui keittäessä, mutta ihan kivan näköistä oli vähän haalistuneenakin. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.




Kastike valmistuu pastan kiehuessa. Kuullota sipulit ja lisää pienityt porosiivut ja paista hetki. Lisää kerma ja kiehuttele muutama minuutti. Maista, tarviiko lisämakua. Suolaa en laittanut lainkaan, koska poro on suolaista, mutta hetken aprikoinnin jälkeen laitoin neljänneksen fondinapista. Se saattoi olla juuri se juttu, joka viimeisteli maun minun suuhuni täydelliseksi. (Avattu fondinappi säilyy hyvin suljettuna jääkaapissa n. 3 päivää.) Vielä vähän mustapippuria, ja kastike on valmis.

Ota kuppiin talteen pastan keitinvettä ja valuta pasta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää tilkkanen keitinlientä, ja sekoittele, kunnes neste ei näytä lilluvan. Raastoin tässä kohti kattilaan sekaan hieman parmesaania. Myös se osaltaan sitoo kermaa.




Annostele pasta lautasille ja pyöräytä annoksen päälle vielä hieman mustapippuria. Raasta vielä pinnallekin parmesaania.




Ja vielä loppusilaus rucolalla. Paitsi että se näyttää kauniilta pasta-annoksen päällä, antaa se myös ihanaa vastamakua. Siis jos rucolasta tykkää. Minä suorastaan rakastan sitä. Perheeni ei ole voinut välttyä tältä tiedolta, koskapa melkein joka kerta rucolaa syödessäni minulta pääsee aina uudestaan spontaanisti ”voi että ku mie ra-kas-tan rucolaa”. Minulla on myös oma pinttynyt tapani käsitellä rucolaa, jota olen joissakin edellisissä jutuissani sivunnutkin.  Viimeksi kerroin tuosta tavastani tämän Päärynä-brie-granaattiomenasalaatista kertovan juttuni  puolivälissä, reseptin alla olevassa selostuksessa.




Pidän rucolasta niin paljon, että laitan sitä ihan kulhoon pöydälle, josta sitä saa helposti revittyä lisää pastan päälle, kun entiset on rouskutettu. Samoin parmesaanin pidän raastimineen käden ulottuvilla, jos sitäkin tekee mieli lisätä.




Ennen ruokaa oli ohjelmassa luonnollisesti ulkoiluosuus raikkaassa tunturisäässä. Pitkästä aikaa ei tihuuttanut edes vettä. Aurinkokin näyttäytyi. Lumesta ei ollut vielä tietoakaan. Innokkaimmille hiihtäjille oli tosin jo jonkin mittainen pätkä hiihtolatua olemassa, vaikka se aika hassulta näyttikin keskellä lumetonta luontoa.





Täällä käydään siis jokavuotista jännitysnäytelmää, kumpi laskeutuu ensin taivaalta, lumi vai runsas määrä joulukauden matkailijoita kuljettavia lentokoneita. Konstit ovat monet, jotta matkailijoille saadaan edes jonkinlaiset lumifantasiat toteutettua. Ihan matkailuyrittäjien puolesta soisin lunta jo tulevan, vaikka itse pärjään vallan hyvin sitä ilmankin.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Herkulliset salsa-tonnikalalämppärit


Leipä on hyvää. Se on yksi niitä syötäviä, mihin en kyllästy koskaan. Aamuni lähtee parhaiten käyntiin voileivällä ja hedelmillä. En(hän) minä mitenkään tapoihini pinttynyt ole, mutta arkiaamuisin minun pitää saada leivän päälle leikkeleen ja/tai juuston lisäksi iso keko tuorekurkkua. Viikonloppuisin saatan viimeistellä aamuleivän paistetulla kananmunalla. Sopan kanssa maistuu myös leipä, ja Pil Pilin seuraksi kuuluu ehdottomasti leipä. Ja sitten on vielä lämmin leipä eli lämppäri, oi joi, siinäpä vasta herkku. Se on helppo ja nopea valmistaa, ja täytteeksikin käy melkeinpä mikä vain.




Leiväksi valitsin paistopisteestä kunnon Paesano-maalaisleipää. Kääreessä luki: vaalea vahvakuorinen maalaisleipä, jossa maukas ja mehevä sisus. Totta. Valmiita lämppäreitä nauttiessamme olin erityisen iloinen siitä, että tein nämä leivät kunnon maalaisleipäpohjalle. Paahtoleivät käyvät toki myös, mutta ne menevät monesti vähän turhan mössöksi mehevien täytteiden alla. Tämä leipä säilytti hyvin rakenteensa, ja kuorikin maistui aivan ihanalle, olematta kuitenkaan liian kova.


Salsa-tonnikalalämppärit
(2:lle nälkäiselle)

4 siivua maalaisleipää
voita
1 prk (230 g) medium-tulista pineapple (ananas) salsaa
1 tlk (150 g) tonnikalaa (Abban valikoituja fileepaloja)
3-4 valkosipulinkynttä puristettuna tai raastettuna
mustapippuria
½ suippopaprikaa
8 kirsikkatomaattia
1 pss (175 g) cheddarjuustoraastetta

salaattia
avokadokuutioita
sitruunanmehua
oliiviöljyä
vuorisuolaa
mustapippuria

Testasin (ihan omaksi ilokseni, ei ole siis mainos) elämäni ensimmäistä kertaa pakastettuja avokadokuutioita. Sellainenkin ihme on saapunut pakastealtaisiin. Enpä olisi osannut kuvitellakaan. Olivat muuten yllättävän hyviä. Ja mikä parasta, hyvälaatuisia. Toisinaan avokadot ovat vähän kuin Kinderin yllätysmunat, koskaan ei tiedä, mitä sisältä löytyy. No näistä näköjään tietää. Ota siis ensimmäiseksi avokadokuutiot sulamaan, ja sulata ne pakkauksen ohjeen mukaan.




Leikkaa leipäsiivut ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele kevyesti voilla. (Voitelu voi vaikuttaa turhalta, mutta kevytkin sipaisu voita leivän pintaan antaa lisää aromia.) Levitä salsa leipien päälle niin, että leivät peittyvät kauttaaltaan. Valuta tonnikalasta öljyt, mutta varo puristamasta sitä liian kuivaksi. Möyhennä tonnikalaa kevyesti haarukalla, isoimmat palat hajottaen. Levitä tonnikala leiville. Purista päälle valkosipulia, tasaisesti sinne tänne. Pyöräytä pippurimyllystä kerran pari per leipä.




Suikaloi suippopaprika renkaiksi ja lisää renkaat leiville. Lisää myös halkaistut kirsikkatomaatit. Minä käytin keltaisia kirsikkatomaatteja ihan vain monipuolisen värimaailman vuoksi.




Päällystä leivät kunnon keoilla cheddarraastetta. Isokin keko sulaa uunissa juuri täydelliseksi juustokuorrutukseksi.




Paista 225 C-asteisen uunin keskitasolla n. 9 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä, koska uunien tehot vaihtelevat.




Levitä lautaselle pestyä, lingottua ja revittyä salaattia. Ripottele salaatin pinnalle avokadopalat. Purista joukkoon sitruunanmehua ja liruta päälle hieman oliiviöljyä.  Pyöräytä vielä suola- ja pippurimyllystä.




Lisää salaatin keskelle herkulliset ja rapeat lämpimät leivät. Nauti.




Tämä oli ihan täydellinen perjantai-illan herkku siihen hetkeen. Nämä toimivat joka tilanteessa, niin pikkupirskeiden pikkulämpiminä, kuin lohtua kaipaavan lohturuokana. Sopivat siis tunnelmaan, jos toiseenkin. Yritin ensin syödä vain yhden leivän, mutta ihan helposti meni kummallakin toisetkin leivät. Olipas hyvä tuuri, että tein niitä kaksi per henkilö.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Kirjolohta kätevästi valkosipuliperunapedillä


Tässäpä eräs erittäin näpsäkästi valmistuva ruoka, jossa niin kala kuin perunatkin kypsyvät yhdessä, sulassa sovussa samassa astiassa muhien! Siispä vähemmän tiskiä, ja vähemmän ajoitettavia asioita. Lisäksi kala pysyy tässä mehevänä, ja bonuksena myös perunat saavat lisää aromia. Ja mikä parasta, tämän ohjeen tavalla valmistettuna kala heittää liki itsestään nahkansa pois. Tämä kuuluu ehdottomasti sarjaan ’hyvää ja mutkatonta kotiruokaa’.




Kirjolohta valkosipuliperunapedillä
(4-5:lle)

2 kirjolohifilettä à n. 600 g
suolaa
sitruunapippuria
tillisilppua
sitruunaviipaleita

Nypi kirjolohesta ruodot. Löydät ne helposti silittämällä fileetä leveämmästä päästä pyrstön suuntaan. Tällä lailla tunnustelemalla ruodot nousevat pystyyn, ja ovat siten helposti ruotopihdeillä poistettavissa. Jos et omista ruotopihtejä, ei hätää. Olen joskus poistanut ruodot myös perunankuorimaveistä tai veistä käyttämällä. Tällöin ruoto asetetaan terän ja peukalon väliin, ja pikkuisen vinksauttamalla vetäistään pois. Tokihan ruotopihdit ovat aina helpoimmat, mutta homma hoituu ilman niitäkin.

Mausta kirjolohet suolalla ja sitruunapippurilla. Tillisilpun ja sitruunat lisään vasta valmiin kalan päälle.




8 perunaa (isohkoja, mutta ei mitään jättejä)
1 kokonainen valkosipuli = n. 14 valkosipulinkynttä
voita vuoan voiteluun
suolaa
mustapippuria
5 dl kuohukermaa




Laita uuni lämpenemään 225 C-asteiseksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Minä teen sen veitsellä, saa olla reilua silppua. Valkosipulia voit tietysti laittaa oman makusi mukaan, vaikka minä laitankin sitä reilusti. Tykkään, että kun teen valkosipuliperunoita, ovat ne sitten myös kunnolla valkosipuliperunoita. Kuori perunat ja viipaloi ne suht ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele viipaleet raikkaassa vedessä, ja kuivaa perunat puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla taputellen. Levitä perunaviipaleita voidellun uunivuoan pohjalle niin, että pohja peittyy. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele päälle osa valkosipulisilpusta. Toista tämä niin monen kerroksen verran, kuin perunoita riittää. Muista, että valkosipuliperunat tarvitsevat kunnon suolauksen. Suola ikään kuin katoaa jonnekin, jos sitä on liian vähän.

Laita vuoka uuniin 10 minuutiksi. Sen jälkeen perunat ovat valmiit ottamaan kerman vastaan. Lisää kerma vuokaan siis 10 minuutin kohdalla. En todellakaan tiedä, mikä taika tässä on, mutta niin minulle on joskus vuonna miekka ja kirves opetettu. Sillä lailla olen aina tehnyt, ja aina on hyvää ollut. Laita vuoka takaisin uuniin, ja kypsennä 30 minuuttia, ja sitten on aika lisätä kirjolohet samaan seuraan.




Aseta kirjolohifileet valkosipuliperunoiden päälle nahkapuoli ylöspäin ja laita vuoka takaisin uuniin. Uunin tehosta riippuen n. 20-30 minuutin päästä ruoka on valmista. Testaa kypsyys perunoiden osalta maistamalla. Kirjolohen osalta tiedät kalan olevan kypsää, kun nahka lähtee helposti irti. Se lähtee itse asiassa ihan melkein vain nostamalla. Eli poista nahka, ja kaavi vaikka lusikalla kirjolohen pinnassa mahdollisesti oleva tumma aines. Sekin lähtee helposti pois. Se harmaanrusehtava aines on kalan lihasta, jota ei välttämättä tarvitse poistaa. Minä kuitenkin poistan sen aina, myös esim. graavilohesta siivuja leikatessani. Tiedättehän sen tumman pienen kolmion graavi- tai kylmäsavulohisiivun reunassa. Poistan sen, koska se näyttää rumalta, eikä sen makukaan ole hyvä.


Nahka  melkeinpä hyppää itsekseen pois kypsästä kalasta.


Jos haluat tehdä tämän ruoan vieläkin helpommin, ja oikaista vaikkapa käyttämällä pakastealtaan perunaviipaleita, on se täysin sallittua. Siinä tapauksessa kypsennysaika on todennäköisesti nopeampi. Pussin kyljestä löytyy sitten suuntaa antava ohje kypsennysajasta.




Pyöräytä valmiin kalan pinnalla vielä vähän suolaa. Lisää myös tillisilppu. Koristele fileet sitruunoilla, joista voi syödessä litistellä sitruunanmehua kalalle. Tarjoa lisäksi vihersalaattia tai uunikasviksia, tai vaikkapa tällaista aivan törkeän hyvää punajuuripaistosta, niin kuin minä tarjosin. Sitä oli minulla valmiina pakkasessa, tosin nyt meni vimeinen rasia. Täytynee siis pian tehdä sitä lisää. Mutta palataanpas sitten siihen aiheeseen. Nautitaan nyt tästä herkullisesta ja helposta pääruoasta, joka pääsi meidän isänpäivän ruokapöytäämme.




Kiitos kun vierailit blogissani. Toivon, että sait tästä jonkin käyttökelpoisen vinkin, tai muuten vain viihdyit lukemasi parissa.