torstai 18. helmikuuta 2021

Perjantai-illan uuniquesadillat Kot Kot

 

Vähän minua viime perjantaina hymyilytti, kun näitä uuniquesadilloja valmistin. Ajattelin, että lätty kuin lätty näyttää olevan tässä keittiössä aika monena perjantai-iltana työn alla. Jos ei kerran pizzalätty, niin sitten tortillalätty. Perjantaipizzoistamme voit lukea lisää tästä linkistä. Näitä valmiista tortillalätyistä valmistettuja quesadillojakin tullaan todennäköisesti näkemään keittiössämme uudelleenkin, ainakin jos miehen toiveita kyselen. Hän nimittäin kommentoi tätä settiä näin: ”Olipa kyllä niin hyvät maut, että voin suositella tekemään toistekin”.

 


 

Quesadillojen täyte valmistui helposti kaupan lämpötiskiltä hankittua grillattua broileria hyödyntäen. Elintarvikehanskat käsissäni riivin tuosta broilerista lihat irti luista. Koska kyseessä on kypsä broileri, irtoaa liha todella helposti. Käytin tuosta broilerista kolmanneksen näihin quesadilloihin, ja loput säilöin jääkaappiin. Päätin tehdä niistä seuraavana päivänä kanakeiton. Tortillapaketissa (original, koko large) oli kuusi tortillalättyä, joista käytin tähän neljä. Loput kaksi työnsin pakkaseen odottamaan sopivaa pikkunälkää, jolloin voisin käyttää ne vaikkapa TikTok-tortillojen testaukseen.

 

Uuniqueasadillat Kot Kot

2-4:lle (riippuen nälästä)

 

öljyä

1 sipuli

1/2 suuresta keltaisesta paprikasta

1/2 punainen tuore chili

1/3 grillatusta broilerista  

mustapippuria

tuoretta korianteria

4 tortillalättyjä (large)

1 prk (230 g) Pineapple Salsaa (medium)

225 g juustoraastetta (tässä mozzarellaa ja cheddaria)

 

Lisukkeeksi:

creme fraichea

guacamolea

 

225 C uunissa n. 8 minuuttia

 

Laita uuni lämpenemään ja valmista täyte. Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele ja kuutioi paprika, ja silppua chili. Pieni broilerinlihat ja ole tarkkana, että niihin ei jää luita tai luiden osia.

 


 

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipuli. Lisää chilit ja paprikat, ja anna paprikoidenkin pehmetä muutaman minuutin veran. Lisää broilerit ja kuumenna. Mausta kevyesti mustapippurilla. Lisää silputtua korianteria makusi mukaisesti.

 


 

Levitä tortillat uunipellille leivinpaperin päälle. Käytä tarvittaessa kahta peltiä. Levitä salsa tasaisesti kaikille neljälle tortillalle. Täytettä ei kannata laittaa ihan reunoja myöten, tai muuten ne saattavat pursuta paistettaessa yli reunojen. Ripottele puolet juustoraasteesta yhteensä kahdelle tortillalle. Jaa myös broileritäyte noille kahdelle tortillalle, joilla juustoa. Ripottele loput juustot täytteen päälle.

 


 

Sitten ei muuta kuin ne toiset tortillat näille kanneksi, salsapuoli täytteen päälle. Painele kevyesti reunoja myöten, näin reunat eivät ala irvistellä uunissa. Voit myös paistamisen puolivälissä painella reunoja vielä kerran kiinnemmäksi.

 


 

Paista täytettyä tortillaa 225 C -asteisen uunin keskitasolla n. 8 minuuttia. (Uunien tehot vaihtelevat.) Leikkaa valmiit quesadillat terävällä veitsellä neljään osaan (näistä tuli siis 8 neljännestä). Minä paistoin quesadillat kahdessa erässä, koska muuten olisin joutunut asettelemaan nämä hiukan limittäin. Tuskin sekään olisi haitannut. Kiertoilmauunissa paistaa toki kätevästi kaksi pellillistä kerralla, mutta halusin kuitenkin paistaa quesadillat näin kahdessa erässä, koska tällä tavalla saimme ensimmäiset palat syötyämme seuraavatkin slicet tulikuumina lautasillemme.

Tuosta salsan määrästä vielä sen verran, että oli aivan siinä hilkulla, että avaisinko toisenkin purkillisen salsaa. Tämä on sellainen salsa, jota minulla on aina pari purkkia kaapissa. Päätin kuitenkin olla laittamatta yhtään enempää, koskapa ajattelin myös juuston tuovan mehevyyttä täytteeseen. Ja näin tapahtui. Jos kuitenkin käytät kaikki kuusi tortillaa kerralla, kannatta silloin avata toinenkin salsapurkki. Todennäköisesti kaksi purkillista olisi silloin juuri oikea määrä, tämä salsa on nimittäin hiukan tavanomaista pienemmässä purkissa.

Ripottelin tuoretta korianteria vielä valmiidenkin quesadillojen päälle. Antoivat siinä sekä makua että ilmettä, uunissa paistetut quesadillathan ovat pannulla paistettuihin verrattuna hiukkasen kalpeita. Creme fraiche ja guacamole toimivat hyvin quesadillojen lisukkeina. Olut on yleensä hyvä ruokajuoma tortilloille, mutta tällä kertaa mieleni teki roseeviiniä. Sitä saa, mitä tilaa.

 


 

Guacamole on tosi helposti ja nopeasti tehtävissä, vaikkapa tämän linkin ohjeen mukaan. Samasta linkistä löytyy myös ihan mielettömän ihanat pehmeät katkaraputacot. Niin, ja Margarita-ohjekin sieltä löytyy. Margarita sopii kuin nenä päähän meksikolaissävytteisen aterian aperitiiviksi, tai ruoantekojuomaksi. Sellaiset siemaisimme viime perjantainakin ennen toimeen ryhtymistä.

 


 

Guacamolesta vielä sen verran, että koska oli jo aika myöhäinen ilta ja minua laiskotti, päätin tällä kertaa oikaista guacamolen teossa. Tein sen sekoittamalla pilkotun avokadon Pirkka Parhaat -sarjan valmiiseen guacamoleen. Puristin sekaan myös puolikkaan limen mehut. Ei ollut muuten mikä tahansa avokado, vaan se oli ihan täydellinen, kuten tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy. Sen myötä oli myös tuunattu guacamole erehdyttävästi itse tehdyn makuinen.

 


 

Näillä lähti iloisesti viikonloppu käyntiin. Kiva viikonloppu siitä tulikin. Seuraavana päivänä valmistin tosiaan lopuista broilereista ihan älyttömän hyvän meksikolaistyylisen kanakeiton. Siitä lisää myöhemmin.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti