perjantai 12. helmikuuta 2021

Dukkahlohi ja kasvisbulgur

 

Viime postauksessani kerroin talviloman suloisista aamiaisista, ja nyt olisi sitten vuorossa erään lomapäivän pääateria: dukkahlohta ja kasvisbulguria jogurttikastikkeella. Se oli niin kiva setti, että on parasta kirjoittaa se tänne blogiin talteen. Tämä ateria oli ihan täydellistä myös siltä kantilta, kun halusin tehdä mahdollisimman vähäisellä ajankäytöllä mahdollisimman ihanaa ja mielihyvää tuottavaa ruokaa. Tämä oli juuri sellaista. Reippaan ja pitkän ulkoilurupeaman jälkeen makustelimme hymy huulillamme tämän annoksen eri osasia, jotka täydensivät mainiosti toisiaan.

 


 

Aloitin kokkauksen jogurttikastikkeesta, se oli hyvä saada jääkaappiin makuuntumaan.

 

Jogurttikastike

3-4:lle

 

200 g turkkilaista jogurttia

3 tl dijonsinappia

suolaa (maistele sopiva määrä)

mustapippuria (muutama pyöräytys myllystä)

½ limen mehu

½-1 dl tillisilppua

 

Sekoita jogurttiin kaikki loput ainekset. Anna makuuntua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, ja vaikka pidempäänkin.

 

Dukkahlohi

2:lle

 

2 kpl lohen annospaloja à 150 g

sitruunanmehua

suolaa

mustapippuria

dukkahia

 

Käytettävissäni oli kaksi annospalaa lohta, mutta ihan hyvin voit kypsentää myös kokonaisen lohi- tai kirjolohifileen samalla systeemillä. Lohet uunipellille leivinpaperin päälle ja puristus sitruunasta lohen pinnalle. Mausteeksi kevyesti suolaa (hieno merisuola parasta) ja pippuria sekä reilu kerros dukkah-mausteseosta. (Dukkahia myydään valmiina seoksena hyvin varustelluissa ruokakaupoissa, mutta sen voi valmistaa myös itse. Käyttämäni dukkah oli valmis, herkkukaupasta ostettu seos.) Kypsennä lohet 200 C asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia.

 


 

Uunien tehot vaihtelevat, samoin mieltymykset lohen kypsyydestä. Jos haluat ottaa varman päälle, käytä paistomittaria. Netistä löytyy tavoitelämpötiloja. Minä luotan omiin silmiini, ja epävarmuuden tullen raottelen lohta varovasti haarukalla nähdäkseni kypsyyden. Minun mitta-asteikkoni mukaan lohi on valmista silloin, kun se ei näytä sisältä enää raa’alta, vaan kypsältä, ja on edelleen mehevä. Tiedostan, että tämä kypsyysaste on ammattikokkien mielestä mahdollisesti jo ylikypsä, mutta omapa on makuni, loheni ja keittiöni.

 

Kasvisbulgur

2-3:lle

 

2 dl bulguria (kts. keitto-ohje pakkauksesta)

suolaa keitinveteen ja kasviksille

oliiviöljyä

n. 10 cm pala purjoa silputtuna

1 keltainen paprika kuutioituna

1 rs kirsikkatomaatteja halkaistuina

mustapippuria

veitsenkärjellinen chilihiutaleita

½ limen mehu

tuoretta korianteria

 

Keitä bulgur kevyesti suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kuullota purjo pannulla öljyssä, lisää paprikakuutiot ja jatka kuullotusta. Kun paprikatkin ovat hiukan pehmenneet, lisää tomaatit ja kuumenna. Mausta suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla. Sekoita kasvikset bulguriin ja purista joukkoon limen mehu. Lisää myös silputtua korianteria makusi mukaisesti. Jos joku syöjistä ei pidä korianterista (se jakaa mielipiteitä), voi sen laittaa myös erikseen tarjolle, ja kukin voi lisätä annokseensa haluamansa määrän tuota voimakkaan makuista yrttiä. Tarkista kasvisbulgurin maku, ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

 


 

Kyllä meidän kelpasi. Tästä ruoasta jäi hyvä olo, vaikka reilusti söimmekin. No, olihan meillä kyllä poikkeuksellisen paljon liikuntaakin takana. Sää suosi, ja Nuasjärven ympäristö oli kaunista. Niinpä lenkkien pituudetkin kasvoivat ihan huomaamatta, etenkään kun ei ollut kiirettä minnekään. Ihan sielu lepäsi lenkkeilyn ohella huurteisia puita ihmetellessä. Vai mitä sanotte näistä? Oli pakko pysähtyä aina välillä kuvaamaan.

 


 


 


 

Tämä loma antoi sitä, mitä siltä haettiin. Lepoa ja liikuntaa. Aikaa lukea ja katsella leffoja. Hetken hengähdystä. Pysähtymistä. Elämästä nauttimista ja hetkeen tarttumista. Ulkomaan matkoja yhä vain odotellessa, ihan kelpo loma.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti