torstai 30. heinäkuuta 2020

Varhaiskaali-makkaraherkku grillissä muhittaen


Jatketaan kaalilinjalla vielä tämän postauksen verran, varhaiskaalista kun on moneksi. Tämä kaalipohjainen herkku syntyi eräänä maanantaina, kuten aika moni muukin hyvä keksintö on syntynyt. Tiedättehän, silloin laitetaan kaikki viikonlopun jämät kehiin, ja katsotaan kuinka käy. Tämänkertainen kokeilu lähti kaalinpalasta, joka oli pari päivää aiemmin jäänyt yli coleslaw-kaalisalaatin tarvitsemasta kaalimäärästä. Tuota kaalinpalasta katsellessani sain idean testata, miten suikaloitu varhaiskaali käyttäytyy paistovuoassa grillattuna. Lisäsin mukaan muitakin hävikkiuhan alla olevia raaka-aineita, välillä jopa itsekin yhdistelmää kummastellen. No aivan suotta epäilin, lopputulos oli huikea.




Kaaliherkku


1,7 l paistovuoka (reiätön)
oliiviöljyä
½ suikaloitu varhaiskaali
2 viipaloitua porkkanaa
tähteeksi jääneitä keitettyjä uusia perunoita (tässä 4 pientä)
2 viipaloitua tomaattia
hienoa merisuolaa
mustapippuria
loraus siirappia
2 viipaloitua grillimakkaraa
jotain yrttisilppua (tähän nappasin piharuukusta valkosipuliyrttiä)

Huuhtele, kuivaa, suikaloi ja viipaloi kasvikset. Öljyä (tai voitele voilla) vuoan pohja ja levitä kaalisuikaleet vuokaan. Lisää loput kasvikset ja lorauta niille oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta sekaan hieman siirappia.




Lisää viipaloitu makkara ja yrtit.




Laita vuoka puoliteholle säädettyyn grilliin (meillä kaasugrilli). Anna muhia kannen alla 20-25 minuuttia välillä varovasti lusikalla sekoitellen. Tai oikeastaan ennemminkin vain tarkastaen, että ainekset eivät tartu kiinni vuoan pohjaan. No eivät tarttuneet. Eivät edes yrittäneet tarttua.




Tästä tuli oikeastaan eräänlainen kesäversio kaalipadasta. Pieni siirappisuus teki ihmeitä, ja aromit olivat todellakin kohdillaan. Ja voi veljet, kuinka ihana liemi sinne vuoan pohjalle muodostuikaan. Tästäpä ei paljon grillipyttäri parane.




Niin kauan kuin varhaiskaalia on tarjolla, kannattaa ostaa kaalinkerä vaikka joka kauppareissulla. Se ei edes maksa paljon. Kaalin voi lohkoa ja grillata sellaisenaan, katso grillattujen kaalilohkojen ohje vaikka tästä linkistä. Jos taas sää ei suosi grillaajaa, syntyy varhaiskaalista ihan satumaisen ihanaa herkkua myös pannussa paistamalla. Tuollaisen paistetun varhaiskaalin ohjeen löydät tästä linkistä. Nämä kaikki varhaiskaaliohjeet ovat hyvinkin kokeilemisen arvoisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti