maanantai 28. tammikuuta 2019

Veriappelsiinien aikaan, katkarapukirjolohta ja raikasta salaattia


Viikonloppu tuli kyllä jälleen kerran tasan oikeaan kohtaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittänyt ihan koko viikolle. Hetken hengähdys oli siis paikallaan. Pakkasta luvattiin ja saatiinkin koko viikonlopulle. Tällä kertaa se ei haitannut lainkaan, vaan olin siitä jopa salaa tyytyväinen. Lopultakin saisin rauhoittua mökin seinien sisälle, sytyttää kynttilät, vetää villasukat jalkaan, käpertyä sohvan syliin viltin alle ja lukea kaikessa rauhassa. Pakkanen takasi sen, että ei tarvinnut kärsiä tunnontuskia ulkoilun sivuuttamisesta. Ulos ei todellakaan tehnyt mieli, vaikka aurinkokin jo näkyi hetken aikaa Noitatunturin takaa. Aurinkoa löytyi myös lauantaipäivän salaatistamme, joka oli varsinainen vitamiinipommi.




Sitruksinen salaatti
(4:lle)

1 pss jääsalaattia
1 suuri appelsiini
2 veriappelsiiniä
1 punasipuli (+ oliiviöljyä, hunajaa ja balsamicoa)
2 avokadoa
½ sitruunan mehu
1 prk raejuustoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

1.
Pese, linkoa ja revi salaatti ja levitä se laakealle salaattivadille.

2.
Pese appelsiinit ja leikkaa molemmista päistä kiekot pois siten, että hedelmäliha tulee näkyviin. Aseta appelsiini pystyyn leikkuulaudalle ja leikkaa veitsellä kuori pois, suikale kerrallaan. Leikkaa ihan reilusti siten, että appelsiinin pintaan ei jää valkoista. Käännä kuorittu appelsiini vaakatasoon, ja leikkaa siitä kiekkoja. Tämä onnistuu mainiosti terävällä veitsellä. Levitä appelsiinikiekot salaattipedin päälle.




3.
Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja kuullota siinä punasipulirenkaat pehmeiksi. Lisää loraukset hunajaa ja balsamicoa ja sekoittele hetki. Siirrä pannu sivuun. Punasipulit saavat hieman jäähtyä ennen salaattiin lisäämistä.(Tässä linkissä toinen kiva salaatti marinoiduilla punasipuleilla.)




4.
Leikkaa avokadot pituussuunnassaan halki. Poista kivi ja irrota avokadon liha kuoresta. Itse teen sen liu’uttamalla ruokalusikkaa kuoren ja hedelmälihan välissä. Viipaloi avokadot ja levitä viipaleet salaatin päälle appelsiinikiekkojen väleihin. Purista sitruunan mehua erityisesti avokadojen päälle.




5.
Lisää marinoituja punasipuleita sinne tänne.




6.
Lusikoi raejuustoa salaatin päälle ja reunoille siten, että näkyviin jää kaikkia edellisiä aineksia.




7.
Pirskottele hieman oliiviöljyä salaatin päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 2-3 pyöräytystä kummastakin myllystä riittänee.

Katkarapuhunnutettu kirjolohifilee

kirjolohifilee (tämä n. 600 g)
½ sitruunan mehu
suolaa
pippuria
1 pss katkarapuja

Huuhtele kirjolohifilee ja taputtele se kuivaksi talouspaperilla. Aseta kala uunipellille leivinpaperin päälle. Nypi ruodot pois. Purista fileen päälle sitruunan mehua. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Lisää paiston puolivälissä sulatetut ja valutetut katkaravut kirjolohifileen päälle.




Tämä ateriakokonaisuus jätti hyvän olon. Aina ei tarvitse olla perunoita, riisiä, pastaa tms. Salaatti oli kevyt ja raikas, mutta silti täyteläisen makuinen lisuke. Siinä oli niin paljon värejä, että sen täytyi olla myös terveellistä. Tästä setistä saimme paljon vitamiineja ja kivennäisaineita.  Ne auttavat jaksamaan seuraavankin viikon kiireissä.




Nytpä tulikin mieleeni, väreistä kun puhuin…. Edellisenä viikonloppuna Tallinnassa messuilemassa meille oli katettu aivan ihastuttava välipalabuffet sisältäen vatikaupalla herkullisia sormisyötäviä sitruunaveden kera.




Omat suosikkini olivat arancinit (täytettyjä risottopalloja) ja inkiväärimarinoitua lohta rapeassa ”pesässä”.




Myös rehevä ja runsas hedelmätarjotin oli tosi kiva idea, ja se saikin ansaitusti hyvän vastaanoton. Tämä oli paljon parempi vaihtoehto kuin ne perinteiset kokouskahvit ja pullat. Nämä piristivät kauneudellaan ja antoivat hyvin virtaa.




Oikein hyvää alkanutta viikkoa! Kiitos kun vierailit blogissani!


4 kommenttia:

  1. Oooo...Noitatunturi! <3
    Tepä majailette ihanassa paikassa!! <3

    Tuossa salaatissa todellakin riitää väriä - herkullisen näköinen. Ja herkullista on myös lohi katkaravuilla, nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen varmaan noitanainen 😉😂
      On se ihana paikka ❤️ Siellä sielu rauhoittuu.
      Oli kyllä hyvä tuo settikin 👍

      Poista
  2. Ihana salde, ja niin kauniin värinen. Tuo lohi katkaravuilla, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavista kommenteista! Salaatti oli varsinaista väri-iloittelua 😀 Ja lohi katkaravuilla toimii aina 👍

      Poista