tiistai 19. kesäkuuta 2018

The Burgeri


Loppuviikon kauppareissulla silmiini osui kokonainen uusi tuotesarja hampurilaistarvikkeita, joita päädyin tarkemmin tutkimaan. Sämpylöiden luvattiin olevan gourmeeta. Really? Olin jo muutaman päivän ajan aikonut sopivassa saumassa grillata oikein hyvät hampurilaiset. Niinpä tilaisuus oli varsin otollinen, ja kärryyni sujahti sämpylöiden lisäksi niin aiolia, juustoja kuin pihvitkin. Näin meillä olisi seuraavan golfpelin jälkeen jo kotona valmiina ainekset, joista nopeasti grillaisimme täydelliset hampurilaiset, ja loput sämpylät laittaisin pakkaseen odottamaan seuraavaa tarvetta. Muuten hyvä, mutta kotona huomasin sämpylöiden olevan jo sulatettuja, eikä niitä pussin tekstin mukaan saanut enää uudelleen pakastaa. Hävikistä en tykkää, niinpä päätin, että kun syödään hampurilaisia, niin sitten todella syödään hampurilaisia. Ensin sunnuntaipelin jälkeen söimme juustohampurilaisia, ja jonakin iltana alkavalla työviikolla ajattelin tehdä lohihampurilaiset. Niistä lisää myöhemmin. Keskitytään tässä vaiheessa tähän lihaversioon, josta tuli ehkä yksi elämäni parhaista hampurilaisista. Annoin sille nimen The Burgeri.




Sunnuntai olikin kertakaikkisen upea päivä kaikin puolin. Sää oli mitä parhain, oli lämmintä ja aurinkoista. Ensin golfkierros hauskassa seurassa ystävien kesken, sitten kotiterassille hampurilaisia grillaamaan ja kesäpäivästä edelleen nauttimaan. Jauhelihapihvit otin heti kotiin tultuamme huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Sillä välin ehdin mainiosti valmistella muut täytteet ja kattaa pöydänkin. 

The Burgerin ainekset

sämpylät
naudan jauhelihapihvit à 140 g (ei saa olla rasvatonta jauhelihaa)
suolaa ja mustapippuria pihvien maustamiseen
sinihomejuustosiivut (valmiiksi siivutettuja)
cheddarsiivut (valmiiksi siivutettuja)
aiolia
salaatinlehtiä
tomaattisiivuja
sipulihilloketta (valmis, lahjaksi saatu herkkukaupan tuote, aivan ihanaa!)







Painoin keskelle pihvejä sormilla kevyesti kuopat. Näin pihvit eivät kupristu paistettaessa. Suolasin ja pippuroin ne ja paistoin grillin öljytyllä paistokivellä niitä 3 minuuttia per puoli. Kun pihvit oli käännetty, lisäsin juustot pihvien päälle, sinihome alle ja cheddar päälle. Sämpylänpuolikkaita grillasin ritiläosalla 1 minuuttia per puoli. Grillatuille sämpylänpuolikkaille (sekä pohjaan että kanteen) pruuttasin aiolia suoraan purkista. Sitten pohjan päälle salaattia, jonka päälle juustokuorrutettu pihvi. Seuraavaksi nokare sipulihilloketta ja tomaattisiivut. Kansi päälle, ja se oli siinä.




Sunnuntain kunniaksi lasi viiniä ja hampurilaiset hanuria kohti. Joo, ääntä kohtihan se normaalisti sanotaan. Niin minäkin yritin eräänä pääsiäisenä ruokapöydässä sanoa, kehottaakseni pöytäseuruetta aloittamaan ruokailun. Jostakin syystä kehotin kuitenkin, että ”hanuria kohti!”. Repesimme täysin, oikein vedet silmissä nauroimme. Porukat olivat huuli pyöreänä, että ”mitä se sanoi”. Itse olin vähintäänkin yhtä yllättynyt. Sen jälkeen meillä on aina kehotettu, että hanuria kohti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti