Elämme erikoisia aikoja. Korona on vaikuttanut meidän
jokaisen elämään tavalla tai toisella. Osa meistä on selvinnyt vähemmin kolhuin,
kun taas toiset meistä ovat kokeneet jopa kestämättömiä menetyksiä. Sitä ajatellessa
tuleekin mieleen, että kuinka edes kehtaan olla nyreissäni siitä, kun emme ole tänä
vuonna päässeet matkustamaan tavalla, mihin olemme tottuneet. Tai siitä, että
olemme joutuneet muutoin rajoittamaan elämäämme, ja tapaamme elää. Tiedostan, että asiat voisivat
olla vielä huonomminkin. Mutta kyllä se silti potuttaa, kun itselle tärkeiden
asioiden toteuttaminen käy liki mahdottomaksi. Ehkä sekin tuntemus on jopa
sallittua. Viime viikonloppuna uskalsimme kuitenkin tarkan pohdinnan jälkeen lähteä
pienelle kotimaanmatkalle, jonka olimme alkukesästä siirtäneen tähän
ajankohtaan, luullen (turhaan) koronatilanteen olevan nyt rauhallinen. Matkan huipentumana
oli määrä olla keväällä koronan vuoksi hiljaisuudessa ohitetun miehen merkkipäivän
jälkikäteen tapahtuva juhlistaminen historiallisessa Ravintola Savoyssa.
 |
Savoyn Grande Menun laji nro 2
|
Lähdimme perjantaina matkaan maskit kasvoillamme. Kyseessä oli
ensimmäinen lentomme sitten helmikuun, joten ilmassa oli lievää
hermostuneisuutta. Sitä ei millään muotoa vähentänyt se, että lentokentälle
lähtiessämme kuuntelimme uutisista arvailuja siitä, julistetaanko matkakohteemme
Helsingin saavuttaneen koronan leviämisvaiheen. Hermostus näkyi ehkä myös
siinä, että minä, ”kokenut maailmanmatkaaja”, unohdin laittaa kosmetiikkaa
sisältävän minigrip-pussini asianmukaisesti turvatarkastushihnan laatikkoon. Tein
sen vasta pyydettäessä. No, sattuuhan sitä. Aika pian huomasimme olomme suht
turvalliseksi, ja lentokoneeseen päästyämme vakuutuimme, että kaikesta on
huolehdittu niin hyvin kuin on mahdollista. Maskia emme silti uskaltaneet poistaa
lennon aikana lainkaan, vaan kieltäydyimme Finnairin tarjoamasta virvoketarjoilusta.
Heikoin lenkki matkustamisen aikana olivatkin ne muutamat kiireiset,
jotka eivät malttaneet pysyä laskeutumisen jälkeen istuimellaan, kuten koneessa
oli juuri kuulutuksin ohjeistettu. Käytävälle oli lupa nousta vasta, kun kuuli
oman penkkirivinsä mainittavan. Istuimme rivillä yksi, joten meillä olisi ollut
lupa poistua ensin, kenenkään meitä läheltä ohittamatta. Onneksi noita
kiireisiä oli kuitenkin vain kourallinen, joista tosin joku änkesi seuraavaksi
kanssani samaan pyöröoven lokeroon. Palkitsin hänet mulkaisulla, jota maskikaan
ei himmentänyt. En kuitenkaan välittänyt alkaa häntä torumaan, ettei hän vain
vastaisi mitään, pölläyttämällä samalla muutamat hiukkaset sieltä maskinsa
raoista. Muutoin tuolla lentokentällä ei tarvinnut juuri turvaväleistä
huolehtia. Tunnelma oli suorastaan aavemainen.
Olimme päättäneet vältellä julkisia kulkuneuvoja, joten
otimme taksin. Edelleen maskit kasvoillamme, samoin kuskilla. En olisi muuten
sitä taksia valinnutkaan. Hotellissa paikat hohtivat puhtauttaan, mutta siitä
huolimatta pyyhkäisin matkatavaroiden joukkoon pakkaamillani desinfiointipyyhkeillä
oleelliset pinnat läpi. Saattoi olla turhaa, mutta ei se vara venettä kaada,
ajattelin.
 |
Lempihotellini Lilla Roberts
|
Lily Lee
Illan tullen oli päivän työosuus hoidettu, ja saatoimme
heittäytyä vapaalle. Meillä oli pöytävaraus Lily Lee -ravintolaan, joka on yksi
Tomi Björckin (kumppaneineen) uusimmista ravintoloista. Tämän ravintolan
inspiraation lähde on Taiwanilainen ruokakulttuuri. Olimme etukäteen pyytäneet
pöytää erityisen hyvillä turvaväleillä, ja sellaisen saimme. Pöytä oli
suorastaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta samalla hienolla tähystyspaikalla.
Pöydässämme jo odottikin kaksi kappaletta Helsingissä asuvia perheenjäseniämme,
jotka olivat reissun ainoat lähikontaktimme. Heidänkin kanssaan kunnioitimme
toistemme turvareviirejä. Tänä vuonna olemme kuuliaisesti pidättäytyneet halailemasta
edes läheisiämme. Siis heitä, jotka asuvat eri taloudessa. Nytkin suoritimme
vain etähalaukset silmiin katsoen, ja käsivarret rinnalle ristiin halauksen merkiksi
laittaen. Tuntuuhan se aina yhtä erikoiselta, mutta minkäs teet.
Maskit poistimme vasta pöydässä, kädet ennen ja jälkeen maskinpoiston
desinfioiden. Oma käsidesi kulkee aina mukanani, mutta myös pöydästä löytyi
tarvittava arsenaali käsidesiä sekä vaahtokarkin näköisiksi rulliksi käärittyjä
puhtaita, märkiä froteepyyhkeitä. Olipa hyvä, etten pistellyt niitä poskeeni.
Sitten saatoimmekin keskittyä olennaiseen, eli rakkaiden kanssa seurusteluun ja
uskomattoman ihanista makuelämyksistä nauttimiseen. Valitsimme hyvän määrän
yksittäisiä, henkilökohtaisia makupaloja, ja vähintäänkin yhtä hyvän määrän
jaettavia herkkuja. En edes yritä laittaa niitä mihinkään järjestykseen. Kuvat
puhukoot puolestaan. Hallelujaa jokaiselle suupalalle!
Tässä ei ollut edes kaikki, mitä nautimme, mutta ehkä näistä pääsette jäljille, mistä kyse. Todellakin tykkäsimme.
Lauantaille ei ollut luvassa työasioita, ja päiväohjelma oli
muutenkin löysä. Ensimmäinen tärppi oli myöhäiselle iltapäivälle. Siispä kerrankin
oli niin, ettei hotellista ollut kiirettä minnekään. Ei kokoukseen, ei
lentokentälle, ei minnekään. Päätimme, että koska matkailuvuotemme on ollut niin
ankea, olemme ansainneet pientä hemmottelua. Huonepalvelun tuoma aamiainen on
sellaista luxusta, mistä näissä oloissa on lupa hyvällä omallatunnolla nauttia.
Toisaalta kierrän näinä aikoina buffetit kaukaa, joten joka tapauksessa aamiainen
huoneessa kuulosti hyvältä idealta. Tarjolla oli kolme eri vaihtoehtoa aina huonehintaan
kuuluvasta itse haettavasta takeaway-aamiaispussista tähän lisämaksulliseen
Lux-huonepalveluaamiaiseen kaikilla herkuilla. Huh huh, Lux-aamiaisesta olisi
riittänyt useammallekin. Emme millään pystyneet torjumaan hävikkiä, vaikka
parhaamme yritimme. Päätin kuitenkin, että en nyt tällä kertaa tunne siitä
syyllisyyttä, vaan keskityn iloisin mielin harvinaiseen ja täysin ansaittuun
ylellisyyteen. Elämästä saa ja pitää nauttia.
Ravintola Savoy
Lauantain huipentuma oli kauan odotettu illallinen ravintola
Savoyssa. Olin etukäteen tutustunut Savoyn kotisivuilla julkaistuun COVID-19
-toimintasuunnitelmaan, ja tulin vakuuttuneeksi, että myös turvallisuudesta on
huolehdittu. Niinpä illan tullen nousimme pikkuruisella hissillä odottavin
mielin yläkerrokseen, jonne saavuttuamme henkilökunta otti meidät hyvin
tehokkaasti ja ammattimaisesti ”haltuunsa”. Kaikilla tuntui olevan tehtävänsä,
ja kaikki olivat tehtäviensä tasalla. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt, ja
nimenomaan positiivisella tavalla. Tälläkin kertaa pöytämme oli riittävän etäällä
muista pöydistä, ja meillä kaikki hyvin. Kaikki oli täydellistä. Valaistus,
akustiikka, tunnelma, historian havina, ihan kaikki. Kohotimme maljat illan
sankarille, kuin myös iloiselle jälleennäkemiselle ja hohdokkaalle illalle.
Taisimmepa kohottaa maljat myös marsalkka Mannerheimille, syvästi isänmaallisia
kun olemme. Illalliseksi nautimme Grande Menun ja jätimme viinien valinnat
ammattilaisille, eli päädyimme viinipakettiin.
Odotimme illalliselta paljon, ja taas kävi toteen, että sitä
saa mitä tilaa. Täydellisyyttä hipova ei riitä kuvaamaan pöydän antimia, vaan
kyllä kaikki oli ihan täydellistä. Ilta kävi vielä täydellisemmäksi pianistin
aloitettua soittonsa. Päivänsankari sai oman huomionosoituksensa lempikappaleensa
myötä, joka tuli täydellisenä yllätyksenä niin sankarille kuin minullekin.
Pikkulinnut olivat käyneet niin hämärästi laulelemassa, että emme missään
vaiheessa havainneet kenenkään vievän viestiä pianistille. Sieltä se miehelleni
omistettu kappale joka tapauksessa tuli, tyylikkään hienovaraisesti ilman yleistä
huomiota. Mieheni on sellaista sorttia, joka vaivautuu huomionosoituksista, eli
näin tämä meni niin kuin sen pitikin mennä. Ulkopuoliset tuskin edes huomasivat
mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kappaleen loputtua taputimme äänettömästi
kiitoksemme pianistille, johon hän vastasi hymyllään. Upeaa.
Oli myös kiva nähdä Chef Patron Helena Puolakka tuomassa
lisää tunnelmaa saliin. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ravintolalla on
kasvot, niin noiden kasvojen täytyy myös näkyä salissa. Toki lomansa kaikille suotakoon,
mutta mahdollisuuksien mukaan kuitenkin. Ja jos vielä käy sellainen onni, että Chef
itse tuo jonkin lajin pöytään suoden hetken verran aikaa muutaman sanan
vaihtoon, niin vielä hienompaa. Näinkin tapahtui. Kuulimme Chefin tuoman kullanhohtoisen
annoksen olevan hyväksi mm. nivelille. Hauskaa nippelitietoa. Tunnelma oli
paitsi hieno, myös mukavasti rento ja välitön. Eikös se niin ole, että kokemus
tuo varmuutta. Ja tarkoitan tällä nimenomaan henkilökuntaa. Toki tuo välittömyys pelaa aina kahteen suuntaan, ja meille onkin
aina mieluisaa rupatella henkilökunnan kanssa paikan antimista ja
taustatiedoista. Mietimme myös, että aika välitön tunnelma taisi olla Marskinkin
kanta-asiakasaikoina. Kyllähän Savoy on todellakin The one and only Suomen
mittakaavassa, ja kelpaa siitä tulla kauempaakin nauttimaan, kunhan vain saadaan
tuo matkailu taas elpymään.
Illastimme Savoyssa nelisen tuntia, mitä hämmästelimme
poistuessamme. Oli osa nautintoa, kun ei tarvinnut vilkuilla kelloon, että milloin
se monien käyttämä 2,5 tunnin aikahaarukka on täytetty. Kukaan ei siis tullut hoputtamaan pöydästä
pois, ja toisaalta emme kyllä hidastelleetkaan. Lajeja vain oli niin paljon, ja ne tarjoiltiin juuri sopivalla tahdilla.
Matka meni siis oikein hyvin, ja tuntui kuin olisimme käyneet
pidemmälläkin matkalla. Varovaisia koitimme olla, ja samalla ihmettelimme
joidenkin muiden asiakkaiden huolettomuutta, niin ravintoloissa kuin hotellin
aulassakin. Jotkut halailivat ystävän saapuessa kuin ennen vanhaan. Totuus on
kuitenkin se, että vihollinen on näkymätön, ja kukaan ei voi varmuudella
tietää, kantaako virusta vai ei. Voihan toki olla, että nämä näkemäni halailijat
olivat jo kaikki koronan sairastaneita, ja siksi huolettomampia, ja ihan
turhaan tässä moralisoin. Mutta elleivät ole, niin aika monta vaaran paikkaa satuin
näkemään. Voi kun nyt maltettaisiin pitää vähän etäisyyttä. Jos niin teemme,
sitä varmemmin saavat myös ravintolatkin jatkaa toimintaansa edes rajoitusten
alla, mutta kuitenkin.
Tähänpä on hyvä päättää raporttini. Koitetaan edelleenkin
jaksaa pitää fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä. Pestään käsiä ja
pidetään maskeja. Pysytään terveinä.
Oikein hyvää adventtia!
