torstai 12. marraskuuta 2020

Possunnoisetit viherpippuri-jallukastikkeessa ja valkosipuliperunat

 

Harvemmin tulee tehtyä possua ruoaksi, mutta tässä eräänä viikonloppuna sitä pitkästä aikaa tein. Olin tilannut ruokaverkkokaupasta porsaan sisäfileen tarkoituksenani kypsentää se kokonaisena, kuten sen yleensäkin kypsennän. Keksin kuitenkin siivuttaa sen, ja paistaa siivut pannulla. Loppumuhitus tapahtui kunnon kermaisessa soosissa. Voi herran jestas, että oli hyvää. Ja kun lisukkeeksi oli kermaiset valkosipuliperunat, niin olipas se setti niin kermaista, niin kermaista. No, sallittakoon kermaöverit silloin tällöin, kunhan ei oteta tavaksi.

 


 

Possunnoisetit

4:lle

 

1 pkt (n. 600-800 g) porsaan marinoimatonta sisäfileetä

suolaa

mustapippuria

voita paistamiseen

 

0,5 dl Jaloviinaa

2 rkl viherpippureita

2 rkl Dijon-sinappia

3,3 dl kuohukermaa

(tarvittaessa lihafondia tai suolaa, mutta maista ensin!)

 

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön, pakkauksesta löytynee tarkemmat ohjeet. Poista fileestä kalvot. Leikkaa liha noin 1-1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi, ja painele viipaleet hieman ohuemmiksi nyrkillä tai rystysillä kelmun läpi. Mausta viipaleet suolalla ja mustapippurilla.

Paista viipaleet kumminkin puolin voissa pannussa. Pari minuuttia per puoli riittää. Paista viipaleet parissa kolmessa erässä, jotta pannu ei tule liian täyteen. (Näin tulee lihalle kauniimpi pinta, ja myös kääntely on helpompaa.) Nosta paistetut noisetit lautaselle odottamaan loppumuhitusta.

 


 

Kun kaikki noisetit on paistettu, lorauta Jaloviinaa samalle pannulle, sitä välillä puhdistamatta. Pannusta saa noisettien paistamisen jäljiltä upeat maut liemeen! Kiehauta ja lisää morttelissa kevyesti rouhitut viherpippurit. Jätä muutama viherpippuri rouhimatta, ja säästä ne loppuvaiheeseen. Lisää sinappi ja kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää myös paistetut lihasiivut, ja hauduta niitä kastikkeessa noin 10 minuuttia.

 


 

Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa hieman lihafondia (1-2 tl riittänee) sekä suolaa ja/tai pippuria. Tärkeintä on, että maistelet ennen maustamista. Lisää myös muutama kokonainen viherpippuri.

Tarjosin nämä sairaan hyvät possunnoisetit vihreiden papujen ja valkosipuliperunoiden kanssa. Voit toki halutessasi käyttää valkosipuliperunoihin pakastealtaan perunaviipaleita. Mutta jos haluat taatusti hyviä valkosipuliperunoita, kuori ja viipaloi perunat itse. Ei siinäkään kauan mene. Lopputulos palkitsee.

 


 

Valkosipuliperunat

4:lle

 

1 kokonainen valkosipuli

1 kg perunoita (sellaisia ”sopivasti” jauhoisia)

voita vuoan voiteluun

suolaa

mustapippuria

5 dl kuohukermaa

 

Erottele valkosipulinkynnet toisistaan ja kuori ne. Litistä kuoritut kynnet veitsen (leveällä) lappeella, ja silppua. Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Voit käyttää viipaloimiseen yleiskonetta, mutta itse teen tämänkin vaiheen käsin, etenkin jos käsiteltävänä oleva määrä pysyttelee tässä neljän hengen satsissa.

Voitele vuoka ja lado vuoan pohjalle perunaviipaleita niin, että pohja peittyy. Mausta suolalla ja pippurilla, ja ripottele valkosipulia perunoiden päälle. Toista tämä niin kauan kuin perunoita riittää. Perunoita suolatessa ei kannata olla liian varovainen, niistä on tosi vaikea saada ylisuolaisia. Jonnekin ne suolat aina tuntuvat häviävän, ja toisinaan saa lisätä suolaa vielä valmiillekin valkosipuliperunoille.

Lisää myös kerma, ja laita vuoka 225 C uuniin n. 50-60 minuutiksi. Tarkista perunoiden kypsyys, ja laita vuoka tarvittaessa takaisin uuniin. Jos lisäaikaa tarvitaan, kannattaa peittää vuoka foliolla, jotta perunat eivät pääse kärähtämään.

 


 

Tämä setti maistui jumalaiselta. Jos ei siitä puuttunut makua, ei siitä puuttunut myöskään kaloreita. Mutta eihän näitä tällaisia ruokia joka päivä syödäkään. Valmistin tämän aterian eräänä lokakuisena sunnuntaina, ja sunnuntairuokana tämä onkin ihan parhaimmillaan.

 

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt pastaa suht samalla setillä paitsi suurustanut kastikkeen. Tosi herkkua vaikka ehkä et niin italialaisen ystävä olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu varmaan vaikka minkä kanssa. Italialaisen ruoan ystävä olen kyllä. Se on suorastaan lempikeittiöni, jos jonkun maan keittiö olisi ihan pakko valita :)

      Poista