torstai 19. maaliskuuta 2020

Katkarapuherkku ja lohta babypinaattipedillä


Viime viikonloppu oli ajankohta, jonka jälkeen ymmärsin elämän muuttuvan myös täällä Suomessa, omassa lintukodossamme. Tunnelma kiristyi jo edellisellä viikolla, mutta mieli halusi vielä uskoa ihmeeseen. Järki kuitenkin tiesi, mitä tuleman pitää. Korona ei ollutkaan enää kaukainen kummitus. Elämä tulisi muuttumaan määrittelemättömäksi ajaksi. Perjantaina päätimme mennä vielä nauttimaan huippuravintolaan miehen etukäteen varaamasta huippuateriasta. Oli syntymäpäiväni, ja blogikin täytti seuraavana päivänä kaksi vuotta. Ruoka oli taivaallista, samoin viinipaketti oli taivaallinen nimeään myöten. Päätimme antaa itsellemme luvan nauttia vielä kerran joka suupalasta ja hetkestä, ennen kuin korona saapuu kaupunkiin. Meillä oli vähän sellainen ”viimeisen ehtoollisen” mieliala. Lauantaina sitten asiat konkretisoituivat omallakin paikkakunnallamme. Kielto vierailla vanhusten hoivakodeissa astui voimaan. Se sai minut erityisen surulliseksi, koska en tiedä milloin pääsen seuraavan kerran tapaamaan laitoshoidossa olevaa äitiäni.

Sen sijaan vielä hyvissä voimissa oleva ja kotonaan asuva anoppini oli tulossa meille syömään. Olimme etukäteen ajatelleet, että siinä vaiheessa, kun emme pääse enää vierailemaan hoitokotiin, on ehkä syytä rajoittaa myös vielä kotona asuvien vanhempiemme tapaamista. Ehdotimme anopilleni, että olisiko viisasta jättää jo tämä yhteinen ateria väliin. Hän ei ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsakaan, vaan sovimme, että no kerran vielä. Huolellisen käsienpesun ja käsidesin kautta aloitimme siis katkeransuloisen yhteisen päivän vieton. Katkeransuloisuutta lisäsi se, että paikkakunnalla asuvan tyttären perhe päätti jäädä kotiin pienen flunssaoireilunsa myötä. Nyt ei riskejä otettu. He kylläkin liittyivät hetkeksi seuraamme videopuhelun kautta, ja se ilahdutti meitä kaikkia suuresti.

Alkupalaksi tein kivat katkarapuherkut, joiden tiesin maistuvan meille kaikille. Kaupassa on viime aikoina ollut pusseittain aivan mahtavia Vélez-Málagan pikkuavokadoja, joista syntyi katkarapuherkun pohja. Avokadosiivujen päälle puristukset limestä, sekä suolaa ja pippuria. Seuraavaksi sulatettuja ja valutettuja katkarapuja sekä parmesaania (ei pussista, vaan itse raastamalla!). Kiva ja raikas aloitus aterialle, totta tosiaan.




Pääruoaksi valmistin alun perin hannag.fi sivustolta bongaamaani lohiruokaa, lohta ja pinaattia. Olen valmistanut sitä useampaan otteeseen. Tässä linkki Hannan postaukseen. Kirjoitan reseptin tähän siinä muodossa, kuin miten minä ruoan valmistin.




Lohta babypinaattipedillä


3:lle

600 g nahatonta lohifileetä
voita vuoan voiteluun
1 pss kotimaista babypinaattia
suolaa
mustapippuria
1,5 dl kuohukermaa
½ dl valkoviiniä
reilusti parmesaania

Huuhtele ja linkoa pinaatit. Laita ne voidellun uunivuoan pohjalle. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että eihän sinne muuta mahdukaan. Pinaatti kuitenkin tekee ruoan kypsyessä jonkinasteisen hokkuspokkus -katoamistempun, eli voit ihan rauhassa sulloa vuoan täyteen pinaattia. Vielä vaikka enemmänkin kuin mitä tässä oli. Minulla nyt sattui olemaan vain yksi pussillinen.

Leikkaa nahaton lohifilee annospaloiksi, ja lado ne pinaatin päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kerma ja valkoviini keskenään, ja kaada neste vuokaan. Raasta pinnalle reilusti parmesaania.

Nosta vuoka 180-200 C-asteiseen uuniin n. 20-30 minuutiksi.




Lohen seuraksi tein uunikasviksia, jotka valmistuivat yhtä aikaa lohen kanssa. Heittelin voideltuun vuokaan erilaisia kasvisten jämiä. Pari perunaa, kokonaisia valkosipulinkynsiä, porkkanoita, herkkusieniä, kesäkurpitsaa ja miniluumutomaatteja. Päälle loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kevyt sekoitus, ja vuoka uunin n. 20 minuutiksi.

Hyvä yhdistelmä nämä kasvikset ja lohi. Sitä minä vain jaksan aina ihmetellä, että minne se pinaatti oikein häipyy ruoan kypsyessä?




Ruoka oli herkullista ja tunnelma järkyttävästä maailmantilanteesta riippumatta mukava. Halusinkin tästä yhteisestä ateriasta jäävän erityisen hyvät muistot. Selvää oli, että ihan heti emme yhteisen pöydän ympärille pääse, vaikka mieluusti viikonloppuisin kokoonnummekin meille syömään. Ihmettelimme ja kummastelimme, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Onnistuimme kuitenkin myös nauttimaan yhteisestä ajasta. Niinhän se on, että hyvä ruoka, parempi mieli.

Nyt on kulunut viikko siitä, kun tilanne kiristyi oleellisesti rakkaassa kotimaassamme. Kulunut viikko on ollut ahdistava. Olen painanut hullun lailla töitä, ja yrittänyt siten tasoitella tietä etätöihin siirtymiselle. Ikäni puolesta en ole vielä riskiryhmään kuuluva, mutta astmani puolesta sitä olen. Etätöihin siirtyminen on siis minulle itsestäänselvyys. Uutisia on tullut kuunneltua ja katseltua epätoivon tuntemuksiin saakka. Eihän tässä voi olla ahdistumatta. Tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoakaan ei voi elää. Mielessä on huoli monenlaisista asioista. Kohdallemme osuneet pari peruuntunutta lomamatkaa eivät todellakaan ole niitä surkuteltavia asioita, vaan nyt puhutaan paljon suuremmista asioista. Tämän kriisin vaikutukset tulevat olemaan moninaiset, ja ne tulevat tuntumaan meistä suurimman osan elämässä, niin terveyden kuin taloudenkin osalta. Pelottava ajatus.

Kaikilla on oma tapansa käsitellä asioita. Meidän lapsemme ovat jo aikuisia, ja osin toisella paikkakunnallakin. Kiitos WhatsApp-perheryhmämme, olemme voineet käsitellä tätä korona-asiaakin kuitenkin yhdessä. Viestit ovat kilisseet ahkerasti. Yhdessä olemme tässäkin asiassa vahvempia, ja enemmän. Myös ihanan lapsenlapsemme suloiset kasvot videopuhelun näytössä tekevät maailmasta hetkeksi kauniin. Samoin tämä anoppini tuoma kaunis kukkakimppu on tuonut lohtua.




Tästä postauksesta tuli nyt aika synkkä, mutta sellaista tämä elämä nyt on. Pysytään yhdessä vahvoina, ystävät. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Ja pestään käsiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti