perjantai 15. marraskuuta 2019

Belugalinssisalaatti - jotakin ylellistä siinä on


Nyt esittelemäni salaatti on siitä erikoinen, että vaikka se syntyi vallan kaappien jämistä, tuli sitä haarukoidessa jotenkin juhlava olo. Tämän ylentävän vaikutuksen tekivät tietystikin belugalinssit, jotka tuovat ulkonäöllään näyttävyyttä salaattiin kuin salaattiin. Toisaalta sana beluga aikaansaa ainakin minulle mielleyhtymän beluga-sammen kaviaariin, joka on niin arvokasta, että se on aika lailla harvojen herkkua.  Yhteiset tekijät näiden linssien ja kaviaarin välillä ovat ulkonäkö ja musta väri. Belugalinsseillä saa loihdittua helposti ja edullisesti upealta näyttäviä salaatteja, jotka kaiken lisäksi ovat terveellisiä.




Belugalinssi-kasvissalaatti pienellä cheddarlisällä


(4:lle)

1,5 dl belugalinssejä
vettä linssien keittämiseen
1 suuri porkkana
1 punasipuli
pari kourallista kirsikkatomaatteja
1 pieni tlk (tai pakastettuja) kypsiä maissinjyviä  
1 pss kotimaisia babypinaatteja
lehtipersiljaa
150 g cheddarjuustoa (extra mature)

Salaatinkastike:


5 rkl hyvää oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
2 tl Dijon-sinappia (honey)
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Aloita salaatinteko huuhtelemalla linssit ja laittamalla ne pakkauksen ohjeen mukaan kiehumaan. Tee sitten kastike sekoittamalla salaattikulhossa kaikki kastikkeen ainekset sekaisin. Suolan ja pippurin oikea määrä löytyy maistelemalla.




Kuori porkkana ja vuole siitä ohuita renkaita. Perunankuorimaveitsi toimii tässä asiassa oikein hyvin.




Kuori ja silppua punasipuli pieneksi silpuksi. Laita sipulisilppu kastikkeen sekaan, jossa hapot pehmentävät mukavasti enimmät kirpeydet sipuleista pois.




Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit ja lisää ne, sekä valutetut maissit sipulien jatkeeksi.




Kaada myös keitetyt porkkanaviipaleet ja belugalinssit kulhoon. Sekoita.




Pese ja linkoa babypinaatit. Levitä ne joko suoraan annoskulhoihin, tai sitten yhdelle suurelle tarjoiluvadille.




Levitä linssi-kasvisseos babypinaattien päälle. Koristele lehtipersiljalla.




Paloittele cheddarjuusto pieniksi kuutioiksi, ja lisää ne salaatin pinnalle. Sekoittele varovasti saadaksesi kaikki kauniit värit esille.




Söimme tätä salaattia kahteen otteeseen. Ensin tuoreeltaan lämpimänä (vasta keitetyt linssit lämmittävät koko salaatin), ja sitten toisen puolikkaan seuraavan päivän kylmänä lounaana. Jätin lounassalaattia varten erottamani puolikkaan linssi-kasvissalaatista sekoittamatta babypinaattien kanssa. Säilytin siis toisen puolikkaan babypinaateista jääkaapissa omassa ilmavassa rasiassaan, ja salaattiseoksen omassa rasiassaan. Sekoitin ne keskenään vasta lounaalle alkaessa. Näin babypinaatit säilyttivät hyvin rakenteesta.




Tähän salaattiin voit vaihdella kasviksia ihan sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Samoin luulisin juustoksi käyvän mainiosti myös murennetun fetan. Kokeilemalla se selviää. Varmuudella voin sanoa, että ainakin tämä kokonaisuus oli hyvä. Cheddar antoi ihanaa syvyyttä jo muutenkin ihanan salaatin makuihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti