sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Himottava fenkolimuhennos uunilohen petinä

Minuun iski fenkolin himo. Jostakin se hyppäsi, eikä jättänyt rauhaan, vaan fenkoli oli lisättävä seuraavan kauppakorin ostoslistalle. Ilman sen suurempaa suunnitelmaa päätin yhdistää fenkolin tavalla tai toisella niin ikään kauppalistalla olleen lohen kanssa. Mieleeni tuli lisätä listalle vielä pussillinen varsiparsakaalia. Näiden kaikkien liitto osoittautui suorastaan ihastuttavaksi, ja ateria valmistui helposti, kuin myös kohtuullisen nopeasti. Annoslohet olivat uunissa 10 +15 minuuttia, joista 15 minuutin pätkälle liittyivät lohen seuraan myös varsiparsakaalit, fenkolimuhennoksen hautuessa samaan aikaan kasarissa.

 


 

Fenkolimuhennos

2:lle

 

1 rkl voita

1 salottisipuli (tai 2 pientä)

1 suuri fenkoli

ripaus hienoa merisuolaa

toinen ripaus mustapippuria

½ (n. 25 g) pienestä kaprispurkista

¾ dl valkoviiniä

2 dl ruokakermaa

¼ kalaliemikuutiosta

¼ tilliruukusta

 


 

Kuori ja silppua salottisipuli. Pese fenkoli, ja poista siitä kanta ja vihreät osat. Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi. Katko pisimmät siivut vähän lyhyemmiksi. Silppua tilli.

Kuullota sipulisilppu voissa. (Myös öljy käy tietysti oikein hyvin, mutta minun vaistoni halusi tähän muhennokseen aavistuksen voin aromia.) Lisää fenkolisiivut, ja jatka kuullottamista, kunnes fenkoli hieman pehmenee. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.

 


 

Lisää kaprikset, ja valkoviini. Kiehuttele pari minuuttia, kunnes valkoviini on liki haihtunut. Lisää kerma ja murenna joukkoon aavistus liemikuutiosta (tai lorauta sekaan vähän fondia). Muhennos on valmis, kun kerma on saostunut. Tarkista maku, ja lisää tillisilppu. Kun ainekset oli pilkottu jo valmiiksi ennen kokkaamisen aloitusta, oli tämän muhennoksen valmistusaika kaikkiaan 15 minuuttia. (Juuri sen saman ajan, kuin myös varsiparsakaalit yhdessä lohen kanssa olivat uunissa.)

 


 

Fenkolimuhennos valmistui siis liedellä kasarissa, mutta annoslohet ja varsiparsakaalit kypsensin kätevästi uunissa. Maustoin lohet hienolla merisuolalla ja mustapippurilla, ja laitoin ne 200 C uunin keskitasolle 10 minuutiksi. Sillä välin huuhtelin ja siistin varsiparsakaalit, ja maustoin ne kulhossa. Mausteeksi meni hyvä loraus oliiviöljyä, pari ruokalusikallista hunajaa sekä muutama pyöräytys suola- ja pippurimyllyistä. Sitten hellästi kunnon sekoitus niin, että kaikki varsiparsakaalien pinnat saivat osansa mausteista ja nesteistä.

 


 

Kun lohet olivat olleet 10 minuuttia uunissa, lisäsin pellille varsiparsakaalit. Asettelin myös sitruunasiivut lohipalojen päälle. Sitten pelti takaisin uuniin, ja aloin tuon postauksen alussa kerrotun fenkolimuhennoksen tekoon.

 


 

Vartin päästä uunissa oli valmista settiä, ja seuraava vaihe oli annosten kasaus. Repäisin jäljellä olevasta tillipuskasta vielä parit tillihaituvat kalan päälle.

 

 

 Tämä oli kyllä niin ihana setti, että ei paremmasta väliä.

 


 

Olimme Espanjassa (josta kotiuduimme noin viikko sitten) syöneet niin valtavasti meren herkkuja ja valkolihaisia kaloja, että kotiin palattuamme meni noin viikon päivät, ennen kuin halutti taas kalaa. Ja vaihteeksi lohta sittenkin. Tämä aromaattinen fenkolimuhennos nosti uunilohen aivan uudelle tasolle, ja samalla syntyi uusi lempparilisuke kalalle.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti