lauantai 15. elokuuta 2020

Aura-yrttilohta grillistä kasvisten kera

 

Lohi valmistuu helposti grillissä, ja aika usein sitä tuleekin grillattua. Välillä grillaan lohen ihan sellaisenaan suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla maustettuna. Toisinaan taas heittelen lohen päälle katkarapuja. Tällä kertaa inspiroiduin yrttiruukkuni antimista, ja päätin kokeilla minkälaista grillilohesta tulee, jos sen kuorruttaa sinihomejuusto-yrttitahnalla. No siitähän tuli ihan älyttömän hyvää. Ehdottomasti tallentamisen arvoinen kokeilu.

 

 

Aura-yrttilohi

 

4:lle

 

800 g lohta fileenä

suolaa

mustapippuria

persiljaa (pari kourallista)

ruohosipulia (n. 20 kortta)

120 g sinihomejuustoa (= n. 2/3 Aurapaketista)

100 g crème fraichea

 

Nypi lohifileestä ruodot pois. Laita lohifilee grillausalustalle nahkapuoli alaspäin. Suolaa ja pippuroi filee kevyesti.

Silppua yrtit. Minä napsaisin terassin ulkoruukusta tällaisen setin persiljaa ja ruohosipulia.

 

 

Murustele sinihomejuusto kulhoon ja sekoita se yrttien kanssa.

 

 

Lisää crème fraiche ja sekoita ainekset tanakaksi tahnaksi.

 

 

Levitä tahna lohifileen päälle, ja grillaa n. 15-20 minuuttia. Grillien tehot vaihtelevat.

 

 

Grillasimme yhtä aikaa lohen kanssa suippopaprikoita ja kesäkurpitsalohkoja. Suippopaprikat voi laittaa grillausalustalle ihan sellaisenaan. Valmiiden paprikoiden päälle on hyvä ripsauttaa hieman sormisuolaa. Kesäkurpitsalohkot olin maustanut etukäteen suolalla, pippurilla ja chili-valkosipuli-oliiviöljyllä.

 

 

Aterian täydensivät kesän ensimmäiset Lapin puikulat, jotka valmistuivat yhtä aikaa keittiössä. Joskus kuulee sanottavan, että puikulat hajoavat keitettäessä. Siinä tapauksessa niitä ei ole käsitelty hellyydellä. Minä keitän puikulat siten, että laitan pestyt puikulat kylmään veteen ja kiehutan, kunnes vesi kiehuu kunnolla. Heitän sekaan pienen kouranpohjallisen karkeaa merisuolaa ja katkaisen sitten heti levystä virran, jotta kiehuminen loppuu. Puikulat saavat levätä kannen alla kuumassa vedessä 15 minuuttia, jonka jälkeen kaadan veden pois. Lisään potuille voinokareen ja tuoretta tilliä, ja laitan kattilan kevyen pyöräytyksen kera takaisin vielä lämpimälle levylle. Näin toimien puikuloista tulee ihan täydellisiä, kuten kuvasta näkyy.

 

 

 

Valmistin tämän herkullisen setin jo viime kuussa, ja @lentavatsardiinit Instagramissa tämä annos on jo näkynytkin.

 

 

Instagram-tiliä minulla tuleekin päivitettyä säännöllisesti, se kun käy niin nopeasti. Nyt on kuitenkin niin, että viime aikoina käytössäni on ollut vain rajallinen määrä aikaa ja voimavaroja bloggaamiseen, josta syystä ohje tulee blogiin näin viiveellä. Tämä erikoinen vuosi on ollut raskas varmasti kaikille. Minun kesästäni tuli vieläkin raskaampi, kun menetin alkukesästä rakkaan äitini. Suru ottaa aikansa, mutta elämä jatkuu. Syödäkin pitää joka päivä, ja joinakin päivinä vielä paremmin. Hyvä ruoka, parempi mieli. Tämän ihanan lohisetin luokittelen yhdeksi kesän parhaista makumuistoista.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti