Sielukas Copas y Tapas

Piipahtelen Helsingissä sekä työn merkeissä, että vapaalla. Tällä kertaa oli tyttäreni kutsunut minut luokseen ja kanssaan nauttimaan monenlaisesta mukavasta ohjelmasta. Innoitus kutsuun tuli Tulisten tenorien konsertti-ilmoituksesta. Hän tiesi, kuinka heikkona äiti on tenoreihin, etenkin tulisiin. Houkutella ei siis tarvinnut. Majoituksenkin lupasi. Liput sekä konserttiin että lennoilleni tulivat varatuiksi jo saman keskustelun aikana. Ja kun meistä on kyse, oli seuraavaksi vuorossa reissun ravintoloiden valinta. Ravintolat ja hyvä ruoka ovat yksi tärkeä osa matkojamme, ja ravintolan valintaan paneudun aina huolella. Googlailin useampaan otteeseen vaihtoehtoja, ja eräs ravintoloista jäi jotenkin erityisellä tavalla mieleeni, joten oli luonnollista ottaa siitä koppi, ja seurata tätä intuitiota. Ravintola Copas y Tapas, olipas mahtavaa, että osuit silmiini. Intuitioni ei pettänyt tälläkään kertaa. Valintamme oli niin täydellinen, että nyt kolme päivää myöhemminkin olen edelleen niin vaikuttunut ja täpinöissäni, että sormeni syyhyävät jakaa tätä kokemusta muillekin hyvän ruoan ja juoman ystäville.

Heti Copas y Tapas -ravintolaan sisään tultuamme tuntui kodikkaalta. Monessako paikassa isäntä itse auttaa takit päältä, ja naulakkoon? Aika harvassa. Pieni asia, mutta samalla suuri asia. Pöytään istuessamme huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi siihen, kuinka mukava tuoli olikaan istua. Selkänoja oli juuri oikeanmuotoinen muodostaakseen mukavan sylin, missä nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Näinkään ei ole joka paikassa. Valaistus oli ajankohtaan nähden miellyttävä ja tunnelmallinen. Hyvä alku illalle. 

Seuraavaksi meiltä tiedusteltiin, minkä tyyppinen juoma maistuisi alkajaisiksi. Konsertin väliajalla olimme nauttineet lasilliset kuohuvaa, niinpä päädyimme valkoviiniin. Miellyttävä ja erittäin asiantunteva sommelier (oletan hänen olleen Aleksi) ja ilmeisesti samalla myös yksi omistajista osasi lukea meitä niin hyvin, että ihan kaikki juomavalinnat olivat täydellisiä. Samalla kuulimme mielenkiintoisia tarinoita viinien alkuperästä. Välillä tunsimme jopa tekevämme ajatuksissamme pikamatkoja noille viinitarhoille ja -tiloille. Oleskelemme aika paljon Espanjassa, mutta tuon illallisen aikana saimme nauttia sellaisistakin espanjalaisista viineistä, joiden olemassaolosta emme edes tienneet. Jätän viinien tarkemman analysoinnin suosiolla niille, jotka sen paremmin osaavat. Minä tiedän, mistä pidän ja mistä en, ja miltä viini suuhuni maistuu. Se riittäköön. Alkuun ja tapasten seuraan Aleksi maistatti meille paria eri valkoviinivaihtoehtoa. Valintani oli heti selvä, Navazos Niepoort Vino Blanco. Se toi jännällä tavalla mieleeni Finon tai Manzanillan, joita rakastan nauttia Espanjassa aperitiiviksi. Tällä oli siis hyvä aloittaa. Kodikas olo jatkui.

Alkutapaksemme olivat haukimureketta, hirvitartaria ja Mahón-juustosta tehtyä vaahtoa. Noin niin kuin lyhyesti sanottuna. Jokaista niistä täydensi niihin erinomaisesti sopivat lisukkeet ja koristukset. Lupaava aloitus myös ateriapuolelle. Tokihan meille kerrottiin yksityiskohtia myöten, mitä kaikkea ihanaa lautasella oli, mutta meillä aina ajatus katkesi siinä vaiheessa, kun saimme eteemme toinen toistaan herkullisemman näköisen annoksen. Monesti pyysimmekin vielä toistoa siitä, mitä kaikkea annos sisälsikään, ja Aleksi kärsivällisesti kertoi meille uudestaan, ja uudestaan. Minua miellytti myös se tapa, millä hän asioista kertoi. Kyykyllään meidän kanssamme samalla tasolla pöydän äärellä ollen, katsetta myöten suoraan meille puhuen. Myös ruokaselostukset olivat ihan omaa luokkaansa. Kaukana tästä olivat ne tyypilliset monotoniset litaniat lautasen sisällöstä. Niin viinien kuin ruokienkin osalta saimme siis haltioituneina kuunnella asiantuntevaa selostusta, mistä ja miten mikäkin laji on päätynyt eteemme. Aivan mahtavaa.

Pääruoka piti melkeinpä arpoa, niin hyvältä kuulostivat kaikki vaihtoehdot. Tosin kasvisvaihtoehdon kohdalla en edes kunnolla kuunnellut, kun kamppailin jo mielessäni kalan ja kahden erilaisen lihavaihtoehdon välillä. Päädyimme kumpikin annoskateuden pelossa valitsemaan samaa harvinaista herkkua, Jamón Ibérico Bellotan Secretoa. Se oli saanut seurakseen grillattua maa-artisokkaa, suppilovahveroita, tattipyreetä ja suolattuja puolukoita. Ihan syntisen hyvässä kastikkeessa oli käytetty aavistus raakalakritsaa. Nimenomaan vain juuri sellainen aavistus, joka teki kastikkeesta hiukkasen salaperäisen makuisen. Sehän sopi ”Salaisuus-possun” seuraksi. Muy bueno kokonaisuus. Possun seuraksi päädyimme nauttimaan Collita Roja -punaviiniä, joka oli ihan täydellinen valinta. Nimenomaan ruokaviiniksi sen ymmärsimme parhaiten soveltuvankin, eikä niinkään lipiteltäväksi.

Sitten olikin mietinnän paikka, jatkammeko suoraan makeaan jälkiruokaan, vai korvaammeko sen kenties juustoilla. Olimme jo heti kohta sisään tultuamme ihastelleet ja nuuhkineet kauniisti esillä olevan juustovitriinin luona. Ja juustojen ystäviä kun olemme, niin niitähän oli saatava. Päätimme jakaa alkajaisiksi kolme erilaista pientä juustopalaa, ja miettiä sitten, millä tavalla jatkamme. Sitä ennen Aleksi kuunteli meitä taas kerran tarkalla korvalla mieltymystemme suhteen. Tässä kohtaa päädyimme kahteen erilaiseen juustoille sopivaan viiniin. Minä valitsin Martinet Bru Priorat 2016 punaviiniä, ja tyttäreni seurasi omia mieltymyksiään ja päätyi Lustau East India Lodera Sherryyn. Olimme kumpikin onnellisia valinnoistamme. Sitten jäimme odottamaan mielenkiinnolla, minkälaisista juustoista Aleksi päätteli meidän pitävän. Hyvin onnistui siinäkin. Nyt en kyllä taas millään muista kuin sen yhden juuston nimen, johon ihan täysillä hullaannuimme. Se oli Helsingin Meijeriliikkeen Hanasaari tuhka-valkohomejuusto. Hyvä setti kaikkinensa.

Juustoistakin olimme nyt osamme saaneet, joten päätimme jaksaa vielä varsinaisen jälkiruoankin syödä. Ja hyvä niin. En ole erityisesti makean ystävä, ja yllätys olikin positiivinen, kun päärynäinen jälkiruoka oli sanoinkuvaamattoman raikas ja muutenkin ihastuttava kokonaisuus. Annokseen kuului jäädyke paahdetuista päärynöistä, sekä valkoviinipohjaisia päärynäkuutioita. Mukana oli myös valkosuklaata, sekä kääpiösamettikukkaa, joka sai meidät sekaisin. Päivä oli ollut ilmeisesti niin pitkä, että yllättävä sana ’kääpiösamettikukka’ sai meissä aikaan pikkuhysteerisen kikatuskohtauksen. Kunhan saimme itsemme koottua, maltoimme kuunnella, miten kääpiösamettikukka oli päätynyt jälkiruokaamme. Tosi mukava anekdootti sekin.

Jälkiruoan seuraksi Aleksin suosituksesta valitsimme viinin, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Málaga (MR) Mountain Wine 2014 (Moscatel). Sana Málaga viinissä herätti ensin mielikuvan siitä siirappisesta tummanruskeasta makeasta viinistä, mitä ehtoollisellakin tarjoillaan. Tämä jälkiruokaviinimme oli kaikkea muuta kuin sitä, ihan taivaallisen makuista ilman ehtoollistakin. Raikkaan hapokasta, ja juuri oikealla tavalla hedelmäistä. Tykkäsin todella. Harmi vain, että ei taida löytyä Alkosta. Tämä jää ostoslistalle seuraavaa Espanjan matkaa odottamaan. Tähän oli hyvä lopettaa illallinen, joka yllätti monella positiivisella tavalla.

Copas y Tapas -ravintolassa todellakin huomasi, että kyseessä on perheomisteinen ravintola. Sen vain näkee ja tuntee, kun paikkaa luotsaavat henkilöt, joilla on ”skin in the game” ja sielu mukana siinä, mitä tehdään. Ja kun intohimoakin näytti ravintoloitsijoilla tekemäänsä olevan, niin tulos oli sen mukaista. Löysimme siis todellisen helmen.

Tämän helmen löytäminen ei minun tapauksessani ollut itsestäänselvyys, koskapa olen joskus jopa sivuuttanut jonkin ravintolan johtuen siitä, että ruokalistoja ei ole etukäteen nähtävissä. Arvostan suuresti sitä, että tehdään ruoaksi sitä, mihin milloinkin on parhaat raaka-aineet saatavilla.  Olen siitä huolimatta saattanut ajatella, että haluan etukäteen tietää, mistä maksan. Copas y Tapas -ravintolankaan kotisivuilla ei ole ruokalistaa, vaan selkeä kuvaus, miten menu rakentuu. Tällä kertaa päätin luottaa siihen, että löydän päivän annoksista mieluisan setin, ja myös rahoilleni vastiketta. Totta puhuen, eihän se mieluisan syömisen löytäminen liki kaikkiruokaisena vaikeaa olekaan. Nyt jälkeenpäin kuitenkin tiedän, että tämän ravintolan osalta huoleni ja kaikenlainen etukäteen pohtiminen oli turhaa. Pääruoista mikä tahansa vaihtoehto kuulosti hyvältä, ja tapaksetkin valmistettiin omia mieltymyksiä kuunnellen, tai inhokkeja poissulkien, allergiat luonnollisesti huomioiden. Siellä ei pelkästään kuunneltu toiveita, vaan toteutettiin nekin toiveet, mitä en ehkä olisi osannut edes sanoiksi pukea. Lämmin kiitos siis onnistuneesta illalliselämyksestä.

  

Taivaalliset persimon-aurapiparit (Hallelujaa!), ja glögikauden avaus

Perjantai-illan ratoksi päätimme avata glögikauden. Se sopii oikein mainiosti tähän aikaan, kun ulkona on pimeää yhä lyhenevän päivän vuoksi. Vähäisetkin lumet sulivat viikon jäävesisateessa pois. Viimeistään yhdessä glögikauden kanssa alkaa kynttiläkausi.  Kynttilöitä, glögiä ja pikkupurtavaa, sellainen oli kuluneen viikon perjantain kevennys. Ja oi, mitä pikkupurtavaa! Se oli suorastaan taivaallista. Piparit, persimon, aura ja hunaja - uskomattoman ihana makean, hedelmäisen ja suolaisen liitto. Niin helppoa, ja niin hyvää.

Pese persimon ja viipaloi se. Piparin koosta riippuen laita joko kokonainen persimonkiekko, tai sitten pari kiekon puolikasta limittäin piparin päälle. Tästä keskikokoisesta persimonista riitti 8:lle piparille, 2 kiekon puolikasta per pipari. Seuraavaksi viipale Aura-juustoa, ja pinnalle pieni loraus juoksevaa hunajaa. Voi hallelujaa, kuinka hyvää tämä yhdistelmä onkaan.

 

Suurin osa valmiista glögeistä on ylimakeita, ja en ole erityisesti makeiden juomien ystävä. Glögiraatimme suosikiksi onkin viime vuosien aikana noussut Glühwein, joka on paitsi miedompaa, myös vähemmän sokerista, kuin muut Alkon glögivaihtoehdot. Glühwein terästyy sopivasti esimerkiksi Strohlla. Yhteen annokseen laitoimme 1,5 dl Glühweinia ja 2 cl Strohta. Tämä yhdistelmä tuntui oikein mukavalta. Glögiin lisäsimme manteleita ja rusinoita.

Tämä setti oli kyllä ihan super. Tästä tullee hyvä glögikausi. Joulusta ei vielä puhuta mitään. Ja jotta jotain jäisi vielä joulullekin, on meillä (= minulla) sellainen pinttynyt periaate, että glögikauden avauksen jälkeen rusinoita laitetaan glögiin seuraavan kerran vasta joulunpyhinä. Tämä oli siis ikään kuin ensihenkäys tulevasta joulusta. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Jouluna sitten seuraavat rusinat.  

Kahden broilerin kiusaus

Kiusaus on aina paikallaan, kun tuhottavana on elintarvikkeita, joissa parasta ennen -päiväykset alkavat häämöttää. Nyt oli hävikkiuhan alla joskus varalta ostamani kermapurkit, ja yksi pian nahistuva paprika. Bongasin ne tässä eräänä aamuna jääkaapista sieltä aamiaistarpeita ottaessani.  Aamiaisen jälkeen siirryin itseäni kaunistamaan, ja kun siinä menee nykyisin aina vain enemmän ja enemmän aikaa, ehdin siinä samalla ajatella monenlaisia asioita. Niitä hävikkiuhan alla olevia raaka-aineitakin. Hiuksiani föönatessa sain intuition tehdä kiusausta. Sehän on luonnollinen valinta, jos on kermaa haaskattavana. Muutenkin siihen voi upottaa melkeinpä mitä vain. Päätin kokeilla, miten broilerinsuikaleet toimisivat kiusauksessa. Arvelin niiden yksinään olevan kiusauksessa hieman pliisuja, joten lisäsin joukkoon broileripekonia. Se oli ihan hyvä idea.

Broilerikiusaus

(4:lle)

8 perunaa (voit toki käyttää myös valmiita peruna-sipuli -suikaleita)

1 sipuli

1 paprika (ei mitenkään välttämätön)

1 pkt (120 g) broilerinpekonia

1 pkt (400 g) broilerinsuikaleita

broilerille mausteita oman maun mukaan, mutta reilusti

suolaa

mustapippuria

5 dl kermaa

voita (tai öljyä) paistamiseen ja vuoan voiteluun

1

Silppua sipuli ja suikaloi paprika.  Paloittele myös pekoni.

2

Paista broilerinsuikaleita ja mausta ne hyvin. Minä maustoin ne suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja broilerimausteella. Maustamisen kanssa on hyvä hieman liioitella, muuten tulee lätkyn makuista kiusausta. Voit käyttää myös valmiiksi maustettuja broilereita, mutta niidenkin makua on hyvä vähän terästää.

3

Lisää paistamisen loppupuolella broileripekonisilppu, sipulit ja paprikat broilerisuikaleiden sekaan. Pyörittele vielä vähän aikaa pannussa. Broileri ja broileripekoni on syytä paistaa niin kypsäksi, että voit turvallisesti maistaa makua.  Jos maku tuntuu olevan hyvä, lisää vielä vähän kaikkia mausteita. Kerma ja perunat laimentavat makuja (myös suolan). Trust me.

4

Kuori ja suikaloi perunat. Laita perunasuikaleet vuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

5

Lisää broilerisekoitus vuokaan mukaan, ja sekoita kaikki sekaisin.

6

Kaada kerma muiden ainesten päälle. Lirautin kermapurkkeihin vielä ihan pienet tilkat vettä, pyöräytin sillä vedellä loputkin kermat (vesineen) purkista mukaan vuokaan. Laita vuoka 225 C -asteisen uunin keskitasolle 1 tunniksi ja 15 minuutiksi. Jos käytät valmiita peruna-sipuli -suikaleita, kypsymisaika on nopeampi.

Tästä tuli ihan kelpo arkipäivän ruoka. Ei mitään eksoottista, mutta taattua kotoisaa perusruokaa. Jos et halua läträtä kerman kanssa, voit korvata sen vaikkapa kanaliemellä. Sen määrä on sitten hiukan hakusessa, kun kanaliemi imeytyy perunoihin eri lailla kuin kerma. Eli sitä kannattaa laittaa ensin vähemmän, koska tarvittaessa sitä on helppo lisätä vuokaan.  Maustamisessakin kannattaa kanalientä käytettäessä olla vähän varovaisempi. Broilerikiusauksen seuraksi tarjosin kirsikkatomaattisalaattia.

 

Kirsikkatomaattisalaatti

1 rasia kirsikkatomaatteja (kahta väriä)

suolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

balsamicoa

lehtipersiljaa

Huuhtele ja puolita kirsikkatomaatit. Ripottele pinnalle pikkuisen suolaa ja pippuria. Pieni määrä suolaa on tuiki tarpeellinen tomaatin kuin tomaatin pinnalle. Se saa aikaan hokkuspokkustempun, ja tomaatti maistuu sen ansiosta paljon makoisammalta. Tarkoitus on tosiaankin vain saada maku esiin, eikä tehdä tomaatista suolaista. Lorauta 1-2 rkl oliiviöljyä ja pienempi loraus balsamicoa. Silppua sekaan lehtipersiljaa ja sekoita kaikki sekaisin. Anna makuuntua jääkaapissa jonkin aikaa, eli itse asiassa tämä kannattaa tehdä heti alkajaisiksi. Ja tee sitten vasta itse ruoka.

Tässä työpäivän lounaslautanen. Cocktailkurkutkin sopivat hyvin lisukkeeksi.

Täällä oli aivan järkyttävä ajokeli tuona päivänä, kun kiusausta tein. Taivaalta tuli alijäähtynyttä vettä ja tienpinnat olivat tooodellaa jäiset. Satasen rajoituksella köröttelin letkan mukana kuuttakymppiä töihin. Takaisin päinkin ajelin mateluvauhtia. Onneksi tästä kiusauksesta riitti vielä töihinkin eväiksi mukaan, ettei tarvinnut kesken päivää lähteä ruoan perässä tielle luistelemaan. Sinänsä varusteet ovat kyllä kunnossa, neliveto ja hyvät renkaat. Ja kengissä piikit, jotka autosta noustessani pyöräytin esiin. Ja taas sisään mennessäni pyöräytin ne piiloon. Tuli ihan James Bondimainen olo. Häneltäkin löytyy vempaimia aina ja joka tarpeeseen. Tällaista se talvi on.