Terveiset täältä Alboráninmeren rannalta, eli Välimeren läntisimmästä osasta! Tämä vuosi on käynnistynyt kummallisten säiden vallitessa. Värjöttelimme alkuvuoden Suomen Lapin pakkasissa. Helmikuun alussa siirryimme harvinaisen epävakaiseen Espanjaan, jossa pienemmät tai suuremmat myräkät ovat seuranneet toinen toisiaan aina tulostamme asti. Laskeuduimme tänne Leonardon puhkuessa. Viime viikolla uhkaili Therese, tosin sen vaikutukset jäivät onneksi näillä tienoin kohtuullisen lieviksi. Mutta kun ajatellaan, että myrskyjä on riittänyt aina L:stä T:hen, niin ihan mahtavilta ovat tuntuneet ne päivät, jolloin olemme voineet nauttia täysillä ulkoilmaelämästä patiolounaineen.
Nämä erityisen mehevät, tonnikalalla rikastelut tomaattisalaatit (kummallekin omansa) nautimme juuri tuollaisen erityisen kauniin päivän lounaaksi. Olin silloin hullaantunut tomaateista.
Ja mikäpä on hullaantuessa, kun ruokakaupan tomaattihyllyt näyttävät tältä. Kaikkea on, ja joka lajia.
Ostin tuolla kertaa kolmenlaisia tomaatteja. Niistä yksi laji oli varsinainen kruununjalokivi. Ihan aiheesta tällä tomaatilla on upea nimikin, Rosa de la Reina, eli Kuningattaren ruusu. Tämä tomaatti oli hyvin suuri. Yhdestä tomaatista riitti hyvin kahdelle.
Kohtelin Kuningattaren ruusua kunnioituksella (pesin hellästi raikkaalla vedellä, poistin kannan ja viipaloin), ja annoin sen loistaa lounaan kruununa. Tämän suuren tomaatin lisäksi tarvittiin vain lasipurkillinen erittäin laadukasta tonnikalaa, kunnon loraus hyvää oliiviöljyä, pyöräytykset suolaa ja mustapippuria, ja pieneksi hapoksi puristus sitruunasta tai muutama pisara viinietikkaa. Hienonsin kaksi valkosipulinkynttä pieneen tilkkaan oliiviöljyä, ja lusikoin ne sinne tänne tomaattien päälle. Viimeistelin annokset basilikasilpulla. Aah!
Koska kyseessä oli maanantai, oli tarkoitukseni nauttia lounas kuplivan veden kanssa. Sitten totesin, että syntihän se olisi. Kyllä kuningatar vaatii seurakseen lasin valkoviiniä. Palaset paahdettua maalaisleipää täydensi hienosti ja riittävästi nautinnon.
Tämäntyyppinen tomaattisalaatti löytyy yleensä myös paikallisten, perinteistä andalusialaista keittiötä edustavien ravintoloiden listoilta. Ansaitusti. Monesti yksinkertainen on parasta, jos raaka-aine on kohdillaan. Ja kun se on, se myös loistakoon.
PS.
Huomasin juuri, että edellisestä varsinaisesta blogipostauksestani on jo vierähtänyt aikaa. Toki Instagram-tilini (@lentavatsardiinit) on elänyt tuonkin ajan sitäkin aktiivisemmin. Nyt kuitenkin tämä tomaatti näköjään hullaannutti minut niin, että se sai runosuoneni sykkimään vielä instamittaisia julkaisujakin vuolaammin.
