sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Thaikanaa kookoskastikkeessa

 

Olen ihan vastikään bongannut Yhdysvalloissa asuvan, suomalaislähtöisen May Esther Paavolan ruokaohjelman nimeltä Mayn keittiö, josta on käynnissä (ties kuinka mones?) uusintakierros AlfaTV-kanavalla. Ohjelmassa May kokkailee kodikkaasti herkullisen näköisiä ruokia, joissa on runsaasti värejä. Minäkin teen mielelläni värikästä ruokaa, koska värikkäässä ruoassa on yleensä monenlaisia kasviksia ja vitamiinin lähteitä.

Mayn ruoat ovat myös gluteenittomia. Itse siedän hyvin gluteenia, mutta minulle on ihan ok kokata myös gluteenitonta ruokaa. Maku ratkaisee. Viime viikkoisessa uusintalähetyksessä May kokkasi thaikanaa kookoskastikkeessa. Se näytti niin hyvältä, että kirjoitin reseptin (omin muunnoksin) lennosta talteen, pause-näppäintä tiuhaan käyttäen. Otin tänään ohjeen käyttöön, ja nautimme todella hyvää thaikanaa sunnuntailounaaksemme.

 


 

Thaikanaa kookoskastikkeessa

4:lle

 

2 rkl avokadoöljyä, lisäile tarvittaessa

1 punasipuli siivuina

3 isoa valkosipulin kynttä silputtuna

2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

1-2 rkl punaista currytahnaa

4 muhkeaa broilerin fileetä reiluina suikaleina

1 suikaloitu punainen paprika

400 ml kookosmaitoa

2 kaffirlimetinlehteä

1 (tai 2, jos ohuita) sitruunaruohon varsi

hyvä nippu thaibasilikaa

1 lime mehuna

(suolaa)

(pinaatinlehtiä)

(korianteria)

 

Kokkaaminen käy vaivattomasti, kun esikäsittelet raaka-aineet etukäteen.

 

Kuumenna wokkipannu ja lorauta pannulle avokadoöljyä. Lisää punasipulisiivut, valkosipulisilppu ja (ei liian hienolla terällä) raastettu inkivääri. Kuullottele pari minuuttia. Lisää currytahna (laitoin 2 rkl), ja lisää tarvittaessa myös öljyä.

 


 

Siirrä sipuliseosta wokkipannun reunoille, jotta paistopintaa vapautuu. Lisää broilerisuikaleet tai -palaset. (Minä käytin tässä pelkästään reilun kokoisia marinoimattomia broilerinfileitä. Mayn kanasetti sisälsi 2 rintapalaa ja 200 g reittä, kaikki luuttomina, nahattomina ja rasvattomina.)

 


 

Paista broilerinsuikaleet liki kypsiksi ja lisää paprikasuikaleet. Jatka paistamista, kunnes broilerit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehumispisteeseen, anna kiehua muutaman minuutin ajan. Nuiji sitruunaruohon varsi murskaksi, ja lisää varsi tai varret wokkiin. (Ota pois ennen tarjoamista.) Lisää myös kaffirlimetinlehdet. (Poista nämäkin ennen tarjoilua, ettei vahingossa päädy suuhun thaibasilikaksi luultuna.)

 


 

Lisää thaibasilikan lehdet muiden ainesten joukkoon. Purista sekaan yhden limen mehu. Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Tarkista pitääkö lisätä suolaa.

 


 

May lisäsi tässä kohti värin ja terveellisyyden vuoksi pinaatinlehtiä. Minäkin olisin niin tehnyt, mutta nyt oli kotimaisella babypinaatilla ollut toimitusvaikeuksia. Toki olisin voinut korvata sen ulkomaisella, mutta jätin väliin, koska olen joutunut aiemmin pettymään ulkomaisen pinaatin makuun. Tokihan ne siellä omassa kotimaassaan olisivat se paras vaihtoehto. May kertoi laittavansa sekaan myös korianteria, mutta koska se meillä jakaa mielipiteitä, jätin laittamatta. Olisihan sitä tietystikin voinut laittaa tarjolle myös erilliseen kippoon, josta korianterin ystävät olisivat voineet lisätä sitä annokseensa.

 


 

Tarjoile thaikana basmatiriisin kanssa. Wau, mikä yhdistelmä! Mayn sanoja lainatakseni sanon, että ”jos ei tästä ole iloinen, niin ei sitten mistään”. Ruokajuomaksi nautimme Rieslingiä, joka valikoitui arvonnan tuloksena. Toinen vaihtoehto olisi ollut lagerolut. Luulen, että molempi parempi.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti