Lappilainen leipäjuusto on hottia

Silloin harvoin, kun meillä tehdään kahvia kummempaa jälkiruokaa, ansaitsee se oman juttunsa. Näin siitäkin huolimatta, että tämä on ehkä yksi maailman helpoimmista, mutta samalla myös ehkä yksi herkullisimmista jälkiruoista. Se on niin helppo, että se onnistuisi varmasti ilman ohjettakin. Toisaalta joka kerta minun pitää kaivella arkistojani, ja tarkistaa missä asteissa, ja kauanko sitä uunissa pidän. Tallentamalla ohjeen blogiin tiedän, mistä selvitän nuo asiat seuraavalla kerralla helposti. Kyseessähän on tietysti aito lappilainen, kerman kanssa uunissa paistettu leipäjuusto. Tarjosin sitä meidän itsenäisyyspäivän aterian jälkiruokana.

Lapin leipäjuusto

6:lle

voita vuoan voiteluun

1 leipäjuusto (n. 300 g)

ruoko- tai fariinisokeria

2 dl kuohukermaa

lakkahilloa tai tuoreita hilloja

Voitele piirakkavuoka voilla. Levitä paloiteltu leipäjuusto vuokaan. Ripottele pinnalle ohuelti ruoko- tai fariinisokeria. (Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, etenkään jos viimeistelet leipäjuuston makealla lakkahillolla.) Kaada juustopalojen päälle kuohukerma ja paista 210 C -asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia, tai tarvittaessa kauemminkin. Leipäjuusto on makuuni parhaimmillaan, kun kerma on hiukan saostunut, ja se poreilee kunnolla. Pintakin saa olla kauniisti ruskettunut. Tarjoa leipäjuusto kuumana lakkahillon kanssa.

On muuten vähän hassu juttu, että vaikka täällä pohjoisessa me puhumme hillasta (emme lakasta), on tuo hillo meille aina lakkahillo. Hillahillo tuntuisi jotenkin oudolta. No, rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kukin valitkoon mieleisensä.

Juhlakauden mäti-perunaveneet, ja muut hyvät herkut

Itsenäisyyspäivä on minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä, ja sen viettoon on meillä muodostunut muutamia perinteitä, joista pidän mielelläni kiinni. Ennen kuin on aika sytyttää kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunalle, nautimme tavanomaista juhlavamman aterian lähimpien kesken. Tuo ateria on aina hyvin suomalainen. Olen jo monena itsenäisyyspäivänä koonnut alkupalat suurelle Aalto-vadille.

Itsenäisyyspäivä, jos mikä, on hyvä ajankohta ottaa nuo vadit hyötykäyttöön. Alkupalavadilla on yleensä aina graavikaloja ja poroa jossakin muodossa, ja lisäksi joku ”vuoden yllätys”. Tänä itsenäisyyspäivänä huomion veivät mätiperunat, jotka olivatkin jymymenestys. Ne ovat aivan ihastuttavia pikkusuolaisia! Ne sopivat täydellisen hyvin myös joulun ajan juhlapöytiin. Tein mätiperunat puikuloista, sen maukkaampia perunoita ei taida näin talviaikaan ollakaan.

Mäti-puikulaveneet

puikulaperunoita

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

vuorisuolaa viimeistelyyn

smetanaa

punasipulia (+ aavistus valkoviinietikkaa)

mätiä (tässä kirjolohen mätiä)

Ainesten määristä sen verran, että meillä oli reilusti alkupaloja, joten varasin tätä tarkoitusta varten jokaiselle (meitä oli viisi) vain yhden kokonaisen perunan (= yhteensä 10 puolikasta). Siihen määrään meni smetanaa yksi 120 g purkillinen, punasipulia n. ¼ normaalikokoisesta ja mätiä vajaa 100 g purkillinen. Perunoita paahdoin kerralla koko pellillisen, osa niistä päätyi alkuruokaveneiksi ja loput söimme sellaisenaan pääruoan yhteydessä.

1.

Käsittele ensiksi punasipuli. Kuori ja silppua punasipuli erittäin pieneksi silpuksi. Laita sipulisilppu kulhoon, ja lorauta sekaan pieni määrä valkoviinietikkaa (1 pieni punasipuli ja 1 tl valkoviinietikkaa). Sekoita sipulisilppu, ja laita se muiden valmisteluiden ajaksi jääkaappiin makuuntumaan ja makeutumaan.

2.

Harjaa perunat kunnolla puhtaiksi ja huuhtele ne (minä harjaan perunat aina juoksevan veden alla), ja poista mahdolliset tummat täplät juuresharjan terävällä osalla. Halkaise perunat pitkittäissuunnassa ja laita puikulanpuolikkaat kulhoon. Kaada niille oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin. Tämä maustaminen ja sekoittaminen kannattaa tehdä pariin kertaan, jotta kaikki pinnat saavat varmasti osansa öljystä ja mausteista.

3.

Levitä perunanpuolikkaat leivinpaperin päälle uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Tärkeää on, että perunat ovat irti toisistaan. Näin niistä tulee ihanan rapeakuorisia. Paahda 200-225 C -asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tarkista perunoiden kypsyys, ja jatka tarvittaessa paahtamista. Pyöräytä kypsien perunanpuolikkaiden pinnalle hiukan vuorisuolaa. Anna jäähtyä.

4.

Levitä perunanpuolikkaan leikkauspinnalle smetanaa, ja ripottele smetanan päälle punasipulisilppua. Rouhi smetanan ja punasipulin päälle hieman mustapippuria. Lusikoi mätiä kaiken kruunuksi. Itsenäisyyspäivän kunniaksi koristelin mätiperunat minikokoisilla Suomen lipuilla.

Kalaisalle vadille pääsi mäti-puikulaveneiden lisäksi graavikirjolohta, kylmäsavukirjolohta, kylmäsavuhaukea ja savumuikkuja.

Pienemmälle Aalto-vadille viipaloin lämminsavustettua poroa, joiden seuraksi tarjosin karpalohyytelöä. Oi joi miten hyviä nämä porotkin olivat! Alkupalojen seuraksi tarjosin sienisalaattia, joka tasapainotti mukavasti makuja.

Pääruoaksi tarjosin ahvenkukkoa, joka matkusti meille pikakyydillä suoraan Kuopiosta. Kukko oli todella suussa sulavaa, ja silavatkin olivat kohdillaan. Jos ahvenissa oli ruotoja, ei niitä tuntunut, eikä näkynyt. Tämän helpompaa ei voisi pääruoan teko olla. Kukko lämpeni uunissa miedoissa asteissa, ja jo aiemmin kypsyttämäni perunat liittyivät kukon seuraan lämpenemään, kun pääruoan valmistumiseen oli aikaa vajaat puoli tuntia. Tähän tarvittiin seuraksi vain aiolia ja raikasta salaattia.

Aioli

2 dl hyvää majoneesia

2-3 valkosipulin kynttä

4 tl sitruunan mehua

pari pyöräytystä suolaa

aavistus sokeria

pari pyöräytystä mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset sekaisin, ja laita aioli jääkaappiin. Aioli kannattaa valmistaa jo heti ensi toimina, näin maku ehtii tasaantua.

Näin juhlistimme 102-vuotiasta Suomea. Jälkiruoka noudatteli myös suomalaista linjaa. Se ansaitsee kuitenkin oman postauksensa, vaikka tuo herkku kovin yksinkertaista olikin. Siitä lisää tuonnempana.

Itsenäisyyspäivän muita ohjelmanumeroita olivat perinteisten musiikkiesitysten kuuntelu. Näitä ovat aina ainakin Veteraanin iltahuuto, Jääkärimarssi ja Finlandia. Joka ikinen kerta ne vetävät mielen herkäksi ja silmät kosteiksi. Itsenäisyyspäivän viimeinen ohjelma on joka vuosi Linnan juhlat (jälleen kerran vain television kautta). Meillä on upea presidenttipari, joiden järjestämiä juhlia on aina ilo seurata. Ja ennen kaikkea, meillä on hyvä maa, Suomi. On onni olla suomalainen, ja sitä kyllä kelpaakin juhlistaa.

Old Boy BBQ - korealaisittain Helsingissä

Eräitä Helsingin reissujemme kohokohtia on käydä tutustumassa meille uusiin ravintoloihin. Toki sieltä on löytynyt myös joitakin lempiravintoloita, joihin palaamme mielellään uudelleenkin. Erityisen kiva on käydä ruokailemassa sellaisessa ravintolassa, jollaista ei omalta paikkakunnalta löydy. Tämänkertaista matkaa suunnitellessani bongasin vasta pari viikkoa ennen matkamme ajankohtaa avatun korealaisen ravintolan nimeltään Old Boy BBQ (Ludviginkatu 3-5). Onneksemme onnistuimme saamaan sieltä pöydän.

Korealainen keittiö oli minulle ennen tätä vierailua aika vieras. Olin toki joskus tehnyt ruokaa korealaisen ohjeen mukaan, aidoilla korealaisilla (tuliaiseksi saaduilla) mausteilla maustaen. Tuo kokemus oli niin hyvä, että oli helppo innostua tästä ravintolatulokkaasta. Halusin pureutua tarkemmin korealaiseen keittiöön, ja nyt siihen oli mahdollisuus. Ravintolaan saavuttuamme oli helppo havaita, että tulimme oikeaan paikkaan. Teemaa tukeva sisustus on myös osa ruokailun nautintoa, ja tässä ravintolassa oli huolella ja taiten tehty sisustus. Se kertoi sitoutumisesta liikeideaan. Odotusarvo vain kasvoi, ennen kuin pääsimme edes ruokalistoja tutkimaan.

Asiantunteva ja opastava palvelu on sitä tärkeämpää, mitä vierasperäisempi ravintola on. Meidän tarjoilijamme oli paitsi ystävällinen, myös avulias ja innokas perehdyttämään meitä tähän meille uuteen ruokakulttuuriin. Saimme hyvän tietopaketin tarjolla olevista ruokalajeista, ja niiden yhdistelystä sopivaksi kokonaisuudeksi. Toki tarjolla oli valmiiksi suunniteltuja menujakin, mutta koska ruokalistaa netistä etukäteen tutkaillessamme olimme jo löytäneet itseämme eniten kiinnostavat lajit, pysyttelimme niissä. Näin etenkin, kun tarjoilijalta saamamme lisätiedot noista ruokalajeista vain vahvistivat mielenkiintoamme. Mutta ennen niitä oli aperitiivin aika. Raikasta hedelmäsakea, tosin kuvassa on jo puoliksi juotu sellainen. Melkein unohdin ottaa kuvan, kun kaikki näkemäni vei mukanaan.

Tässä vaiheessa olin jo rekisteröinyt myös tarjolla olevat ruokavälineet (lusikka ja syömäpuikot), ja hiukan huolestuin. Mitähän tästäkin tulee? Olen toki aiemminkin syönyt puikoilla, mutta tunnustan niiden kertojen olleen säälittäviä esityksiä. No, hitaasti hyvä tuli. Kuulimme kyllä, että haarukka ja veitsikin olisi saatavilla, mutta päätimme, että näillä mennään. Ruokailun edetessä tuntui puikkojen käsittelykin koko ajan helpommalta. ”Harjoitus tekee mestarin”, mutta siihen mestaruuteen on osaltani vielä matkaa. Niin ja sanotaanhan sitä myös, että ”yrittänyttä ei laiteta”.

Halusimme kumpikin maistaa paria erilaista alkuruokaa, joten päätimme jakaa ne.  Ensimmäiseksi pöytään kannettiin Dumplings-osiosta Porsaankylki - karamellisoitu shalotti -mandut sekä niille sopivaa dippikastiketta. Maukasta, herkullista! Kastike luonnollisesti täydensi makunautinnon.

Seuraavaksi jaoimme korealaisen pannukakun (katkarapu, kalmari, siianmäti, soija-vihersipulirelissi). Pannukakku oli leikattu neljään osaan, mikä helpotti annoksen jakamista. Pannukakun jaksaa toki syödä yksinäänkin, mutta silloin ei muita alkupaloja tarvita. Näin siis, jos tarkoituksena on syödä kunnon pääruoka. Ai että oli hyvää!

Alkuruoat huuhtelimme alas lasillisella raikasta ja pirteää valkoviiniä, Glimmerschiefer Riesling Feinherb. Se sopi yllättävän hyvin näille korealaisen keittiön ruokalajeille.

Pääruokavalintamme oli OLDBOY BBQ, joka valmistetaan vähintään kahdelle. Valitsimme lihaversion (kuvepaisti, porsaankylki, vasikanposki), ja lihat tuotiin tarjolle pienen pöytäkokoisen grillin päällä. Grilli oli tarkoitettu lähinnä pitämään lihasiivut lämpiminä. Ja olihan se nyt kiva yksityiskohta myös.

Lihojen lisukkeena oli sen seitsemää sorttia dippejä ja maustekastikkeita. Kippojen sisältö käytiin kyllä tarjoilijan toimesta läpi, mutta eihän se tieto kauan päässä pysynyt. Arvuuttelimmekin sitten niiden sisältöä lähinnä maistelemalla. Mieleen jäi tietysti kimchi, ja kimchi-hollandaise. Erityisen paljon pidin BBQ-päärynästä, ja retikka oli myös makuuni aivan ehdottomana annosten raikastajana.

Lihojen ja dippien lisäksi pöytään kannettiin eksoottisen näköinen rasia, joka oli kuin koru. Kannen alta paljastui riisiä. Pöytään tuotiin myös kulhollinen pieniä salaatinlehtiä, jotka osoittautuivat itse asiassa kaiken senkertaisen syömisen perustaksi.

Meitä opastettiin valitsemaan salaatinlehden päälle proteiini tarjolla olevista lihoista. Lihan päälle lusikoimme sattumanvaraisesti eri kastikkeita ja hiukkasen riisiäkin. Ja sitten vain salaatin reunoista kiinni, ja ääntä kohti.

Pääruoalle halusimme punaviiniä, ja päädyimme tilaamaan tarjoilijan meille suosittelemaa Riojan viiniä Alegre Valgañón. Hyvä valinta jälleen kerran.

Tosi hauskaa näpertelyä tämä sormiruoka. Lihaisakaan bbq-versio ei tuntunut lainkaan yliraskaalta, kun salaatti oli niin merkittävässä roolissa. Jaksoimme syödä kaikki lihat. Tosin paria viimeistä lihasiivua tuputtelimme ensin toinen toisellemme, kunnes kerroin miehelle, että jos hän ei syö viimeisiä lihapaloja, tulee niille paha mieli. Meni läpi.

Olipahan setti. Enää piti arvuutella vain jälkiruokia, jotka monesti jätän väliin. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikin näytti mielenkiintoiselta, kun niitä puolihuolimattomasti naapuripöydästä tirkistelin. Syötävä jälkiruoka tuntui nyt kuitenkin ylivoimaiselta, ja mieli teki sitä minun perinteistä ja yleisintä valintaa, espressoa kera sopivan avecjuoman. Ajattelin ensin, että espressoa ei ole tarjolla, koskapa sitä ei näkynyt listalla. Hieman häpeillen ja kuiskaten kysäisimme kuitenkin tuon juoman perään. Minkä sitä mielihaluilleen tekee? No, olihan sitä saatavilla. Ja oi miten kiva olikaan saada espresso konjakkeineen tällaisissa teemaan sopivissa pikkukipoissa, eikä niissä tavallisissa. Tämäkin asia oli ajateltu loppuun asti! Näin tuli meille myös tunne, että kysymyksemme ei sitten niin tahditon tainnut ollakaan.

Aterian lopussa huomasimme, että ravintola olikin syödessämme täyttynyt ääriään myöten. Menimme sinne nimittäin niin varhain, että olimme ihan ensimmäiset vieraat sinä iltana. Olimme niin keskittyneitä ruokailemiseen, että emme lainkaan huomanneet ympärillämme tapahtuneita muutoksia. Havahduimme mukavaan säpinään vasta, kun oli aika pyytää lasku. Sekin tuli teemalle uskollisesti näin kauniissa rasiassa.

Tämä oli totta tosiaan mielenkiintoinen makumatka Koreaan! Ihan helposti voisin tehdä toisenkin Korean matkan tuossa samassa ravintolassa. Ehkä sitten huomaisin taas uusia yksityiskohtia. Tämän ovimaalauksenkin noteerasin vasta, kun olimme jo astuneet ovesta ulos.