Lämmin ja aurinkoinen päivä, ja se sattui vielä lauantaille. Siitä
pitää ymmärtää nauttia. Mies oli viettämässä omaa laatuaikaansa herraseurassa golfkentällä,
siellä oli kisapäivä aterian kera. Minä
olin yksin kotona, ja kun yhdelle ei ole niin mukavaa kokata, kutsuin anoppini
kanssani kesäpäivää viettämään kevyen merellisen terassilounaan merkeissä. Siitäkin huolimatta, että lähin meri on 100 km päässä. Onnekseni
voin kutsua anoppiani myös ystäväkseni. Tosin hän silloin tällöin kutsuu minua ”miniänretaleeksi”,
leikillään ja lämmöllä kylläkin. Valmistin meille ihanan raikkaan
mariscosalaatin ja sen kylkeen keitin kesän ensimmäiset uudet siiklit. Nam. Itse
asiassa tämä mariscosalaatti sopii täydellisesti myös juhannuksen kalapöytään.
Idean tähän kylmään salaattiin olen saanut Espanjasta. Siellä yksi
hyvin tyypillinen tapas on Salpicón de marisco, eli kylmä salaatti
merenelävistä. Toisinaan paikallisruokaa tarjoavissa ravintoloissa sitä tulee
pieni annos pöytään heti alkajaisiksi, pyytämättä ja tilaamatta, yhdessä
sämpylöiden kanssa. Se on mukava ruoanodotusruoka. Tämän salaatin sisältö
vaihtelee, mutta hyvin usein siinä on raputikkujen (surimi) lisäksi ”imukuppimustekalan”
paloja. Myös katkaravut ja säilykesimpukat ovat hyvin tyypillinen osa tätä
salaattia. Ainoaa ja oikeaa reseptiä ei ehkä ole.
Minun versioni mariscosalaatista rakentui tällä kertaa näin:
1 vihreä paprika pieneksi pilkottuna
3 tosi pientä kesäsipulia pieneksi silputtuna, myös kelta- ja
punasipuli käyvät (1 kpl)
3 keskikokoista tomaattia pilkottuina (kannat ja siemenet pois)
1 pss katkarapuja sulatettuina ja valutettuina
8 surimitikkua (= 1 pussillinen)
1,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviinietikkaa
suolaa
persiljasilppua
Sekoita paprikat, sipulit ja tomaatit keskenään. Lisää merenelävät.
Sekoita oliiviöljy ja valkoviinietikka vaikka sauvasekoittimella. Kaada kastike
tasaisesti salaatin päälle. Tarkista suola. Anna makuuntua jääkaapissa ainakin tunti pari, kerran välillä sekoittaen. Sekoita vielä kerran ennen viimeistelyä ja pöytäänlaittoa. Mariscosalaatti
on aivan mahtavaa vierastarjottavaa, kun sen voi tehdä aiemmin valmiiksi! Lisää
persiljasilput ennen tarjoilua. Viimeistele sormisuolalla.
Tästä määrästä riittää ainakin kuudelle lisukkeeksi. Me saimme siis santsatakin, ja siitä jäi vielä
iltapalaksikin. Toimii myös paahdetun maalaisleivän päällä. Yhtä päivää
pitempään en tätä säilyttäisi, johtuen katkaravuista.
Mariscosalaatti menee siis sellaisenaan tai leivän kanssa. Tai kuten tänään,
uusien perunoiden kera. Ne olivatkin minun ensimmäiset uudet pottuni tälle
kesälle. Ja kun ne olivat ihan ensimmäiset, oli lisäksi saatava silliä. Se on
yksi hassuista päähänpinttymistäni. Uudet potut korkataan aina sillin kanssa.
Tiedän anoppini pitävän erityisesti ranskalaisesta sipulisillistä, siispä sitä.
Jaksan aina odottaa kotimaisten siiklien saapumista torille, en sorru
muunmaalaisiin. Odotus palkitaan ruhtinaallisesti, kun niitä kotimaisia pääsee
maistamaan. Itse asiassa kesäisin menumme on aika monesti ”kattilallinen
siiklejä ja jotain seuraksi”. Se jotain voi olla sipulivoita, silliä, graavikaloja
tai sitten jotain grillistä. Jännittyneenä menin torille tutkimaan, joko siiklejä
olisi saatavilla, ja riemunkiljahdukseni oli spontaani ja korkea, kun nuo
himoitsemani potut näin. Tarjolla oli jo kahta muutakin lajia, Annabellea ja
Timoa. Hinnat olivat kyllä vielä korkeat, mutta pian nekin tasoittuvat.
Uudet siiklit keitän aina yleisistä uusien perunoiden keitto-ohjeista
poiketen omalla tavallani. Lisään perunat kylmään veteen. (Ohjeitten mukaan ne
pitäisi laittaa kiehuvaan veteen.) Vettä
vain sen verran että potut peittyvät, mutta kunnolla pitää peittyä kuitenkin.
Kun vesi alkaa kiehua, lisään merisuolaa ja otan ajan. 10 minuuttia, ei enempää
eikä vähempää. Se on juuri sopiva keittoaika pienille siikleille. Olen ehkä
torimyyjän kauhu, pyydän aina noukkimaan pienimmät siiklit minun pussiini ja
seuraan silmä tarkkana tehtävän suorittamista. Joskus saattavat yrittää ujuttaa
mukaan suurempiakin yksilöitä, mutta silloin pyydän poistamaan ne. Mitä
pienempi pottu, sen makoisampi se on.
Kymmenen minuutin keittämisen jälkeen tarkistan toki kypsyyden. Yleensä
se on 10 minuutin kohdalla perfecto. Kypsyyden testaan tökkäämällä haarukan
pottuun. Jos pottu valuu siitä helpohkosti pois, on se kypsä. Jos haarukka ei
helposti uppoa pottuun, pitää kypsyttää lisää. Raakoja eivät saa olla, mutta
eivät myöskään hajoilevia. Kun ovat sopivan kypsiä, kaadan veden pois ja laitan
kattilan takaisin kuumalle levylle, kunnes pohjalle jäänyt kosteus ja potut
ovat kuivuneet. Tässä vaiheessa heitän sekaan pienehkön voinokareen ja
heiluttelen kattilaa, jotta kaikki suloiset potut saisivat ohuen ja kauniin
kiiltävän voipinnoitteen. Näin siis jos syömme potut pottuina. Jos tarjolle
tulee jotain kastiketta, sitten jätän tämän vaiheen väliin.
Jälkkäriksi söimme jäätelöä kera kotimaisten vadelmien ja avomaan
mansikoiden. Kylläpä maistuivat hyvältä. Ne suorastaan kuuluvat lämpimän kesäpäivän
terassiaterian päätösnumeroksi. Kesäisin meillä tulee syötyä kotimaisia marjoja
ihan tolkuttomia määriä. Periaatteeni on, että syödään mikä milloinkin hyvää
on. En niinkään hamstraa niitä pakkaseen, vaan nautin niistä mieluiten silloin,
kun on niiden sesonki.
Merellinen ruoka on herkkua ja me syödään sitä paljon marraskuussa Espanjan lomillamme. Katkaravut kuuluvat täälläkin ruokavalioomme ja siikliä uusien pottujen pitääkin olla. Kiitos keittovinkeistä!
VastaaPoistaOli kiva lukea blogisi nimen tarina. Melkein hengitys salpaantui hetkeksi..tunnen nuo tienoot aika hyvin itsekin.
Teillä oli hieno päivä anoppisi kanssa herkullisen ruoan ääressä. Tuli ihan ikävä omaa anoppia :))
Oikein ihanaa juhannusviikkoa ja kesän jatkoa!
Kiitos mukavista kommenteista! Samat herkut meillä siis :)! Espanjan lomiesi ansiosta pystyitkin varmasti hyvin eläytymään tarinaan. Kiitos, ja oikein hyvää juhannusta teillekin! Toivottavasti sää on parempi kuin mitä lupaavat. Ja ellei, niin nautitaan ja herkutellaan juhannuksena siitä huolimatta!
Poista